Muistot    |   Kuolleet

Sirkka Marigold

Sirkka Marigold kuoli 3. helmikuuta 2016 Floridassa 95-vuotiaana. Hän oli syntynyt San Franciscossa 29. heinäkuuta 1920 merimiespappi Yrjö Jauhiaisen perheeseen.

Opettaja Sirkka Marigold s. 29.07.1920 k. 03.02.2016

Sirkka Marigold kuoli 3. helmikuuta 2016 Floridassa 95-vuotiaana. Hän oli syntynyt San Franciscossa 29. heinäkuuta 1920 merimiespappi Yrjö Jauhiaisen perheeseen.

Marigold aloitti hammaslääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1939. Sota keskeytti opinnot. Sodan aikana Marigold työskenteli lääkinnällisissä aputehtävissä.

Vuonna 1941 hän avioitui Jukka Mäkelän kanssa. Lapset Marketta ja Heikki syntyivät Helsingissä. Vuonna 1944 perhe siirtyi operaatio Stella Polariksen yhteydessä Ruotsiin. Vuonna 1947 Marigold lapsineen lähti Ohion Ashtabulaan Yhdysvaltoihin.

Avioliitto purkautui, ja Marigold elätti perheensä kampaajana. Hän avioitui vuonna 1965 Charles Marigoldin kanssa, mutta kahden onnellisen vuoden jälkeen Charles yllättäen kuoli sydänkohtaukseen.

Amerikassaoli tuohon aikaan pula opettajista, ja Marigold päätti lähteä uudelle uralle. Hän valmistui peruskoulun opettajaksi Kentin yliopistossa Ohiossa 1968.

Ensimmäisen työpaikkansa Marigold sai Lake Worthissa Floridassa, ja ennen sitä hän teki tyttärensä Marketan kanssa pitkän lomamatkan Eurooppaan ohjekirjanaan Europe on $5 a Day. Marigold puhui suomen ja englannin lisäksi sujuvasti ruotsia, saksaa ja espanjaa.

Marigold suoritti opettajantyönsä ohessa myös kasvatustieteen maisterin tutkinnon pääaineenaan lasten psykologia.

Marigold jäi eläkkeelle 1985. Eläkkeelläkin hän jatkoi aktiivista sosiaalista elämää, hän oli johtokunnan jäsenenä suomalaisamerikkalaisessa lepokodissa, vapaaehtoistyöntekijänä yleisessä koulujärjestelmässä ja aktiivinen jäsen ompelukerhossa. Hän matkusti paljon.

Marigold säilytti valoisan ja periksiantamattoman luonteensa huolimatta ajoittain kovasta elämästään ja useiden rakkaittensa äkillisistä menettämisistä. Hän rakasti tanssimista, korttipelejä ja lukemista ja piti aktiivisesti yhteyttä veljiensä ja sisarensa lapsiin.

”Happy hour” pikkukeksien, juustopalojen ja vaaleanpunaisen Zinfandelin kanssa kuului vuosikymmeniä iltapäivän ohjelmaan. Viimeiset vuotensa Marigold vietti Lake Worthin suomalaisamerikkalaisessa lepokodissa.

Jyrki Jauhiainen
Lacey Mont

Kirjoittajat ovat Sirkka Marigoldin veljenpoika ja tyttärentytär.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet