Jouko Santala

Kauppatieteiden maisteri, merikapteeni s. 2.4.1946 k. 29.7.2016
Jouko Santala
Jouko Santala

Kauppatieteiden maisteri, merikapteeni Jouko Santala kuoli vaikeaan sairauteen Helsingissä 29. heinäkuuta 2016. Hän oli 70-vuotias, syntynyt 2. huhtikuuta 1946 Jyväskylässä.

Jouko Santala kasvoi Jyväskylässä. Isä rakensi ammatikseen laivapienoismalleja telakoille ja pihapiirissä asui Suomen Joutsenen kaukomatkojen päällikkö John Konkola. Konkolan pojan S/S Rundal -rahtilaivaan Jouko otti jo 15-vuotiaana kesäpestin messikalleksi. Ylioppilaaksi tultuaan hän hakeutui Kotkan merenkulkuopistoon, josta meriharjoittelujen jälkeen valmistui merikapteeniksi vuonna 1972.

Valmistuttuaan Jouko toimi Sailors Home Säätiön merimieshotellin isännöitsijänä ja opiskeli työn ohessa kauppatieteiden maisteriksi. Hän siirtyi Transfennica-vientilaivausorganisaation palvelukseen ja sieltä Suomen Varustamoyhdistykseen asiamieheksi ja edelleen Henry Nielsenin varustamoon.

Jouko Santalalla oli ehtymätön kyky ideoida uusia asioita ja tahto viedä niitä yhdessä muiden kanssa käytäntöön. Yhteistyökyky ja kokemus sekä meriltä että viennin käytännöistä vei hänet vuonna 1986 Teollisuuden keskusliittoon ja teollisuuden kuljetusvaliokunnan sihteeriksi. Tuolla näköalapaikalla Santala rakensi ainutkertaisen kontaktiverkoston.

Hänet opittiin tuntemaan työteliäänä, idearikkaana, hyväntuulisena ja kuuntelevana kumppanina, joka osasi kirjoitustaidoillaan ilmaista asiat kaikille ymmärrettävästi.

Santala osallistui EU-jäsenyyden valmisteluihin, rahdinantajien ja merenkulun neuvottelukuntaan, puolustustaloudellisen suunnittelukunnan ja huoltovarmuuskeskuksen työskentelyyn sekä Suomen logistiikkastrategian valmisteluun ja oli sihteerinä toisessa parlamentaarisessa liikennekomiteassa 1991.

Kun Santala ryhtyi johonkin, hän paneutui hankkeeseen täydellä tarmollaan. Hän kävi maanpuolustuskurssin täydennyksineen ja nousi merivoimien reservissä kapteeniluutnantiksi.

Etelärannasta Santala kutsuttiin 1994 SKAL Suomen kuljetus ja logistiikka ry:n kenttä- ja kehitysjohtajaksi ja tämän jälkeen 2002 Suomen lastauttajain liiton (nyk. Satamaoperaattorit) toimitusjohtajaksi.

Santala kantoi suuren vastuun ulkomaankaupan tärkeiden satamien työmarkkinarauhan säilymisestä sekä alan edunvalvonnasta ja kehittämisestä. Jouko Santalaa arvostettiin laajasti. Hänet tunnettiin kuuntelevana ja yhteistä konsensusta, mutta rakentavaa kehitystä aikaansaavana henkilönä. Tiukkana tunnetun Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n kanssa hän vei läpi kolme työehtosopimuskierrosta.

Jo Jyväskylän lyseossa Santala oli aktiivinen vaikuttaja ja piti luokkaansa lauluvireessä aina riemuylioppilasjuhliin saakka.

Merenkulkuopiston oppilaskunnassa Santala otti vastuulleen julkaisutoiminnan ja sai siitä kirjoittamisen innoituksen, mikä heijastui koko hänen uraansa. Santala kirjoitti myös selkeitä ja kattavia perusoppikirjoja. Uusin oppikirja jäi valitettavasti käsikirjoituksen vaiheeseen.

Santala oli monissa luottamustoimissa muun muassa Eteran hallituksessa, Suomen purjelaivasäätiössä ja Meriliiton hallituksessa. Meriliiton puheenjohtajana Santala työskenteli 2006–2010 ja kutsuttiin myöhemmin kunniajäseneksi. Liitossa hän ajoi voimakkaasti ajatusta suomalaisesta merifoorumista, jonka piirissä kaikki kiperät yhteiskunnalliset ja taloudelliset intressit olisi voitu eri osapuolten kesken keskustella.

Hän huolehti kunnostaan aamulenkeillä ja yli 40 vuoden ajan viikoittaisilla pitkillä lenkeillä herrojen sporttiklubi Pumpussa, jonka saunailloissa toteutui myös Joukolle tärkeä sosiaalinen verkottuminen.

Jouko Santala oli erityisen sitoutunut perheeseen pitäen koko elämänsä ajan huolta myös lähiomaisistaan.

Mikko Niini
Juha Mutru

Kirjoittajat ovat Meriliiton puheenjohtaja ja Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja.

Kirjoita muistokirjoitus

Kirjoita ja lähetä muistokirjoitus julkaistavaksi Muistot-palvelussa.

Aloita tästä

Muistojen arkistosta