Muistot

Erkki Hiipakka 1945–2016

Restaurointimestari

Restaurointimestari Erkki Hiipakka kuoli liikenneonnettomuudessa 10. joulukuuta 2016 Kuortaneella. Hän oli 71-vuotias, syntynyt 28. maaliskuuta 1945 Ylistarossa.

Hiipakka oli eräs maamme tunnetuimpia kirkkojen ja muiden arvorakennusten restauroijia. Hänen vuonna 1981 perustamansa Peruskorjaus Erkki Hiipakka Oy erikoistui hirsitalojen korjaus- ja siirtotöihin sekä paanukattojen huolto- ja uusimistöihin. Hiipakka oli urakoitsijana, valvojana tai asiantuntijana mukana kymmenien kirkkojen korjaushankkeissa. Hänen ensimmäinen paanutyömaansa oli Seurasaaren Karunan kirkon katteen uusiminen 1980-luvulla. Samalla vuosikymmenellä hän uusi Ahvenanmaan Saltvikin kirkon paanukaton.

Viime vuosikymmeninä Hiipakka oli kouluttamassa paanunveistäjiä Tyrvään Pyhän Olavin kirkon katon uusimiseen aikana. Hän toimi myös Porvoon tuomiokirkon jälleenrakennuksen, Halikon kirkon kattorakenteiden korjauksen ja vielä meneillään olevan Mäntyharjun kirkon hirsikorjausten valvojana. Mäntyharjulle hän kävi vielä muutama päivä ennen kuolemaansa tuomassa tervakarkaistuja nauloja.

Hiipakka oli kysytty kouluttaja alan kursseilla. Vuonna 1999 Hiipakka oli arvioimassa maamme ensimmäisiä restaurointialan ammattitutkintoja ja teki arviointeja eri oppilaitoksille viime vuosiin saakka. Itse hän suoritti restaurointimestarin erikoisammattitutkinnon 2003. Hän osallistui aktiivisesti valtakunnallisen Restaurointikillan toimintaan ja vuonna 2008 hänet nimitettiin Restaurointikillan kunniajäseneksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna 2010 Hiipakka sai Heikki Klemetti -seuran Valkoisen Apilan Ritarin arvon tunnustuksena kansanomaisen rakennusperinnön tallentamisesta ja edistämisestä. Hiipakka oli mukana myös, kun vuonna 2013 perustettiin Pohjalainen rakennusperintö ry.

Hiipakan uran mieluisimpia työmaita lienee ollut Kesälahden tapulin paanukatteen restaurointihanke 2005–2007. Hanke sai Europa Nostran vuoden 2009 pääpalkinnon.

Hiipakka halusi tehdä sellaista, joka pysyy ja seisoo. Kirkkojemme paanukattojen tila sai hänet joskus vihaiseksi. Urakoitsijana hän ei sietänyt fuskupeliä, kelvottoman materiaalin käyttöä eikä oikean hautatervan korvikkeita.

Erkki Hiipakka oli jämerä mutta samalla vaatimaton, ystävällinen ja sovitteleva persoona. Häntä arvostettiin laajasti sekä ammattitoverien että töiden tilaajien parissa.

Panu Kaila

Esko Paloniemi

Hannu Puurunen


Kirjoittajat ovat Erkki Hiipakan ystäviä ja restaurointialan toimijoita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet