Haullasi 'arvo-salo' löytyi yhteensä 60 hakutulosta.
-
Pirkko Pelkonen
ei laskenut työtuntejaan etenkään, kun kyseessä oli jonkin arvoituksellisesti oireilevan lapsen diagnoosin selvittäminen. Erikoistuva lääkäri lastenklinikalla kuuli usein kokeneemmalta kollegalta toteamuksen
-
Pentti Räisänen
oli kohtuullisen niukkaa, mutta toimeen perhe tuli. Isä Heikki oli Sukevalla arvostettu henkilö ja hän muun muassa rakennutti paikkakunnalle pienen kirkon. Räisänen meni oppikouluun Iisalmeen, koska Sukevalla
-
Jorma Olavi Salomaa
sijainneella kesämökillä. Jormaa jäävät kaipaamaan puoliso, lapset, lastenlapset sekä lukuisat sukulaiset ja ystävät. Heikki Salomaa Kirjoittaja on Jorma Salomaan poika
-
Kari Pälli
Pitkäaikainen työtoverimme Kari Pälli kuoli vaikeaan sairauteen 70-vuotiaana 1. syyskuuta 2012 Tampereella. Hän oli syntynyt 13. syyskuuta 1941 Salossa. Lähes 40 vuotta UPM:ssa tekivät
-
Bertel Bjugg
Taylorin lukuisat vierailut hotelli Hesperiassa. Matkailuneuvoksen arvonimi Bjuggille myönnettiin 1983. Bertel Bjugg oli intohimoinen HIFK:n kannattaja, ja hän istui ahkerasti katsomossa. Vain
-
Esko Pietarinen
asuntonsa lämmittämiseen. Toki lapsuudessa oli onnenhetkensä. Helmi-äiti oli valoisa persoona, joka työskenteli Fazerin tehtaalla. Tehdas oli pulakaudella ilmeisen arvostettu työnantaja, jolta alaiset saivat
-
Seppo Yrjönen
ilmiömäisen muistin ja erinomaisen kirjoitustaidon vuoksi. Seppo Yrjönen oli sympaattinen ja hyväntahtoinen ihminen. Hiljaisessa mielessään hän osasi asettaa elämän arvot oikeaan tärkeysjärjestykseen, myös
-
Hannu Könkö
puheissa ei kertaakaan jäänyt mainitsematta kiitollisuus vapaata isänmaata ja sotaveteraaneja kohtaan. Sotaveteraanit olivatkin isällä arvossaan ja isä itsekin toimi Jokioisten sotaveteraanien
-
Heikki Hallivuori
Heikki Hallivuori (Hallberg vuoteen 1935) syntyi 9. marraskuuta 1924 Kauhajoella. Hän kuoli 22. kesäkuuta 2012 Salon terveyskeskuksen vuodeosastolla. Hallivuori varttui Kotirannan tilalla, isä
-
Arvo Järvinen
Kauppaneuvos Arvo Järvinen kuoli 19. kesäkuuta 2012 Helsingissä 84-vuotiaana. Hän oli syntynyt kolmilapsisen maanviljelijäperheen esikoisena Salossa 27. heinäkuuta 1927. Varsinaisen elämäntyönsä
