Muistot    |   Kuolleet

Eeti Nieminen

Entinen huippu-urheilija, Suomea olympialaisissakin edustanut markkinointijohtaja Eeti (Edvard Olavi) Nieminen kuoli 13. huhtikuuta 2016 Helsingissä 89-vuotiaana. Nieminen oli syntynyt 29. maaliskuuta 1927 Kivennavalla.

Huippu-urheilija, markkinointijohtaja Eeti Nieminen s. 29.03.1927 k. 13.04.2016

Entinen huippu-urheilija, Suomea olympialaisissakin edustanut markkinointijohtaja Eeti (Edvard Olavi) Nieminen kuoli 13. huhtikuuta 2016 Helsingissä 89-vuotiaana.

Nieminen oli syntynyt 29. maaliskuuta 1927 Kivennavalla.

Monipuolinen mestari- ja olympiaurheilija Eeti Nieminen kuului Heikki Hasun ja Paavo Korhosen rinnalla siihen mestarikaartiin, joka Pekka Tiilikaisen radioäänen siivittämänä nousi yhdistetyn hiihdossa lähes kansallissankarien maineeseen sotien jälkeisessä Suomessa.

Jo hänen päälajinsa yhdistetty kertoi moniosaamisesta: hiihto ja mäkihyppy.

Eeti oli myös laskettelija, purjehtija, pesäpalloilija, tenniksenpelaaja ja lentäjä. Esimerkillinen monipuolisuudessaan, ja esimerkillinen myös siinä, että liikkuminen oli hänelle pysyvä elämäntapa.

Nieminen kävi kaikkiaan kolmet olympialaiset, kilpailijana Oslossa 1952 ja Cortinassa 1956 sekä Grenoblessa 1968 yhdistetyn joukkueenjohtajana.

Nieminen ei yltänyt olympialaisissa mitaleille, mutta oli aina kymmenen parhaan joukossa arvokisoissa.

Hienoimmat voittonsa hän koki Chamonix’ssa ja Garmisch-Partenkirchenissä.

Holmenkollenilla ja Salpausselällä tuli kakkossijat, kotimaisten voittojen osuessa Puijolle. Nieminen toimi sittemmin Suomen Hiihtoliiton johtoelimissä, liittovaltuustossa, johtokunnassa ja varapuheenjohtajanakin 1970-luvun alussa.

Kuudentoista vuoden ajan hän toimi puheenjohtajana (ja kunniapuheenjohtajana) Wanhoissa Hiihtoveikoissa, jossa ovat mukana kaikki maamme suuret hiihtourheilijat. Tämä rooli kuvastaakin Eeti Niemisen luonnetta hyvin.

Hän oli poikkeuksellisen pidetty ihminen – hymypoika, sekä yleisön että lehdistön suursuosikki. Ihminen, joka välitti ympäristöönsä aina hyväntuulisuutta, iloa ja arvostusta ilman itsekorostuksen häivääkään.

Nieminensyntyi Terijoen Kaukjärvellä Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa. Isovanhemmat asuivat vanhassa pitsihuvilassa, jossa Eeti vietti lapsuutensa. Vanhemmat muuttivat 1930-luvulla Nokialle, jonne isä Vesa Nieminen oli saanut pestin Nokian Kumitehtaan juhlaorkesterin puhallinsoittajana. Nokialta löytyi myös hammaslääkärivaimo Kaarina, omaa sukua Parikka.

Koko urheilu-uransa Eeti edusti Nokian Urheilijoita.

Työuransa Nieminen suoritti Helsingissä: Oy Urheilutarpeet Ab Karhun myyntipäällikkönä, Radiotukku Oy:n markkinointijohtajana ja Wihuri-yhtymässä markkinointipäällikkönä. Eetin johdolla maahan tuotiin muun muassa hiihtohissejä ja rinnekoneita.

Lenkkipoluilla käytiin Marbella Clubin väreissä, into hiihtämiseen ei laantunut koskaan, mistä esimerkkinä lukuisat osallistumiset Pirkan hiihtoihin. Muita suosikkiharrastuksia olivat kilpapurjehdus sekä lentäminen pienkoneilla ja vesitasoilla ympäri Suomen järviä.

Lomamatkailu ulkomailla oli perheen yhteinen harrastus aina siitä lähtien kun ensimmäinen automatka läpi Euroopan tehtiin urheiluvuosien näyttämölle Cortinaan ja Venetsiaan.

Kirjoittaja on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja ja Eeti Niemisen serkku.

Risto Nieminen
Kirjoittaja on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja ja Eeti Niemisen serkku.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Olympialaiset