Muistot

Gösta Ekman 1939–2017

Näyttelijä-ohjaaja

Ruotsalainen näyttelijä ja ohjaaja Gösta Ekman kuoli 1. huhtikuuta 2017 kotonaan Tukholmassa jonkin aikaa sairasteltuaan. Hän oli 77-vuotias, syntynyt Tukholmassa 28. heinäkuuta 1939.

Gösta Ekman kuului tunnettuun teatteri- ja elokuvasukuun.

Myös hänen isoisänsä Gösta vanhempi ja isänsä Hasse olivat näyttelijä-ohjaajia. Göstan kolme veljeä ja sisarpuoli valitsivat niin ikään näyttelijän uran.

Ekman aloitti uransa 1950-luvulla, aluksi isänsä ja myöhemmin myös Ingmar Bergmanin apulaisohjaajana.

Hän halusi kuitenkin näyttelijäksi ja teki elokuvadebyyttinsä elokuvassa Swing it, fröken vuonna 1956.

Varsinaisen potkun uralleen Ekman sai 1960-luvulla Tage Danielssonin ja Hans Alfredsonin suosituissa revyyohjelmissa, jotka tekivät hänestä tunnetun ja suositun komedianäyttelijän. Kuusikymmenluvulla hän näytteli myös useissa tv-tuotannoissa sekä Tukholman kaupunginteatterissa.

Sickanin rooli viidessä ensimmäisessä Jönssonliga- eli Veijarikopla-komediaelokuvassa vakiinnutti 1980-luvulla Ekmanin aseman ruotsalaisten rakastamana näyttelijänä. Suomessa hänet muistetaan parhaiten aivan toisentyyppisestä roolista: Ekman esitti komisario Martin Beckiä 1990-luvulla valmistuneessa, Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön poliisiromaaneihin perustuvassa tv-sarjassa.

Ensimmäisen oman elokuvansa Kissanviiksiä ja herneitä Ekman ohjasi 1985.

Paitsi monipuolisena näyttelijänä Gösta Ekman tunnettiin myös teatterikorkeakoulun professorina ja Kungliga dramatiska teaternin eli Dramatenin ohjaajana.

Kun tieto Ekmanin kuolemasta levisi, näyttelijät Lena Endre ja Marie Göranzon keskeyttivät näytännöt kahdella Dramatenin näyttämöllä ja pitivät muistopuheet Ekmanille.

Gösta Ekman oli naimisissa kolme kertaa, ja hänellä on kolme lasta. Hänen leskensä on tunnettu taiteilija, elokuvantekijä ja näytelmäkirjailija Marie-Louise Ekman.

Pertti Avola

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet