Haullasi 'k-j-ståhlberg' löytyi yhteensä 8 hakutulosta.
-
Timo Silkko
-Osake-Pankissa hän tuli 1964 osakkaaksi helsinkiläiseen Aaro Koskenjaakon asianajotoimistoon, joka jatkoi toimintaa nimellä Koskenjaakko & Silkko. Vuonna 1967 hän perusti opiskelutoverinsa Kaarlo L. Ståhlbergin
-
Eero Routamo
huumorintajustaan jää muistuttamaan elämäniloa hersyävä vitsikirja. Pauli Ståhlberg
-
Leena Peltola
syytettiin presidentti Ståhlbergin kyydityksistä, jonka takia hän sai istua tutkintovankeudessa yhdeksän kuukautta. Sittemmin hänet vapautettiin syyttömänä, virkaa hän ei saanut takaisin. Hän oli Lapuan
-
Tauno Rehn
itseään aina ståhlbergiläisenä liberaalina. Tauno Rehn muistetaan rehtinä, ihmisläheisenä ja vaatimattomana ihmisenä, joka ei tehnyt numeroa itsestään, vaan antoi tekojen puhua puolestaan. Markku
-
Matti Haupt
aikaan kun Sibelius-monumentin toteutuksesta kiisteltiin. Matti Haupt on tehnyt myös muotokuvia, muun muassa presidentti K. J. Ståhlbergin marmoripystin. Naiset olivat kuitenkin Hauptin mieliaihe
-
Juho Kusti Paasikivi
muodostivat Ståhlberg, Mannerheim, Kallio ja Svinhufvud ja joiden ansioksi on huomattavalla tavalla luettava valtakuntamme selviytyminen historiansa ehkä kaikkein vaikeimman ja merkityksellisimmän ajanjakson
-
K. J. Ståhlberg
sivuseikkoina. Presidentti muistelee vielä yhteistyötään Ståhlbergin kanssa porvarillisten puolueiden valtuuskunnassa samana vuonna perustus- lakikomiteassa. jossa Ståhlberg oli puheenjohtajana ja hän jäsenenä
-
Lauri Kristian Relander
Ståhlbergin jälkeen valittiin tasavallan presidentiksi. Hänen asemassaan olleen valtiomiehen työ on ainoastaan historian tuomassa perspektiivissä oikein arvosteltavissa, joten tekisimme väärin, jos ryhtyisimme
Yhteensä 8 hakutulosta.
