Muistot

Pekka Myllykoski 1959–2017

Laulaja

Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen laulaja ja sanoittaja Pekka Myllykoski kuoli nielusyöpään 22. huhtikuuta 57-vuotiaana. Hän oli syntynyt Mäntässä 13. joulukuuta 1959.

Myllykosken kuolinpäivänä satoi räntää. ”Kuinka räntä voi lentääkään. En tiedä mitään muuta niin masentavaa, kuin Danny-show tiellä Kälviän”, tunnelmoi Myllykoski Freukkarien levyllä Jokainen hakee juomansa itse, joka oli hänen oma suosikkinsa.

Myllykosken laji oli räävi melankolia, karu ja kaunis, rujo ja runollinen.

Kuolinpäivä oli lauantai. ”En tiedä mitään niin yksinäistä kuin kadut sunnuntaiaamun, paitsi kuolema kenties”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lääkäri-isänsä työn vuoksi Myllykoski asui Vammalassa ennen kuin tuli Helsinkiin Norssin 4. luokalle.

Pienikokoinen, punatukkainen, silmälasipäinen, siisti ja kiltti Myllykoski oli vielä kaukana keskiolutrahvasta villinneestä ja lohduttaneesta kantritähdestä, mutta kaikki olennainen oli jo olemassa: Myllykoski oli lahjakas, nokkela, hauska, herkkä, taitava sanojen kanssa, luki paljon ja muisti valtavasti.

Kurt Vonnegutia käsitelleestä yo-aineestaan Myllykoski sai Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendin. Idoleita olivat Juice ja Eput.

Syntymäraittiudesta Myllykoski luopui hiukan muita myöhemmin, otti nopeasti kiinni, kiihdytti ohi ja katosi mutkan taakse, lopulta vuorten taa.

Hän oli perso kaikille nautintoaineille ja osasi lääketieteen opintojensa vuoksi käsitellä alkoholismiaan analyyttisesti sitten, kun juominen ei ollut enää pirskahtelevaa iloa.

Yksi nuoruuden suosikeista oli Malcolm Lowryn tajunnanvirrallinen alkoholismin kuvaus Tulivuoren juurella.

Myllykoski suhtautui kokeilevin mielin kaikkeen luonnonmukaiseen kärpässienistä perinteiseen kullanhuuhdontaan.

Humoristinakin Myllykoski oli kaikkiruokainen: hyvä, huono, musta, sanaleikit, sanamuunnokset, kaikki kävi ja hersyvä hihitys päälle.

Hän rakasti linturetkiä kotipesän Toukolan Herkku-Haarukan naapuriin Viikkiin ja pitkiä Lapin-vaelluksia kavereiden kanssa tai yksin. Hän oli vakaumuksellinen metsienhalaaja ja vuodet 1993–2004 vihreiden kaupunginvaltuutettu.

Opinnot veivät kandiksi asti. Työharjoittelussa peikkomaista Myllykoskea olisi voinut luulla valelääkäriksi, mutta kyllä hän viittä vaille oikea oli, ja omatunnontarkkuutensa vuoksi hänestä olisi tullut myös erinomainen lääkäri.

Mutta musiikki vei mukanaan, kun opiskelijabändi tarvitsi ensin sanoittajaa ja sitten solistin, kun alkuperäinen ei oppinut uusia riimejä.

Jos oli kurkku auki, oli sydänkin. Myllykoski oli suvaitsevainen ja hyväsydäminen, – särkynytsydäminenkin, sillä hänen omassa elämässään oli – kuten vähemmän lahjakkaat sanaleikkivät – suuria suruja.

”Mutta joskus kun sataa, sataa valoa taivaan, vai sataisiko sittenkin, valo maasta taivaaseen, sillä silloin kun sataa, tätä valoa taivaan, rakastavan toi­siaan tiedän kahden kastuneen”, Myllykoski runoili.

Hän tarkoitti, että vain ihmisistä itsestään voi syntyä hyvyyttä, koska meillä ei ole kuin toisemme.

Mystinen, kossukuskinen metsätyömies toi paljon valoa peilisalien ulkopuoliseen Suomeen ja tähän välillä niin räntäiseen maailmaan.

Tuomas Manninen

Kirjoittaja on Pekka Myllykosken nuoruuden ystävä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet