Muistot

Eino Leino 1925–2017

Seppä

Seppä Eino Leino kuoli 1. helmikuuta 2017 Raumalla 91 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 1. huhtikuuta 1925 Tl Lapin Kodiksamin kylässä sepän perheeseen toisena lapsena.

Viidentoista vuoden ikään ehdittyään Leino oli joutunut menettämään koko ydinperheensä: ainoan veljensä, äitinsä ja isänsä. Hän muisteli usein nuoruutensa vaikeita aikoja.

Lähisukulaiset Amerikasta kutsuivat Einoa luokseen luvaten lähettää hänelle matka­lipun. Isänmaa voitti.

Huhtikuussa 1943 Leino astui Suomen armeijan ratsuväki­pataljoonan palvelukseen Lappeenrannassa. Siellä hänet valittiin kengityssepän koulutukseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jatkosodan taisteluihin hänet määrättiin Vuosalmelle, Jääkäripataljoona 4:n toisen komppanian riveihin kesällä 1944.

Vihollisen kovassa hyökkäyksessä 11. heinäkuuta 1944 Vuosalmella hän oli läheisen ystävänsä, naapurin Jorma Nokan kanssa rintamalinjassa raskaan tulituksen alkaessa.

Vihollisen ylivoima pakotti hallitsemattomaan perääntymiseen, ja taistelutoverit joutuivat toisistaan erilleen. Tämä oli viimeinen kerta, jolloin Leino näki ystävänsä.

Kenraali Laguksen joukoissa taistellut Leino osallistui myös Lapin sotaan.

Sodan jälkeen vuonna 1946 Leino hakeutui sepän oppipojaksi Hellmanin pajaan Euraan. Täällä hän tuli tuntemaan myös Ester Katilan, jonka kanssa avioitui elokuussa 1948. Heille syntyi kymmenen lasta: viisi tytärtä ja viisi poikaa.

Leino tuli aina aamulla pajasta ennen lasten kouluunlähtöä pitämään aamuhartauden. Työpäivän päätteeksi hän otti lakin päästään, risti kätensä ja luki Herran siunauksen.

1960-luvulla kyläsepän työt vähenivät voimakkaasti maa­talouden koneellistumisen myötä ja Leino aloitti betonipaalujen teräksisten osien, paalukenkien, valmistuksen. Tästä juuresta on kasvanut nykyisen Leimet Oy:n toiminta.

Rukoilevaisuus oli Leinon hengellinen koti koko hänen elämänsä ajan. Sananjulistajaksi hänet kutsuttiin vuonna 1992. Evankeliumin levittäminen ei jäänyt koti-Suomeen, vaan etenkin Afrikassa tehtävä lähetystyö oli Leinolle tärkeää.

Hänellä oli peräänantamaton, mutta lempeä luonne. Ikään­tyessään hän havaitsi elämässä yhä enenevästi positiivisia asioita ja oli niistä hyvin kiitollinen.

Perhekuntana kokoontuessamme hän ei unohtanut mainita, miten ihanaa on nähdä niin iso väki ympärillään. ”Jumalalle kiitos siitä!”

Sain kyyditä isää aina joskus eri paikkoihin, esimerkiksi jumalanpalvelukseen ja seuroihin. Melkein joka kerta hän muisteli: ”Ennen mentiin pitkiäkin matkoja polkupyörillä – sääoloista piittaamatta. Nyt saan istua lämpimässä, hyvässä autokyydissä, ja tietkin ovat suoria ja tasaisia.” Liikutuksella isä näitä jutteli.

Isän jättämä hengellinen ja henkinen perintö on suuri. Sitä saamme vaalia ja siirtää luottavaisin mielin tuleville sukupolville. Sen arvo ei huku, vaikka katoavan ajan aallot löisivät joskus korkeinakin.

Erkki Leino

Kirjoittaja on Eino Leinon poika.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet