Kerttu Tapiola

kulttuurivaikuttaja s. 3.9.1919 k. 2.9.2012
Kerttu Tapiola
Kerttu Tapiola

Sysmäläinen emäntä ja taidekauppias Kerttu Kaarina Tapiola, omaa sukua Peltola, kuoli 2. syyskuuta 2012 Sysmässä. Seuraavana päivänä hän olisi täyttänyt 93 vuotta.

Tapiola oli syntyjään ja sukujaan sysmäläinen. Hänen vanhempansa olivat kotoisin Liikolan ja Taipaleen kylistä.

Samoin kuin monen muun sota-ajan nuoren, myös Kertun lukio jäi kesken isän kuoltua ja sodan vaatiessa ryhtymään toisenlaisiin toimiin. Tapiola osallistui isänmaan avuksi linnoitustöihin ja työskenteli puhelinkeskuksessa.

Sodan jälkeen hän avioitui Olli Tapiolan kanssa. Perheeseen syntyivät tyttäret Tarja ja Marjatta sekä poika Heikki.

Tapiolan elämä oli täynnä työtä maustettuna aimo annoksella kauneutta. Siitä piti huolen Tapiolan 1951 perustama Matariston Kasvihuoneet sekä 1959 perustettu Matariston Kukka- ja Arkkumyymälä.

Kerttu Tapiola järjesti kukkanäyttelyitä ja sitoi ihania kukkakimppuja morsiamille sekä kukkavihkoja ja seppeleitä hautajaisiin. Kukat hän jätti 1972 tultuaan leskeksi.

Alkoivat vuodet maankuulussa sysmäläisessä vaatetusliikkeessä Arvo-Vaatteessa sisaren Rauha Lahden rinnalla. Sisaren kuoltua Tapiola teki 1986 hullunrohkean loikan taidekauppaan. Hän perusti nykytaidekauppa Vanhan Kertun ja antikvariaatin vaatekaupalta jääneeseen liiketilaan.

Taidekaupan pito oli Tapiolan mukaan "vinkkarata jos mikä". Sinnikkäästi hän istui kaupassaan ja hauskuutti jutuillaan asiakkaita, vaikka kauppa kävi hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

Vähitellen Vanhaan Kerttuun ilmestyi myös ostavia asiakkaita - ei vähiten ystävällisten osamaksuehtojen ansiosta. Tapiola nautti taidekaupasta, koska sai näin auttaa "rakkaita lapsiaan", kuten hän kutsui tyttärensä, kuvataiteilija Marjatta Tapiolan taiteilijaystäviä.

Hyvin varustetusta antikvariaatista kasvoi jokakesäinen tapahtuma Kertun Kirjapäivät. Yhdessä tyttären Tarja Tapiolan kanssa toteutui idea kirjakylästä. Sysmä julistautui Suomen Kirjakyläksi 1997.

Ollakseen työn ääressä ja seuraelämän keskellä Tapiola muutti kotitilaltaan Mataristosta taidekaupan yläkertaan. Pieni kamari ja keittiö riittivät hänelle. Tilaa oli silti kylliksi myös vieraiden kestitsemiseen esimerkiksi unohtumattomalla läskisoosilla.

Sysmäläiset tuntevat Tapiolan sysmäläisen kehitysvammatyön uranuurtajana. Perheen iltatähti Heikki (1956-1977) oli kehitysvammainen, ja tarmokas äiti halusi auttaa poikansa lisäksi muita saman kohtalon jakavia.

Hänen aloitteestaan Sysmä sai ensimmäisen kehitysvammaisten kiertävän hoitajan, tukiyhdistyksen ja suojatyöpajan Otamoon.

Tapiola sanoi 80-vuotishaastattelussaan pohtivansa aamuisin, pitäisikö alkava päivä olla iloisesti vai vakavasti. "Asiat kun ovat elämässä niin päällekkäin, että on kymmenen hyvää asiaa ja kymmenen huonoa yhtä aikaa. Mieliala riippuu siitä kumpia alkaa ajatella."

Merja Ojansivu