Muistot

Nils-Börje Stormbom 1925–2016

Toimittaja, kirjailija

Toimittaja ja kirjailija Nils-Börje Stormbom kuoli 91-vuotiaana kotikaupungissaan Vaasassa 26. marraskuuta. Hän oli syntynyt 26. syyskuuta 1925.

Stormbom aloitti kulttuurijournalistin uransa 1947 Vasabladetissa. Vaasasta löytyi varhain myös puoliso Anja (o.s. Piilikangas), jonka kanssa yhteisiä vuosia ehti kertyä 74 seurusteluaika mukaan lukien.

Pian edessä oli muutto Helsinkiin ja työ Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimituksen päällikkönä 1951–64. Toimitus- ja avustajakuntaansa hän onnistui saamaan huomattavan joukon aikakauden nuoria ja lahjakkaita kirjoittajia.

Sanomalehtityönsä ohessa Stormbom alkoi kääntää suomenkielistä kirjallisuutta ruotsiksi. Vuonna 1954 ilmestyi Väinö Linnan Tuntematon sotilas.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomenkielisen valtalehdistön pääosin nuivasta kritiikistä poiketen Hbl:n Stormbom innostui luonnehtimaan kirjaa mestariteokseksi. Seuraavana vuonna Stormbom käänsi kirjan ruotsiksi.

Linnan Pohjantähti-trilogian (1959–62) käännös toteutui käsikirjoitusliuskojen kopioista, joita kirjailija lähetti kääntäjälleen heti niiden valmistuttua. Näin kolmiosainen torpparieepos ilmestyi Suomessa ja Ruotsissa samana päivänä.

Väinö Linnan lisäksi Stormbom käänsi mm. Joel Lehtosen, F. E. Sillanpään, Eino Leinon, Lauri Viidan, Arvo Turtiaisen, Mika Waltarin, Hannu Salaman, Eeva Joenpellon, Jorma Ojaharjun ja Alpo Ruuthin teoksia, samoin Urho Kekkosen myllykirjeet ja muistelmat.

Stormbomin oman tuotannon näkyvin teos on Väinö Linnaa käsittelevä monografia, jossa kirjailijan teosten aiheuttamat kirjasodat saavat perinpohjaisen käsittelyn. Muita omia teoksia ovat runokokoelmat Fragment, In memoriam ja Notiser sekä esseekokoelma Pejlingar.

Hufvudstadsbladetin jälkeen Stormbom siirtyi Yleisradioon. Pääjohtaja Eino S. Revon aikana hän työskenteli vasta perustetun Pitkän tähtäyksen suunnitteluyksikön päällikkönä. Myöhemmin hänet nimitettiin Pohjoisvision pääsihteeriksi.

Ammattinsa ohella Stormbom toimi mm. Nya Argus -lehden päätoimittajana, Horisont-lehden toimittajana, Julkisen sanan neuvoston jäsenenä, Eino Leino -seurassa, pohjoismaisen kirjallisuuspalkintolautakunnan Suomen edustajana sekä Lilla teaternin johtokunnan puheenjohtajana.

Taideharrastusten ohessa Stormbom oli innokas urheilumies. Nuoruuden etevästä jalkapalloilijasta tuli vanhemmiten lähes kaikkien lajien innokas penkkiurheilija.

Vilkkaassa seuraelämässä huumorintajustaan tunnettu ”Bommen” oli monien keskusteluiden ja väittelyiden dynaaminen keskushenkilö.

Stormbom sai Pro Finlandia -mitalin 1971 ja Eino Leino -palkinnon 1977. Presidentti myönsi hänelle professorin arvonimen 1978.

Solveig Stormbom

Synnöve Stormbom-Seppälä

Tapani Seppälä

Kirjoittajat ovat professori Stormbomin tyttäret ja vävy.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet