Haullasi 'teuvo-tulio' löytyi yhteensä 8 hakutulosta.
-
Felicia Adams
materiaalimenetyksiä. Muun muassa Adams-Filmin tuottamat kolme ensimmäistä Teuvo Tulio -ohjausta tuhoutuivat tyystin. Rouva Adams itse oli suoranaisessa hengenvaarassa, sillä vasta vastapäisen talon ikkunoissa
-
Tauno Marttinen
Elokuvasäveltäjänä Marttinen teki yhteystyötä varsinkin Teuvo Tulion kanssa. Marttisen suosio säveltäjänä oli suuri 1950-luvun lopusta 1980-luvun alkuun. Hänet palkittiin ansioistaan Pro Finlandia -mitalilla 1969 ja
-
Matti Piuhola
näytettiin kaikille sallittu elokuva, esimerkiksi Teuvo Tulion Unelma karjamajalla, ja viimeiseksi esitettiin lapsilta kielletty elokuva, kuten Sellaisena kuin sinä minut halusit. Näytöksen alkamista
-
Rakel Linnanheimo
Valentin Vaalaan ja Teuvo Tulioon, elokuvan hullaannuttamiin nuorukaisiin, joilla oli suuria suunnitelmia. Reginasta tuli maan palvotuin supertähti ja Rakelistakin suuri nimi, mutta samalle tielle astui
-
Teuvo Tulio
myös Tulion tummemmissa visioissa. Tulio ja Linnanheimo olivat sydänystäviä ja etenkin nuorina varsinaisia seurapiirihaita. Vähitellen Linnanheimo halusi näyttäytyä vain Tulio-produktioissa, joista
-
Erik Blomberg
suomalaisen äänifilmin kuvaajatoivo, jonka luova panos näkyy niin Teuvo Tulion kuin Nyrki Tapiovaaran elokuvissa. Blomberg kuvasi Tulion kuuluisat varhaistyöt Taistelu Heikkilän talosta (1936), Nuorena
-
Regina Linnanheimo
oli Teuvo Tulion 1936 ohjaama, Johannes Linnankosken novelliin perustuva Taistelu Heikkilän talosta. Linnanheimo esiintyi myös Toivo Särkän historiallisessa Helmikuun manifestissa (1939). Sodan aikana Regina
-
Ville Salminen
tehtävät ja hoiti niitä eläkkeelle lähtöönsä 1973. Ville Salmisen näyttelijätöistä muistetuimmat ovat roolit Teuvo Tulion Rakkauden ristissä (1946), Mikko Niskasen tv-elokuvassa Elokuva jalostavasta
Yhteensä 8 hakutulosta.
