Muistot    |   Kuolleet

Sinikka Pylkkänen

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen pitkäaikainen sihteeri, varatuomari Sinikka Pylkkänen (o.s. Heiskanen) kuoli 86-vuotiaana Helsingissä 24. helmikuuta 2016. Hän oli syntynyt Ristiinassa 21. toukokuuta 1929. Pylkkänen suoritti Helsingin yliopistossa lainopin kandidaatin tutkinnon ja sai varatuomarin arvon 1959.

Kirkkojuristi Sinikka Pylkkänen s. 21.05.1929 k. 24.02.2016

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen pitkäaikainen sihteeri, varatuomari Sinikka Pylkkänen (o.s. Heiskanen) kuoli 86-vuotiaana Helsingissä 24. helmikuuta 2016. Hän oli syntynyt Ristiinassa 21. toukokuuta 1929.

Pylkkänen suoritti Helsingin yliopistossa lainopin kandidaatin tutkinnon ja sai varatuomarin arvon 1959. Hän solmi avioliiton Seppo Pylkkäsen kanssa, josta tuli sittemmin Suojelupoliisin apulaispäällikkö.

Ennen kirkon palvelukseen siirtymistä Sinikka Pylkkänen toimi valmistelijan ja esittelijän tehtävissä mm. verohallinnossa ja Mikkelin lääninhallituksessa. Kirkolliskokouksen sihteeriksi hän tuli vuonna 1974.

Pylkkänen oli ensimmäinen nainen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon korkeimman päättävän elimen, kirkkolakia säätävän kirkolliskokouksen sihteerin vaativassa tehtävässä, jota valtionhallinnossa voisi verrata eduskunnan pääsihteerin virkaan.

Miesvaltaisessa kirkossa Pylkkänen osoitti, että kirkon hallinnossa nainen pärjää vähintään yhtä hyvin kuin mies – monissa asioissa miehiä paremminkin. Pitkään Pylkkäsen alaisena toiminut työtoveri luonnehti tätä ”mieluiseksi pomoksi”, jonka kanssa oli helppoa tehdä yhteistyötä. Esimies itse oli ahkera ja asiaansa syvästi kiintynyt kirkon virkamies, joka samalla kantoi äidillisesti huolta kirkkonsa tilasta.

Pylkkänen ehti olla tehtävässään kolmen arkkipiispan, Martti Simojoen, Mikko Juvan ja John Vikströmin aikana. Jäädessään 1992 eläkkeelle hän soitti heille kaikille.

Juha Seppo kertoo Simojoki-elämäkerrassaan puhelinkeskustelusta Simojoen kanssa. Pylkkänen oli kiitellyt sitä, että ”arkkipiispa otti minut erityiseen suojelukseensa”. Simojoki vakuutti: ”No, rouva Pylkkänen, kyllä meillä on rouva Pylkkäsestä ihan hyvät muistot ja rouva Pylkkänen on tehnyt työnsä oikein hyvin.”

Juva taas sai taipua lahjomattoman sihteerin tahtoon, kun yritti pöytäkirjaa varten korjaamalla loiventaa puhujanpöntöstä pikaistuksissa lausumiaan kannanottoja.

Pylkkänen määritteli harrastuksikseen lähimmäispalvelun ja kuntoilun. Edellinen oli usein näkymättömissä tapahtunutta hyväntekeväisyyttä läheisten ja maailman vähäväkisten hyväksi. Kuntoillakseen hän teki työmatkansa usein polkupyörällä Myllypurosta Katajanokalle, harrasti avantouintia ja reippaili säännöllisesti. Aivan loppuun asti hän noudatti kuntosali-, uimahalli- ja jumppa-aikataulujaan. Eläkeläispariskunnan kunto-ohjelmaan kuuluivat myös päivätanssit.

Sinikka Pylkkänen oli sivistynyt, sovitteleva ja palvelualtis, ulkoiselta olemukseltaan aina tyylikäs ja huoliteltu.

Hän kannusti naisia pyrkimään vastuullisiin tehtäviin: ”Meidän pitäisi saada lisää naisia näihin hommiin.” Perhe, sukulaiset ja ystävät olivat Sinikka Pylkkäselle tärkeitä. Hän vaali ystävyyttä ja piti yllä yhteyksiä uskollisesti.

Risto Cantell
Kyllikki Tiensuu

Kirjoittajat ovat Sinikka Pylkkäsen kirkolliskokousvuosien työtovereita ja ystäviä.