Valikko

Päivän trendi: Star Wars -jumpassa heilutaan valomiekan kanssa ja loikataan pimeälle puolelle

Newyorkilaisella kuntoklubilla on otettu ohjelmistoon oma Tähtien sota -aiheinen ryhmäliikuntatunti.

Tammikuu, joululomat ohitse ja uuden vuoden lupaukset tehty! Sehän tarkoittaa sitä, että kuntosalit täyttyvät kinkkua sulattavista ihmisistä ja uusia jumppia ilmaantuu kuntokeskusten kalentereihin kuin sieniä sateella.

Newyorkilainen kuntoklubi on valovuosia muita edellä. Se on nimittäin ottanut ohjelmistoonsa oman Tähtien sota -aiheisen ryhmäliikuntatunnin.

Kickboxing-pohjaisen tunnin nimi on ”Herätä sisäinen voimasi”. Se on Disneyn ja Lucasfilmin virallisesti hyväksymä tunti.

Tarvitaan vain joogamatto, kaksi frisbeetä muistuttavaa kiekkoa, joilla voi liukua pitkin lattiaa, ja yksi leluvalomiekka.

Star Wars -tunti on aerobista hikiliikuntaa, joka koostuu 60 tai 90 sekunnin supertehokkaista HIIT-pikatreeneistä.

Aluksi osallistujat tekevät baletista tutun plié-kyykistyksen leveässä haara-asennossa ja pitelevät valomiekkaa päidensä yläpuolella. Sen jälkeen miekka tuodaan kasvojen eteen taisteluasentoon, ja sama toistetaan.

Liikesarjat ovat muunnelmia monille tutuista kuntoiluliikkeistä, kuten punnerruksista, burpeista ja linkkuveitsistä. Nyt niiden nimet vain viittaavat Tähtien sotaan.

Jumppaan kuuluvat esimerkiksi Valomiekka-loikat, Skywalker-prässi, Jedi-linkku, Padawan-punnerrukset, jopa liike, jonka nimi on Leia Organan avunhuuto ensimmäisestä Tähtien sodasta eli Uudesta toivosta (1977): ”Auta minua, Obi-Wan!”.

Tunnin aikana osallistujat jaetaan kahteen ryhmään, valon ja pimeän puolelle. Tähtien sota kertoo juuri näiden kahden voiman puolen kamppailusta.

Musiikkina on teknoversioita John Williamsin klassisista Tähtien sota -soundtrackeista, sekä tuikitavallisia liikuntatunneilla kuultuja popbiisejä. Väliin voi ripotella äänipätkiä elokuvista, kuten R2D2:n piippausta.

Tunnin lopuksi koittaa tai chi -pohjainen rentoutushetki Yoda Flow.

Uudesta Star Wars: The Force Awakensista tuli muuten loppiaisena kaikkien aikojen nopeiten eniten tuottanut elokuva Yhdysvalloissa.

Milloin Star Wars -jumppa Suomeen?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikunta
  • Ulkomaat
  • Elokuvat

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

  2. 2

    HSTV:n satiirinen Uutisraportti: Trump oli vasta alkusoittoa – Keväällä Euroopassa alkaa todellinen populistibingo

  3. 3

    Nämä 17 kirjaa muuttavat mielipiteesi ja auttavat ymmärtämään ihan eri tavalla ajattelevia

  4. 4

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  5. 5

    Forumin katolle avautuu kaksikerroksinen baari, joka on suunnattu "avarakatseisille ja monimuotoisuutta tasavertaisesti kunnioittaville"

  6. 6

    Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

  7. 7

    Tällainen on Annankadun William K:n paikalle tullut baari, josta saa olutcocktaileja ja kaupan pakastepizzaa

  8. 8

    Michelin-ravintola Luomo suljettu toistaiseksi – "Tilanne näyttää hyvin tiukalta"

  9. 9

    Suomen olympiatähti kyllästyi uutisten negatiivisuuteen ja lopetti niiden lukemisen kokonaan

  10. 10

    Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

  2. 2

    Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

  3. 3

    HSTV:n satiirinen Uutisraportti: Trump oli vasta alkusoittoa – Keväällä Euroopassa alkaa todellinen populistibingo

  4. 4

    Nämä 17 kirjaa muuttavat mielipiteesi ja auttavat ymmärtämään ihan eri tavalla ajattelevia

  5. 5

    Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

  6. 6

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  7. 7

    Buzzfeedin toimittaja Tabatha Leggett kertoo, miten Saara Aalto sai britit innostumaan Suomesta – ja Leggettin ylpeäksi suomalaisjuuristaan

  8. 8

    Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

  9. 9

    Haluatko tuntea naiseksi kasvamisen ilot ja surut? Katso tämä 25 vuotta myöhässä Suomen ensi-illan saava Ghibli-animaatio

  10. 10

    Tällainen on Annankadun William K:n paikalle tullut baari, josta saa olutcocktaileja ja kaupan pakastepizzaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

  2. 2

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  3. 3

    Äärioikeisto järjestää salaisia konsertteja jatkuvasti Suomessa – tästä on kyse

  4. 4

    Nämä 17 kirjaa muuttavat mielipiteesi ja auttavat ymmärtämään ihan eri tavalla ajattelevia

  5. 5

    Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

  6. 6

    Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

  7. 7

    Tämä kaikki pitää tietää uudesta Rogue One -elokuvasta – aikajana näyttää, mihin kohtaan Tähtien sota -leffahistoriaa se sijoittuu

  8. 8

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  9. 9

    Yhdysvalloissa uusi oikeisto puhuu luonnollisesta konservatiivisuudesta – tämän takia se on vaarallinen idea

  10. 10

    HSTV:n satiirinen Uutisraportti-ohjelma: Ylen päätoimittaja Jääskeläinen unohti, että hänen lafkastaan tuli hallituksen äänitorvi jo vuosi sitten

  11. Näytä lisää

Luetuimmat

  1. 1

    Näin brittimedia kirjoittaa X Factorista ja Saara Aallosta – ”Voitaisiinko vain julistaa molemmat voittajiksi ja jatkaa elämäämme”

  2. 2

    Seinäjoen ”ihme” kiinnostaa maailmalla – ylipainoisten lasten määrä puolittui muutamassa vuodessa

  3. 3

    Asiakaspalvelijat kertovat salaisuutensa: Mitä he oikeasti ajattelevat asiakkaistaan?

  4. 4

    Lääkekorvauksen muutos vie minulta aktiivisen elämäni – tiedättekö, miltä tuntuu hyvästellä elämä hitaasti?

  5. 5

    HS tapasi Turkissa suomalais­runoilijan, joka pelkäsi vainoa ja pakeni Jyväskylään: ”Alkoi olla hikiset paikat”

  6. 6

    Poliisi: Imatran kolmoissurmasta epäilty varasti metsästyskiväärin tuttavaltaan – ”Aseen omistajaa ei epäillä mistään”

  7. 7

    Enää yksi kilpailija voi estää Saara Aallon X Factor -voiton – lauantain finaaliesitykset jäivät vaisummiksi kuin olisi suonut

  8. 8

    Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

  9. 9

    Helsingin kaupunki teki kannustusvideon Saara Aallolle – ”In Finland we have this thing called ’Torilla tavataan’!”

  10. 10

    Suomi käännytti Hamidin, Zaidin, Nawarin ja Murtadhan, nyt he pelkäävät ja piileskelevät – HS vieraili Irakiin palanneiden luona Bagdadissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Seinäjoen ”ihme” kiinnostaa maailmalla – ylipainoisten lasten määrä puolittui muutamassa vuodessa

  2. 2

    Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

  3. 3

    Lääkekorvauksen muutos vie minulta aktiivisen elämäni – tiedättekö, miltä tuntuu hyvästellä elämä hitaasti?

  4. 4

    Enää yksi kilpailija voi estää Saara Aallon X Factor -voiton – lauantain finaaliesitykset jäivät vaisummiksi kuin olisi suonut

  5. 5

    Vakavat betoniongelmat löivät rakennusalan ällikällä – ”En muista, milloin Suomessa olisi purettu noin merkittäviä kohteita”

  6. 6

    Saara Aalto selviytyi X Factorin finaaliin

  7. 7

    Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

  8. 8

    Eutanasia-aloite kerännyt hurjalla vauhdilla lähes 42 000 kannattajaa – Lääkäriliiton mukaan laki on turha

  9. 9

    Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

  10. 10

    Kaksi ihmistä löytyi surmattuna autosta Paraisilla – Rajavartiolaitos vei poliiseja saareen helikopterilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

  2. 2

    Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

  3. 3

    Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

  4. 4

    Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

  5. 5

    Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

  6. 6

    Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

  7. 7

    44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

  8. 8

    Seinäjoen ”ihme” kiinnostaa maailmalla – ylipainoisten lasten määrä puolittui muutamassa vuodessa

  9. 9

    Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

  10. 10

    Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

  11. Näytä lisää