Muistot    |   Kuolleet

Ritva Serimaa

Ritva Serimaa 1957–2016

Professori Ritva Serimaa s. 20.09.1957 k. 12.04.2016

Fysiikan professori Ritva Elina Serimaa (os. Ström) kuoli 58-vuotiaana Haminassa 12. huhtikuuta 2016.

Hän oli syntynyt 20. syyskuuta 1957 kolmilapsisen perheen esikoisena arvostettuun merenkävijä- ja luotsisukuun Haminan Pitäjänsaarelle.

Lapsuus ja nuoruus idyllisessä saarimiljöössä, kesäiset veneretket Haminan edustan saaristoon, syksyiset marja- ja sieniretket sekä aktiivinen partioharrastus olivat tekijöitä, joista Ritva sai eväitä niin opintoihin kuin elämän eri tilanteisiin myöhemminkin.

Isänsä suuri kiinnostus fysiikkaan sai Ritvan aloittamaan fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa, missä hän valmistui filosofian maisteriksi 1982, lisensiaatiksi 1986 ja tohtoriksi 1990. Fysiikan dosentti hänestä tuli 1998.

Hän avioitui 1982 kollegansa Olli Serimaan kanssa.

Ritva Serimaan väitöskirja, samoin kuin koko myöhempi uransa tutkijana ja opettajana, keskittyi röntgensäteilyn sironnalla tehtävään tutkimukseen pehmeän tiiviin aineen ja nanorakenteiden fysiikasta. Serimaa tutki erityisesti luonnonpolymeerejä kuten selluloosaa.

Väitöskirjan valmistuttua tutkijatohtorin tehtävä vei Serimaan Kaliforniaan, missä hän työskenteli Stanfordin synkrotronivalonlähteellä vuosina 1991–93. Serimaalle tärkeä työkalu oli synkrotronisäteilyn ja erityisesti ns. pienkulmasironnan käyttö materiaalitutkimuksessa.

Esimerkkinä hänen tutkimuskohteistaan mainittakoon Vasa-museolaiva, jonka puurakenteet ovat vaarassa rikin yhdisteiden alettua tuhota niitä laivan merestä nostamisen jälkeen.

Serimaa nimitettiin vuonna 2004 ensimmäisenä naisena Helsingin yliopiston fysiikan professoriksi.

Serimaa teki mittavan työuran tutkijana. Tätä kuvaa tieteen pilareilla se, että hän ohjasi uransa aikana 16 väitöskirjaa ja oli tekijänä yli 230 vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa.

Serimaa oli vuodesta 2010 Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen Elektronisten rakenteiden laboratorion esimies sekä Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen, ja 2011 hänet valittiin Suomen Fyysikkoseuran puheenjohtajaksi.

Tässäkin tehtävässä hän oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa siihen nimitetty nainen. Serimaa oli myös Kymenlaakson osakunnan inspehtori.

Fyysikkona Serimaa oli kansainvälisesti ja kansallisesti erittäin tunnettu ja pidetty kollega, ja hänen yhteistyöverkostonsa ulottui laajalle. Hänen menetyksensä oli fysiikan laitokselle ja Suomen luonnonpolymeerien ja nanomateriaalien tutkimukselle raskas isku.

Ritva Serimaa oli hienotunteinen, ystävällinen, vaatimaton ja iloinen persoona. Hän rakasti musiikkia eikä epäröinyt matkustaa kauaskin kuuntelemaan esimerkiksi Neil Youngin, Gary Mooren, Zombiesin ja Eaglesien konsertteja. Hän nautti myös kovasti puolisonsa Ollin kitaralla säestämistä lauluista.

Simo Huotari
Kirjoittaja on Ritva Serimaan kollega.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet