Valikko

The Cockin Barcelona-viikoilla ammattilaiset kokkaavat keittokirjasta

Helsinkiläinen ravintoloitsija ja ruokavaikuttaja Richard McCormick aloitti viime vuonna Matkustava kokki -nimisen keittokirjasarjan.

Helsinkiläinen ravintoloitsija ja ruokavaikuttaja Richard McCormick aloitti viime vuonna Matkustava kokki -nimisen keittokirjasarjan.

Sen puitteissa hän reissaa eri puolille maailmaa tutustumaan paikalliseen ruokakulttuuriin ja kehittelee reseptejä matkan inspiroimana. Sarjan ensimmäiset kaksi osaa – Pariisi ja Barcelona – ilmestyivät viime vuonna.

Seuraavaksi matkustava kokki suuntaa Tokioon ja New Yorkiin. Keittokirjoja näistä kaupungeista voi odottaa vielä tämän vuoden puolella.

Pian myös keittotaidottomat pääsevät nauttimaan matkustavan kokin reissuruoista.

Ensi viikon alussa McCormickin Barcelona-keittokirja jalkautuu nimittäin The Cock -ravintolaan Kasarmintorin laidalle.

Siellä käynnistyvät Barcelona-viikot, jotka pohjautuvat kirjasarjan toiseen osaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ravintolan lounas muuttuu neljän viikon ajaksi espanjalaiseksi.

Tarjolla on keittokirjasta tuttuja ruokia, mutta tällä kertaa ammattilaisten valmistamana. Kotikokki voi siis käydä testaamassa, miten oma versio eroaa ravintolan tuotoksesta. McCormick lupaa, että valikoimasta tulee löytymään muun muassa merenelävä-paellaa, tortilla española -munakasta ja ensalada rusa -perunasalaattia. Espanjalaisia klassikoita, mutta nyt reissaavan kokin omina versioina.

Kirjassaan McCormick toteaa, että espanjalaisessa ruokakulttuurissa tiivistyy tämän hetken ruoanlaiton henki: tuoreista ja yksinkertaisista raaka-aineista tehdään jaettavaa ruokaa.

Barcelona-viikot The Cockissa (Fabianinkatu 17) 11.1.–5.2 ma–pe klo 11–14.30. thecock.fi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolat
  • Ruoka
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  4. 4

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  5. 5

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  6. 6

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  7. 7

    Tänne Tallinnassa oikeasti kannattaa mennä: 37 vinkkiä urbaaniin reissuun

  8. 8

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  9. 9

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  10. 10

    Agapio Racing Teamin tarina: Tämä mies oli luomassa Digimonia ja muita legendaarisia dubbauksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  4. 4

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  5. 5

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  6. 6

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  7. 7

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  8. 8

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  9. 9

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  10. 10

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  7. 7

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  8. 8

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  10. 10

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

  3. 3

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  4. 4

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  5. 5

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  6. 6

    Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

  7. 7

    Obamacare on jälleen USA:n ykkösuutinen: miksi se luotiin ja miksi se ei kelpaa republikaaneille? – ”Julkista terveydenhuoltoa pidetään sosialismina”

  8. 8

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  9. 9

    Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

  10. 10

    It-yhtiön johtaja Sami Karkkila: Tekoälyn ja robottien kehitys tuo osan Intiaan menetetyistä työpaikoista pian takaisin Suomeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  2. 2

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  3. 3

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  4. 4

    Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

  5. 5

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  6. 6

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  7. 7

    Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

  8. 8

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  9. 9

    Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

  10. 10

    Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  3. 3

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  4. 4

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  9. 9

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  10. 10

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  11. Näytä lisää