Valikko

Tarantinon The Hateful Eight -elokuvassa on 8 tylyä tyyppiä – tässä muut leffajengit yhdestä kahteentoista

Quentin Tarantinon The Hateful Eightissä sekalainen sakki jää lumimyrskyn vangiksi syrjäiseen majataloon. Moni tunnettu ja vähemmän tunnettu elokuva on nimetty samaan tyyliin, eli filmissä esiintyvään ”jengiin” ja sen lukumäärään viitaten.

Quentin Tarantinon uudessa lännenelokuvassa sekalainen sakki jää lumimyrskyn vangiksi syrjäiseen majataloon. Leffan nimi The Hateful Eight kertoo asetelmasta suoraan: tyyppejä on kahdeksan, eikä yksikään ole puhtoinen pulmunen.

Moni tunnettu ja vähemmän tunnettu elokuva on nimetty samaan tyyliin, eli filmissä esiintyvään ”jengiin” ja sen lukumäärään viitaten. Jotkut näistä elokuvista ovat olleet selviä vaikuttajia Tarantinolle, ja elokuvaviittauksia rakastava ohjaaja on todennäköisesti nimennyt The Hateful Eightin myös kunnianosoituksena niille.

Selkeimmät nimiesikuvat ovat The Magnificent Seven (7 rohkeata miestä, 1960), The Dirty Dozen (Likainen tusina, 1967) ja Cut-Throats Nine (1972).

Eli siinä olisi kasassa numerot 7, 8, 9 ja 12. Eikö samalla vaivalla voisi kerätä koko sarjan yhdestä kahteentoista? Onnistuuhan se:

1.The Brave One, 2007

Väkivallan vihollisen ja Taksikuskin inspiroima jännitysdraama, jossa Jodie Fosterin esittämä nainen ryhtyy jakamaan oman käden oikeutta rikollisille.

2.2 Guns, 2013

Parivaljakko (Denzel Washington) ja (Mark Wahlberg) vie huumelordin rahat huumelordia sarjakuvaan perustuvassa toimintakomediassa. Nytin arvion elokuvasta voi lukea täältä.

3.The Unholy Three (Kolme paholaista), 1925

Nimen ”epäpyhä kolmikko” on kolmen sirkusesiintyjän (vatsastapuhuja, voimamies ja lyhytkasvuinen) muodostama rikollisjengi. Mykkäfilmitähti Lon Chaneyn tähdittämästä jännäristä tehtiin viisi vuotta myöhemmin myös ääniversio.

4.The Fantastic Four, 2015

Marvel-supersankariryhmä Ihmeneloset on nähty useammassakin elokuvassa – viimevuotinen versio sai täystyrmäyksen kriitikoilta ja katsojilta. Yhden tähden arviomme löytyy täältä.

5.Force: Five, 1981

Hallitus kerää viidestä taistelulajiekspertistä salaisen iskujoukon vähälle huomiolle jääneessä toimintafilmissä.

6. The Black Six, 1974

Kökkömainetta kerännyt halpis, jossa tummaihoinen prätkäjengi (rooleissa jenkkifutistähtiä) tappelee rasisteja vastaan.

7.The Magnificent Seven (7 rohkeata miestä), 1960

Klassikkoasemaan noussut länkkäriversio Akira KurosawanSeitsemän samuraita–elokuvasta. The Magnificent Sevenissä seitsemän pyssysankaria palkataan suojelemaan kylää rosvojoukolta.

8. The Hateful Eight, 2015

Quentin Tarantinon uusin ohjaus sai ensi-iltansa keskiviikkona. Arviomme elokuvasta löytyy täältä.

9. Cut-Throats Nine, 1972

Espanjalaiselle Cut-Throats Ninelle on vuosien saatossa kertynyt mainetta yhtenä julmimmista ja synkimmistä länkkäreistä koskaan. Elokuvassa vankikarkurien joukko vaeltaa vuoristomaisemissa kahden panttivangin kanssa. Cut-Throats Ninen juonessakin on yhtäläisyyksiä The Hateful Eightiin.

10. Ten Violent Women (Väkivaltaisia naisia), 1982

Hiilikaivoksessa työskentelevä naisporukka päättää ryöstää jalokiviliikkeen päästäkseen rahoihinsa. Ö-luokan toimintaelokuvan jengissä ei ole aivan kymmentä jäsentä, vaikka alkuperäinen nimi niin väittääkin, mutta menköön tämän kerran. Väkivaltaisia he kyllä ovat.

11.Ocean's Eleven, 2001

Herrasmiesroistojen tiimi yrittää ryöstää kasinon huipputarkan suunnitelman avulla. Muun muassa George Clooneyn ja Brad Pittin tähdittämästä keikkaleffasta tuli huippumenestys. Jatko-osissa jengi kasvoi ensin 12- ja sitten 13-henkiseksi.

12.The Dirty Dozen (Likainen tusina), 1967

Sotaelokuvien tyly klassikko, jossa rangaistusvangeista koottu joukkue lähetetään itsemurhatehtävään natsiupseereita tappamaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

  2. 2

    Tässä on yksi parhaista Lähi-idän ruokia tarjoavista ravintoloista Suomessa – Kirkukissa rohkeille on tarjolla myös lampaanpäätä

  3. 3

    Jenkkitavaratalo myy nettisivuillaan valemudattuja ”työmiesfarkkuja” reilulla 400 dollarilla, internet tietysti riemastui

  4. 4

    Muistattehan hittivideon, jossa lapset häiriköivät isäänsä kesken BBC:n haastattelun? Tietysti lapset saivat oman animaatiosarjan

  5. 5

    Tämä norjalainen laulajasensaatio etenee urallaan kuin Alma – ja esiintyi myös Skamissa

  6. 6

    Startupin hype meni pieleen: 400 dollarin ”älymehupuristin” keräsi sadan miljoonan sijoitukset mutta antaa nyt rahoja takaisin, koska paljailla käsillä sai aikaan saman

  7. 7

    Tällainen on ollut uusi Iholla-kausi: täynnä yllätyksiä ja draamaa, tällä jutulla pääset vielä kärryille

  8. 8

    Hollywood-näyttelijä Tom Hardy juoksi kiinni mopovarkaan, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  9. 9

    Brittibändi Oasiksen legendaarinen nokkamies Liam Gallagher ja The Cardigans kesällä Suomeen

  10. 10

    Nettihitiksi nousseen BBC-haastattelun asiantuntija-isä antoi uuden haastattelun – nyt sovitusti koko perheen kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

  2. 2

    Jenkkitavaratalo myy nettisivuillaan valemudattuja ”työmiesfarkkuja” reilulla 400 dollarilla, internet tietysti riemastui

  3. 3

    Hollywood-näyttelijä Tom Hardy juoksi kiinni mopovarkaan, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  4. 4

    Tällainen on ollut uusi Iholla-kausi: täynnä yllätyksiä ja draamaa, tällä jutulla pääset vielä kärryille

  5. 5

    Brittibändi Oasiksen legendaarinen nokkamies Liam Gallagher ja The Cardigans kesällä Suomeen

  6. 6

    Tämä norjalainen laulajasensaatio etenee urallaan kuin Alma – ja esiintyi myös Skamissa

  7. 7

    Tässä on yksi parhaista Lähi-idän ruokia tarjoavista ravintoloista Suomessa – Kirkukissa rohkeille on tarjolla myös lampaanpäätä

  8. 8

    Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

  9. 9

    Startupin hype meni pieleen: 400 dollarin ”älymehupuristin” keräsi sadan miljoonan sijoitukset mutta antaa nyt rahoja takaisin, koska paljailla käsillä sai aikaan saman

  10. 10

    Jenkkiopettaja kirjoitti hittijutun suomalaisten tavoista – ja suututti maanmiehensä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

  2. 2

    ”Jos uteliaisuus kumppaniin lopahtaa, eikä tavallinen arki milloinkaan maistu” – eroasiantuntija kertoo, milloin suhteesta kannattaa huolestua

  3. 3

    Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

  4. 4

    Trumpia tukevat trollit kiusaavat Hollywood-tähteä Kiasmassa, vartijat joutuneet poistamaan häiriköitä museosta – Näin Shia LaBeouf kommentoi Nytille itse

  5. 5

    Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

  6. 6

    Muistatko ihmemekon, joka sai internetin sekaisin? Tiede selvitti vihdoin, miksi näemme sen niin erivärisenä – vastaus liittyy aamuvirkkuuteen

  7. 7

    Tällainen on Helsingin uusi K–18-kauhukierros, jonka edeltäjästä tehtiin rikosilmoitus – nyt paikkana on teatterimainen ”motelli”, joka pitää ensin löytää

  8. 8

    Adidas onnitteli Bostonin maratonin juoksijoita tavalla, joka toi mieleen vuoden 2013 pommi-iskun – joutui pyytämään anteeksi

  9. 9

    Hollywood-näyttelijä Tom Hardy juoksi kiinni mopovarkaan, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  10. 10

    Game of Thronesin seitsemännen kauden ensimmäiset kuvat julkaistiin – analysoimme, mitä ne kertovat

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

  2. 2

    Hus: Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden sisällä laajojen homevaurioiden takia

  3. 3

    Halla-aho: Perussuomalaisten uutta salkkua vaikea nähdä yhtä painavana kuin pois annettua oikeusministerin tehtävää

  4. 4

    Kun kollega irtisanoutuu, työyhteisö voi tuntea surua ja stressiä – Lähtemisestä voi tulla myös tarttuva tauti, sanovat asiantuntijat

  5. 5

    Asuntotukileikkuri rankaisee pääkaupunkiseudun köyhiä, Helsinki pelkää – ”Kuvitteleeko joku, että asuminen tämän seurauksena halpenee?”

  6. 6

    Aiheuttavatko heräilevät vauvat todella kärsimystä vanhemmilleen?

  7. 7

    Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

  8. 8

    Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

  9. 9

    Hallitus piti tiedotus­tilaisuuden siitä, että se päätti ostaa kahdet farkut ja paidan

  10. 10

    Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

  2. 2

    Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

  3. 3

    Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

  4. 4

    Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

  5. 5

    Kolmen tunnin juhlarahakohu – suomalaisten päivittäisen pöyristymisen tarve synnyttää merkityksettömiä mikroskandaaleja

  6. 6

    Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

  7. 7

    Kielletyn sisällissotakolikon suunnittelija ja tilaaja puolustavat työtä: ”Kansakunnan sivistyneisyys punnitaan sillä, kuinka se pystyy käsittelemään omaa historiaansa”

  8. 8

    Hallitus jakaa lisää rahaa tutkimukseen, mutta ei saanut leikattua yritystukia – työttömyystuki heikkenee, jos ei käy töissä tai työllistämis­ohjelmissa

  9. 9

    Asumistukeen leikkauksia, ministereitä kolme lisää – HSTV:n suora lähetys hallituksen tiedotustilaisuudesta juuri nyt

  10. 10

    Ministeriö vetää takaisin punavankien teloitusta esittävän juhlarahan – Orpo pahoittelee: ”En kiinnittänyt riittävää huomiota asetuksen visuaaliseen suunnitelmaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

  2. 2

    Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

  3. 3

    ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

  4. 4

    Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

  5. 5

    Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

  6. 6

    Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

  7. 7

    Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

  8. 8

    Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

  9. 9

    Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

  10. 10

    Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

  11. Näytä lisää