Muistot

Aito Mäkinen 1927–2017

Elokuvaohjaaja

Elokuvaohjaaja ja ulkomaisten elokuvien maahantuoja Aito Mäkinen kuoli Helsingissä 30. tammikuuta. Hän oli 90-vuotias, syntynyt Turussa 4. tammikuuta 1927.

Aito Mäkinen ohjasi lukuisia lyhytelokuvia ja dokumentteja, muun muassa suomalaisesta muotoilusta ja elokuvan historiasta, mutta hän oli ennen kaikkea suomalaisen elokuvakulttuurin edelläkävijä ja ylläpitäjä vuosikymmenien ajan. Mäkinen oli niin laajasti mukana suomalaisessa elokuvatoiminnassa ja -kulttuurissa, että hänelle on vaikea määritellä mitään tarkkaa roolia.

Kotikaupungissaan Turussa Mäkinen oli mukana elokuvakerholiikkeessä. Työskennellessään 1950-luvulla Helsingissä Valio-Filmi Oy:n mainos- ja maahantuontipäällikkönä, hän oli elokuvakriitikko Jerker A. Erikssonin ja kirjailija, elokuvaohjaaja Jörn Donnerin ohella Suomen elokuva-arkiston (nyk. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) perustajajäsen.

Mäkinen toimi elokuva-arkiston toiminnanjohtajana vuodesta 1958 vuoteen 1966, jolloin hän luopui tehtävästä aikakauden kärjistyneen poliittisen ilmapiirin vuoksi. Mäkinen loi tuolloin pohjan Kansallisen audiovisuaalisen instituutin nykyiselle toiminnalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mäkinen myös toimitti elokuva-alan vuotuisia tapahtumia yhdeksi niteeksi koostanutta Studio – elokuvan vuosikirjaa vuosina 1955–62. Sen pohjana oli 1950-luvun alusta lähtien toiminut elokuvakerho Studio, jossa Mäkinen oli mukana.

Aito Mäkisen ensimmäinen ohjaustyö oli lyhytelokuva Konsertti – Bachia Ateneumissa (1963). Suurin osa Mäkisen lähes 50:stä ohjaustyöstä on erilaisia lyhyitä tilaus- ja dokumenttielokuvia, mutta hän ohjasi myös muutamia pitkiä näytelmäelokuvia kuten Vaaksa vaaraa (1965), Vain neljä kertaa (1968) ja Muurahaispolku (1970). Niistä kaksi viimeksi mainittua Mäkinen ohjasi yhteistyössä pitkäaikaisen työtoverinsa Virke Lehtisen kanssa Filmiryhmä-tuotantoyhtiölle.

Mäkisen ensimmäinen ohjaustyö näytelmäelokuvan puolella oli Juulia-jakso episodielokuvaan Onnelliset leikit (1964).

Aito Mäkinen palkittiin Jussilla vuoden parhaista lyhytelokuvista vuosina 1972 (yhdessä Virke Lehtisen kanssa) ja vuonna 1975. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin Sodankylä-palkinto merkittävästä työstä elokuvakulttuurin puolesta.

Elokuvakerho- ja elokuva-arkistotoiminnan lisäksi Mäkisen merkittävä anti suomalaiselle elokuvakulttuurille tuli laatu- ja klassikkoelokuvien maahantuojana. Vuonna 1960 hän perusti Aito Mäkinen & Co -kommandiittiyhtiön, jonka toimenkuvana oli elokuvien tuonti, valmistus ja vuokraus. Se toimi myöhemmin Suomen Elokuvamarkkinat Oy -nimellä vuoteen 1989.

Mäkinen oli omistajana tai osa-omistajana muutamassa turkulaisessa elokuvateatterissa. Hän omisti Diana-nimisen elokuvateatterin sekä Turussa että Helsingissä. Ne tulivat tunnetuiksi erityisesti eurooppalaisen arthouse-elokuvan näyttämöinä.

Helsingin Diana, entinen Lyyra ja Edison Yrjönkadulla, toimi vuosina 1975–2005. Vuonna 1989 Mäkisen tuolloinen levitysyhtiö Dianafilmi lopetti toimintansa, ja Helsingin Diana-elokuvateatteri siirtyi toiseen omistukseen.

Suuri osa Aito Mäkisen Suomeen tuomista elokuvista löytyy arvostetun brittiläisen elokuvalehden Sight & Soundin maailman parhaiden elokuvien listalta. Niitä ovat muun muassa Orson Wellesin Citizen Kane, Jean Renoirin Pelin säännöt ja Yasujiro Ozun Tokyo Story. Näiden lisäksi Mäkinen toi maahan Robert Bressonin, Eric Rohmerin, Luchino Viscontin, Claude Chabrolin, Nagisa Oshiman ja lukuisien muiden elokuvahistorian tärkeiden ohjaajien teoksia.

Aito Mäkinen edusti sellaista elokuvakulttuurista sivistystä ja näkemystä, joka valitettavasti alkaa olla meiltä katoamassa. Hänen omissa pitkissä elokuvissaan näkyi ranskalaisen uuden aallon vaikutusta, mutta Mäkisen sydäntä lähellä olivat myös elokuvahistorian klassikot, Italian neorealismi ja japanilainen elokuva.

Olin kerran haastattelemassa Aito Mäkistä hänen toimistollaan Katajanokalla. Jostain syystä juttua kuvannut valokuvaaja onnistui suututtamaan kadulla kulkeneen vanhan rouvan, joka tunkeutui kuvaajan perässä toimistoon mätkien tätä sateenvarjolla.

Hölmistyimme aika lailla, mutta näin jälkikäteen ajatellen se olisi voinut olla kohtaus jostain Aito Mäkisen maahantuomasta, absurdia huumoria viljelevästä eurooppalaisesta laatuelokuvasta.

Pertti Avola

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Elokuva