Muistot    |   Kuolleet

Raija Massala

Raija Massala 1938–2016

Raija Massala s. 01.10.1938 k. 11.10.2016

Yleisradion pitkäaikainen toimittaja Raija Massala kuoli lyhyen sairauden jälkeen 11. lokakuuta 2016 Nizzassa. Hän oli 78-vuotias, syntynyt 1. lokakuuta 1938 Pyhäselällä.

Jo nuorena Massala oli kiinnostunut toimittamisesta. Tampereella suorittamiensa journalistiopintojen jälkeen hän toimi freelancerina muun muassa tv:ssä ja radiouutisissa.

Radionkuuntelijat muistavat Massalan erityisesti Aamun peilin ensimmäisenä juontajana. Aikaiset ajankohtaisohjelmat vaativat lähetyksen tekijöiltä varhaista ylösnousua. Vaikka Massala osallistui mielellään pääkaupungin yörientoihin, hän ilmoittautui tehtävään.

Lähetykset alkoivat vuonna 1968. Massalan juontajaparina oli aluksi Jukka Koponen, myöhemmin aamuissa kuultiin Tommy Tabermannia.

Muutaman vuoden aamuvuorojen jälkeen Massala siirtyi Päivän peilin vetäjäksi, ja vuonna 1981 hänestä tuli radiouutisten ensimmäinen naispuolinen politiikan toimittaja. Siihen aikaan naistoimittajat olivat vielä harvinaisia eduskunnassa.

Myöhemmin Massala hakeutui TV1:n ajankohtaistoimitukseen, joka vastasi A-studion ohella myös vaalitenteistä. Niitä vetäessään Raija hallitsi omaa osaansa politiikan näyttämöstä.

Jotain Massalan huumorintajuisesta ja seurallisesta persoonasta voi päätellä Valtion journalistipalkinnon perusteista vuodelta 1998: ”Raija Massala on suomalaisissa toimittaja- ja poliitikkopiireissä käsite. Kun hän liihottelee paikalle, joillakin veret seisahtuvat – useimmilla käy päinvastoin; pulssi kohoaa”.

Massala ei ottanut maailmanmenoa eikä itseään liian vakavasti, politiikasta puhumattakaan. Hänellä ei ollut puoluekantaa, ja hän oli suosittu juttukumppani kaikkialla. Melkein aina Massalalla oli kerrottavana pari hyvää vitsiä.

Hänen viihteellisistä puolistaan nähtiin esimerkkejä Satunnaisen matkailijan, Juhani Mäkelän Maailmankuvat-ohjelmassa. Hän johdatti katsojat mm Amsterdamissa sijaitsevaan seksimuseoon, jonka esittelijän hän sai terävillä huomioillaan hämmennyksiin.

A-studiossa Massala työskenteli eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Viimeiset vuotensa hän vietti mielimaassaan Ranskassa. Aina tyylikäs Massala olikin luontevampaa kuvitella ranskalaisissa koroissaan aurinkoiseen Nizzaan kuin talvilenkkareissa Suomen sohjoisille kuntopoluille

Raijan toivomuksesta hänen tuhkansa ripotellaan Välimereen.

Eva Polttila
Mikko Valtasaari

Kirjoittajat ovat Raija Massalan ystäviä ja työtovereita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet