Muistot

Seija Talo 1942–2016

Psykologi

Filosofian dosentti Seija Anneli Talo kuoli 74-vuotiaana Turussa 22. marraskuuta 2016. Hän oli syntynyt Heinävedellä 21. tammikuuta 1942.

Talo kirjoitti ylioppilaaksi 1960 Haminan yhteislyseosta, opiskeli Turun yliopistossa pääaineenaan psykologia ja valmistui maisteriksi 1966 erikoisalanaan kliininen psykologia.

Hän väitteli 1992 oppialanaan kuntoutuksen psykologia ja hänet nimitettiin 2001 kuntoutusopin dosentiksi Turun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Nuorena psykologina Seija hankki työkokemusta lastensuojelun ja vammaishoidon alalta. Tutkijan ura avautui Seijalle useiden USA:ssa vietettyjen vuosien aikana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän toimi kolmen vuoden ajan kokeellisen perustutkimuksen assistenttina kuurojen keskuslaitoksessa St. Louisissa 1970-luvun alussa. San Antoniossa Texasissa hän perehtyi neuropsykologisiin testeihin ja tutkimuksiin vuoden verran.

Talo toimi lähes 25 vuotta kuntoutuspsykologina ja tutkijana Kelan kuntoutustutkimuskeskuksessa (KKT) ja myöhemmin erikoistutkijana Kelan tutkimusyksikössä Turussa. Hänelle tarjoutui tilaisuus toimia 1980-luvulla tutkijana Mensana-kipuklinikassa Baltimoressa (USA).

Sieltä palattuaan hän jatkoi kivun kliinisten hoitomallien menetelmien kehittämistä KKT:ssa mm. kroonisia selkäoireita käsittelevässä Akseli-tutkimuksessa, missä arvioitiin erilaisten tutkimusmenetelmien käyttökelpoisuutta.

Tästä aineistosta Seija kirjoitti väitöskirjan ja työryhmineen lukuisia raportteja. Tunnustuksena tutkimuksistaan psykologisten tekijöiden merkityksestä kipupotilaan kuntoutuksessa hän sai 1992 kansainvälisesti arvostetun Volvo Award -palkinnon, joka myönnetään ansiokkaasta selkätutkimuksesta.

Viimeiset kolme vuotta ennen eläköitymistään Seija työskenteli kehityspäällikkönä Stakesissa koordinoiden WHO:n toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisen luokituksen (ICF) suomennoksen viimeistelyä.

Seija Talo tutki, kehitti ja koulutti ICF-luokituksen soveltamista kuntoutujien toimintakyvyn biopsykososiaalisten edellytysten arvioinnissa ja edistämisessä. Tätä työtä hän jatkoi vielä eläkkeellä ollessaan. Seija osallistui WHO:n ICF-luokitusta kehittäviin työryhmiin ja toimi neuvonantajajäsenenä myös Euroopan Kuntoutustutkimuksen Forumissa.

Muistamme Seijan määrätietoisena, empaattisena ja lämpimänä persoonana myös työroolin ulkopuolella. Hän nautti kulttuurista: varsinkin musiikki, baletti ja teatteri kiinnostivat häntä.

Kesäpaikkaa Turun saaristossa hän käytti henkiseen latautumiseensa perheen ja ystävien seurassa. Erityisesti lastenlastensa kasvun seuraaminen tuotti hänelle iloa.

Hän huolehti perheenjäsentensä ja ystäviensä hyvinvoinnista myötäeläen ja kannustaen. Hänen apunsa on ollut meille kaikille kallisarvoista.

Ulla Rytökoski

Anja Nurmio

Sirkka Aunola


Kirjoittajat ovat Seija Talon työtovereita ja ystäviä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet