Muistot

Seppo Mäki 1939–2017

Ekonomi

Ekonomi Seppo Mäki kuoli vaikeaan sairauteen Oulussa 8. tammikuuta 2017. Hän oli 77-vuotias, syntynyt Helsingissä 9. kesäkuuta 1939.

Ylioppilaaksi Mäki kirjoitti Oulun lyseosta 1958 ja valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1964. Mäki kasvoi yrittäjäperheessä. Hän osallistui Jussi-veljensä kanssa isänsä rakennusliikkeestä irrotettujen Kone-Pohjan ja Nekalan Konepajan johtamiseen vuoteen 1981 saakka.

Merkittävimmän uran Mäki teki Oulun kaupungin yhteyspäällikkönä 1981–2001. Uuden yhteyspäällikön tehtäväksi tuli hankkia suunnitteilla olevan teknologiakylän perustajaosakkaat. Alku ei ollut helppoa, mutta Mäki sai pioneerityöllään kahdeksantoista yritystä lähtemään mukaan. Mäki oli Teknologiakylä Oy:n pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja.

Mäki oli Oulun kaupungin ja Oulun alueen kansainvälistäjä. Teknologiakaupunki-idea löi läpi globaalisti. Mäki kiersi maailmalla puhumassa Oulun yhteistyömallista, järjesti delegaatioiden vierailuja ja avusti ulkomaisia lehtimiehiä.

Mäki solmi vuonna 1963 avioliiton kuvaamataidon lehtori Anna-Maija Rissasen kanssa. So­siaalisuus ja aktiivinen elämä vallitsi perheessä, johon kuului neljän oman lapsen lisäksi kasvatettavina olleet Ammun velivainajan kolme lasta. Perheen ovet olivat avoinna myös laajalle ystäväpiirille.

Perhe hankki Hailuodosta torpan, jota varusteltiin savusaunoin, jäähdyttelyaltain ja nukkuma-aitoin. Se saattoi toimia myös kaupungin suhdetoiminnan jatkotiloina, kuten Mäen kotikin. Vielä eläkevuosinaankin yksityismatkoilla Mäki kuljetti mukanaan ja esitteli materiaalia Oulusta.

Seppo oli aktiivinen, ystävällinen ja näki paljon vaivaa muiden puolesta. Hänellä oli myös huomattavan laaja kansainvälinen ystävien joukko. Hän kalasti ystävänsä kanssa mielellään Hailuodon vesillä. Kulttuuriharrastukset liittyivät kotiseutuun ja mm. Teuvo Pakkalan ja Sakari Pälsin tuotantoon. Hänen vaimonsa kautta myös kuvataide tuli perheelle tärkeäksi.

Ilkka Lantto

Juhani Leppäluoto

Paavo Saari


Kirjoittajat ovat Seppo Mäen ystäviä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet