Erkki Puolakka

Yrittäjä s. 4.7.1944 k. 1.3.2016
Erkki Puolakka
Erkki Puolakka

Tunnettu lahtelainen yrittäjä ja kunnallispoliitikko, filosofian lisensiaatti Erkki Puolakka kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen 1. maaliskuuta 2016. Hän oli syntynyt vanhan hollolalaisen sukutilan maanviljelijäperheeseen 4. heinäkuuta 1944.

Erkki Puolakka pääsi ylioppilaaksi 1965 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1970. Filosofian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti 1983 pääaineenaan fysiikka. Vuosina 1971 – 1980 hän toimi yrityselämän palveluksessa Havulinna Oy:ssä ja Upo Muoviteollisuudessa.

Puolakka aloitti yrittäjäuransa 1980. Hän kehitti ja patentoi polyeteenin ristisilloitukseen perustuvan PEX-putkien valmistusmenetelmän. Mainittuja putkia käytetään muun muassa lattialämmityksessä. Puolakka lienee yksi harvoja päijäthämäläisiä yrittäjiä, jonka tuoteidea on perustunut patentoituun kemialliseen prosessiin.

Hänen yrityksensä Pexep Oy aloitti Lahdessa, mutta siirtyi pian varsinaisiin tuotantotiloihin Nastolaan. Putken markkinat olivat Suomen lisäksi Länsi-Euroopassa. Viennin osuus kohosi toiminta-aikana lähes 90 prosenttiin. Yhtiö myytiin 1994.

Yhtiön myynnin jälkeen Puolakka ryhtyi hankkimaan ja hoitamaan metsätiloja sekä myöhemmin sijoittamaan myös kiinteistöihin. Hän toimi myös lukuisten teollisuusyritysten hallituksissa.

Järjestötoimintaan hän osallistui toimien muun muassa vuosina 1990 - 1994 Nastolan Yrittäjien hallituksessa, josta ajasta kolme vuotta puheenjohtajana. FC Lahden puheenjohtajana hän toimi 1998 – 2000.

Kunnallispolitiikkaan Puolakka osallistui 1993 – 1994 Nastolassa ja oli valtuuston jäsen sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja. Siirryttyään Lahteen hän toimi 1997 – 2005 Lahden kaupunginvaltuuston jäsenenä ja ajasta neljä vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä.

Erkki Puolakan harrastuksia olivat metsänhoito, kesänviettopaikan parissa toimiminen ja aktiivinen yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen. Tärkeällä sijalla Puolakan elämässä olivat hänen kolme poikaansa.

Minulla oli ilo toimia Erkki Puolakan kanssa yhtiökumppanina eri yhtiöissä 1980-luvun alkupuolelta saakka. Erkki oli vastuuntuntoinen, rehellinen, ammattitaitoinen ja aina lojaali kumppani.

Ihmistyyppinä hän edusti hämäläistä päättäväisyyttä, joka joskus yleisellä tasolla saattoi johtaa jäykkyyteen. Hänen oli selvästi vaikea ymmärtää ajatuksia ja ihmisiä, joiden pyrkimys oli vaikkapa oman edun tavoittelu yhteiskunnallisten tavoitteiden nimissä.

Erkin ulospäin näkymätön ominaisuus oli epäsuomalainen herkkyys vaikeissa elämäntilanteissa.

Jalo Paananen
Kirjoittaja on Erkki Puolakan yhtiökumppani.

Kirjoita muistokirjoitus

Kirjoita ja lähetä muistokirjoitus julkaistavaksi Muistot-palvelussa.

Aloita tästä

Muistojen arkistosta