Muistot    |   Kuolleet

Väinö Vainio

Ohjaaja ja dramaturgi Väinö Vainio kuoli yllättäen 20. helmikuuta 2016 Tampereella. Hän oli syntynyt Tampereella 31. heinäkuuta 1942 ja oli kuollessaan 73-vuotias. Vainio opiskeli Tampereen Yhteiskunnallisen korkeakoulun (myöhemmin Tampereen Yliopisto) Draamastudiossa, josta hän melko nopeasti siirtyi töihin Yleisradion Radioteatteriin Helsinkiin 1966. Eläkkeelle Väinö Vainio jäi vuonna 2004.

Ohjaaja Väinö Vainikainen s. 31.07.1942 k. 20.02.2016

Ohjaaja ja dramaturgi Väinö Vainio kuoli yllättäen 20. helmikuuta 2016 Tampereella. Hän oli syntynyt Tampereella 31. heinäkuuta 1942 ja oli kuollessaan 73-vuotias.

Vainio opiskeli Tampereen Yhteiskunnallisen korkeakoulun (myöhemmin Tampereen Yliopisto) Draamastudiossa, josta hän melko nopeasti siirtyi töihin Yleisradion Radioteatteriin Helsinkiin 1966.

Eläkkeelle Väinö Vainio jäi vuonna 2004.

Vainio ja näyttelijä Eriikka Magnusson siirtyivät Helsingin Radioteatterista Tampereelle 1977, jolloin perustettiin Tampereen kuunnelmatoimitus. Se valmisti parhaimmillaan 8–10 kuunnelmaa vuodessa.

Vainio aloitti melko pian Tampereelle paluunsa jälkeen yhteistyön Tampereen Yliopiston silloisen näyttelijätyön laitoksen kanssa. Samoin hän innosti laadukkaita suomalaisia kirjailijoita kirjoittamaan kuunnelmia Yleisradiolle. Hänen yhteistyökumppaneitaan olivat muun muassa kirjailijat Paavo Rintala, Jussi Kylätasku, Ilpo Tiihonen, Daniel Katz, Juha Siltanen ja Antti Tuuri.

Vainio oli kuunnelmien uudistaja. Hämeen alueradion lahjakkaat äänitarkkailijat olivat hänen apunaan uudistamisessa. Radiotekniikan kehittyessä kehittyi myös kuunnelman tekeminen, kun siirryttiin 16-nauhaisiin äänityksiin. Tampereen kuunnelmatoimitus työllisti toimintansa aikana paljon myös alueen näyttelijöitä.

Vainio on palkittu monin tavoin ansioistaan kuunnelmaohjaajana. Paavo Rintalan kirjoittama kuunnelma Omakuva nuoruuden vuosilta sai vuonna 1991 Pohjoismaisen kuunnelmapalkinnon. Se oli valmistettu Tampereen kuunnelmatoimituksessa ohjaajanaan Väinö Vainio.

Kaksi vuotta aikaisemmin Pohjoismainen kuunnelmapalkinto oli myönnetty Juha Siltasen kuunnelmalle nimeltä Kristallivuori Väinö Vainion ja Tampereen kuunnelmatoimituksen valmistamana. Vuonna 1988 Kristallivuorelle myönnettiin Prix Italia-kilpailussa erikoispalkinto.

Jussi Kylätaskun Maaria Blomma valmistettiin erikoisella tavalla. Kuunnelma äänitettiin yleisöesityksestä.

Teatterikeskus palkitsi Vainion ohjaaman Maaria Blomman Vuoden teatteritekona vuonna 1980. Hänelle on annettu ohjaajana myös kaksi Sokeain kuunnelmapalkintoa.

Vainiolle myönnettiin kolmesti Yleisradion sivistyspalkinto. Yhden niistä hän sai Pultava-kuulokuvasarjasta. Kuulokuvatuotanto oli ollut kauan unohduksissa ja palautui tällä sarjalla taas työtapoihin.

Kun puhutaan suomalaisen kirjallisuuden kääntämisestä muille kielille, unohdetaan, että suomalainen kuunnelma on ollut kielimuurin murtaja. Kuunnelmakirjallisuus on levinneintä suomalaista kirjallisuutta, vakuutti Väinö Vainio, intohimoinen kuunnelmamies.

Väinö Vainion kuolemaan päättyy merkittävä kausi suomalaisessa kuunnelmatuotannossa ja -kulttuurissa, joka alkoi 1960-luvulla.

Eläkepäivinään Vainio viihtyi parhaiten Juvalla olevalla mökillään vaimonsa Eriikan ja lastensa ja lastenlastensa kanssa.

Maire Martikainen
Kirjoittaja on Väinö Vainion työtoveri Yleisradiossa.