Muistot

Pentti Vataja 1925-2016

Varatuomari

Varatuomari Pentti Vataja kuoli Kirkkonummella 19. joulukuuta 2016 91-vuotiaana. Hän oli syntynyt 20. toukokuuta 1925 Parkanossa.

Suoritettuaan ylemmän oikeustutkinnon 1949 Vataja aloitti asianajajana J. N. Lehtisen asianajotoimistossa Tampereella. Hän siirtyi 1952 KOP:n Parkanon konttorin johtajaksi.

Työnsä ohessa hän viljeli sukutilaansa ja toimi lukuisissa kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä, kuten Parkanon kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Vatajan sydän oli Parkanossa, mutta työhaasteet Helsingissä. Hän siirtyi Suomen Hypoteekkiyhdistyksen palvelukseen 1963 ja seuraavana vuonna Maalaiskuntien liiton / Suomen Kunnallisliiton lakimieheksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuodesta 1967 lähtien hän toimi tämän perinnerikkaan lainopillisen osaston osastopäällikkönä, mistä jäi eläkkeelle 1988. Aktiivisella osaajalla oli tämän jälkeenkin kysyntää lukuisiin julkishallinnon tehtäviin.

Pentti Vatajan ura osui ajankohtaan, jolloin maamme kunnallishallinto kehittyi ja monipuolistui perusteellisesti.

Pohjoismaista hyvinvointival­tiota rakennettiin. Siirryttiin peruskoulujärjestelmään, kansanterveyslain myötä luotiin terveyskeskukset, rakennuslakia uudistettiin ja kunnallistekniikkaa parannettiin. Hallintoa kehitettiin säätämällä uusi kunnallislaki ja hallintomenettelylaki. Ympäristöhallinto otti ensi askeleitaan.

Näiden valmistelussa Vataja ja hänen yksikkönsä olivat komitea­vaiheesta eduskuntakäsittelyihin tiiviisti mukana.

Kunnallisliiton lainopillisen osaston tehtävät ja vastuu kasvoivat toimintojen monipuolis­tuessa. Vatajan taito oli luoda liiton juristeille kokonaisnäkemys laajenevan kunnallisen juridiikan eri osa-alueista sekä ylläpitää heidän tiedollista ja taidollista valmiuttaan.

Vataja korosti kuntien luottamushenkilöiden ja henkilöstön käytännönläheistä palvelemista – kysyjän tuli saada ratkaisu pulmaansa. Lausunnot, neuvonta, luennointi sekä kuntien edustaminen oikeudenkäynneissä olivat jokaisen juristin työkenttää. Näin saatiin pohja myös toiminnalle valtion lainvalmisteluelimissä.

”Pentin koulukunnalla” oli suuri vaikutus vielä hänen eläkkeelle siirtymisensä jälkeen, kun seitsemästä kunta-alan järjestöstä muodostettiin 1993 uusi valtakunnallinen keskusjärjestö – Suomen Kuntaliitto.

Kansainvälisyys oli tärkeä osa Pentti Vatajan toimintaa. Hän edusti Suomen Kunnallisliittoa mm. Kansainvälisen Kunnallisliiton (IULA) hallituksessa. Erityisen kiinteä oli suhde Saksan piirikuntien liittoon Deutscher Landkreistagiin. Vuosittainen stipendiaattien vaihto rikastutti yhteydenpitoa.

Vataja kuului viimeiseen ikäluokkaan, joka kutsuttiin palvelukseen jatkosodan vuosina. Hän oli ensin Seesjärvellä, sitten kesän 1944 ratkaisutaisteluissa Kannaksella ja lopulta Lapin sodassa.

Nämä kokemukset ja aseveljien yhteishenki merkitsivät hänelle eläkevuosina paljon. Hän toimi aktiivisesti sotaveteraanityössä ja osallistui Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssiyhdistyksen ja Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen tilaisuuksiin.

Eläkevuosinaan Pentti Vataja vietti puolisonsa Pirkon ja muun perheen kanssa kesäkaudet Vatajan perintötilalla, saman nimisessä kylässä Parkanon maisemissa. Pentin kunniatehtävänä on ollut säilyttää tilan rakennuskanta ja perinteet sekä pitää pellot viljeltyinä.

Ystävät ja kuntaväki muistavat Pentti Vatajan taitavana juristina, valovoimaisena luennoitsijana ja diplomaattisena seuramiehenä.

Jussi-Pekka Alanen

Antero Oksanen

Kari Prättälä

Kirjoittajat ovat Pentti Vatajan kollegoita eri vuosikymmeniltä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet