Valikko

Netflix aikoo estää muiden maiden Netflixien katselun – asiantuntijat epäilevät, voiko esto toimia

Netflix aikoo tästedes puuttua palvelun maarajoitusten kiertämiseen aiempaa kovemmin. Vpn-ohjelmien avulla palvelun käyttäjät voivat päästä käsiksi muiden maiden laajempiin leffa-ja sarjavalikoimiin. Tällaista palvelua tarjoaa muun muassa F-Secure.

Elokuvien ja tv-sarjojen suoratoistopalvelu Netflix aikoo tästedes puuttua palvelun maarajoitusten kiertämiseen aiempaa kovemmin, uutisoivat monet mediat perjantaina.

Netflixin eri maiden sisällöissä on runsaasti eroja. Esimerkiksi Suomessa palvelun valikoima on vain murto-osa Yhdysvaltain vastaavasta. Niinpä monet käyttävät Netflixin katselussaan vpn-ohjelmistoja, joiden avulla omaa sijaintiaan voi muuttaa virtuaalisesti – ja näin päästä käsiksi muiden maiden laajempiin Netflix-valikoimiin.

Aiemmin Netflix on suhtautunut vpn-ohjelmiin melko ympäripyöreästi. Yrityksen on tulkittu hiljaisuudella hyväksyvän vpn-palvelujen käytön. Nyt Netflixin jakelujohtaja David Fullagar kuitenkin ilmoitti tiukentuneesta linjasta yhtiön omassa blogissa.

Mutta pystyykö edes Netflixin kaltainen jättifirma pystyy estämään vpn-palvelujen käyttöä? Ei kovin hyvin, arvelee (myös vpn-palvelua myyvän) tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

”Siitä tulee sellainen kissa-hiiri-leikki. Mitään täydellistä tapaa tunnistaa vpn:n kautta tuleva liikenne ei ole.”

Käytännössä nettipalvelu voi tunnistaa ip-osoitteen jonkin vpn-palvelun käyttämäksi, ja estää sen. Mutta näitä ip-osoitteita on tuhansia ja kymmeniä tuhansia, sanoo Hyppönen.

Samaa mieltä on Tampereen teknillisen yliopiston tietoliikennetekniikan professori Pekka Loula. Keinoja rajoitusten kiertämiseen tulee löytymään netistä aina, hän toteaa.

Erään vpn-palvelun tarjoaja tiedotti jo julkisesti sivuillaan, etteivät Netflixin toimet vaikuta sen toimintaan mitenkään: jos joku ip-osoite estetään, palvelu siirretään välittömästi toiseen.

Hyppönen uskoo, että Netflixin täytyy yrittää tiukempia toimia pitääkseen elokuvien ja sarjojen oikeudenhaltijat tyytyväisinä.

”Loputtomasti tällaiseen taisteluun ei kannata resursseja ja varoja laittaa, mutta varmaankin niiden on pakko yrittää.”

Netflixin johtajat ovat toistuvasti kertoneet, kuinka yhtiön tavoite on päästä maarajoituksista kokonaan eroon, niin että Netflix-valikoima olisi samanlainen kaikkialla maailmassa. Käytännössä maarajoitukset johtuvat siitä, että elokuvien ja sarjojen tuotantoyhtiöt saavat tuloja myymällä jakeluoikeudet erikseen eri alueille.

Netflix on tehnyt julkisesti selväksi, että hankkiutuisi mieluiten tästä systeemistä eroon. Twitterissä yhtiö kuvaili äskettäin olevansa aluelisensoinnin ”vanki”.

Samaa ”teemme tämän, koska meidän täytyy” -asennetta oli havaittavissa Netflix-johtaja Fullagarin blogikirjoituksessakin. Yhtiö ei esimerkiksi viittaa tilaajan luottokortin osoitetietojen käyttöön rajoittimena.

Suoratoistopalvelun käyttäjälle mahdollisimman laaja valikoima on tietysti pelkkä etu. Vpn-ohjelmien käyttö ei myöskään ole laitonta.

Hyppösen edustama F-Securekin on mainostanut omaa vpn-palveluaan juuri apuvälineeksi maarajoitusten kiertämiseen.

Mutta:

Jakeluoikeuksien alueellinen myynti on elokuvayhtiöille ja levittäjille yhä tärkeämpi tulonlähde. Etenkin pienten indie-elokuvien rahoituksen ja levityksen pelätään vaikeutuvan, jos tätä perinteistä bisnesmallia ei kunnioiteta.

Ovatko siis kierto-ohjelmat ihan OK, Mikko Hyppönen?

”Uskon että käyttöoikeuksien maantieteellinen rajoittaminen on mennyttä maailmaa ja että siitä tullaan pikkuhiljaa pääsemään eroon. Nyt on siirtymävaihe menossa.”

Eikö hän usko, että mikään taho voisi tästä kärsiä?

Hyppönen kuittaa, että kauhukuvia pienten artistien kuolemasta maalailtiin jo C-kasetin tultua, mutta musiikilla ”näyttää silti menevän edelleen ihan hyvin.”

”Tuskin kukaan pystyy ennustamaan, mitä meneillään oleva murros tulee lopulta aiheuttamaan. Muuta kuin sen, että bisnesmalli muuttuu.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Suoratoistopalvelu
  • Elokuvat
  • Tv-sarjat

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  2. 2

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  3. 3

    Lapset viihtyvät näissä ravintoloissa ja kahviloissa: Esittelyssä 7 Helsingissä sijaitsevaa paikkaa – sekä HopLopin pop-up-rafla, joka avataan pian

  4. 4

    & Other Stories avaa helmikuun alussa Helsinkiin – Näistä syistä muotiliikettä on odotettu ja nämä meiltä vielä puuttuvat

  5. 5

    Pikatestissa sympaattinen korttelikahvila Buongiorno caffe, joka henkii italialaista tunnelmaa Töölössä

  6. 6

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  7. 7

    Putous jatkuu huomenna: Tällainen on sarjan uusi tähti Ernest Lawson, joka on näyttelijänä itseoppinut – ja jonka ihonväristä vitsaillaan jo sarjan trailerissa

  8. 8

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  9. 9

    Master Chef -voittaja avaa hampurilaisravintolan Kurvissa tällä viikolla

  10. 10

    Matkamessut alkoivat – Turkki on yhä suomalaisten suosituimpia matkakohteita, levottomuuksista huolimatta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  2. 2

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  3. 3

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  4. 4

    & Other Stories avaa helmikuun alussa Helsinkiin – Näistä syistä muotiliikettä on odotettu ja nämä meiltä vielä puuttuvat

  5. 5

    Lapset viihtyvät näissä ravintoloissa ja kahviloissa: Esittelyssä 7 Helsingissä sijaitsevaa paikkaa – sekä HopLopin pop-up-rafla, joka avataan pian

  6. 6

    Rakastettu trendipizzapaikka joutuu sulkemaan ovensa – Linko Pizzabar etsii uutta tilaa

  7. 7

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  8. 8

    Nyt trendaa kännykkäsovellus, jolla voi muuttaa selfiensä ultrasöpöksi animetyyliin – tietysti testasimme

  9. 9

    Master Chef -voittaja avaa hampurilaisravintolan Kurvissa tällä viikolla

  10. 10

    Putous jatkuu huomenna: Tällainen on sarjan uusi tähti Ernest Lawson, joka on näyttelijänä itseoppinut – ja jonka ihonväristä vitsaillaan jo sarjan trailerissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  2. 2

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  3. 3

    Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

  4. 4

    Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

  5. 5

    ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

  6. 6

    20 vuotta sitten oli niin huikea musiikkivuosi, ettemme voi käsittää sitä, myös Suomessa – tässä todisteet

  7. 7

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  8. 8

    Poliisi julkaisi vihapuheen vastaisen videon, jolla suomalaislapset lukevat netin tappouhkauksia ja vihakommentteja

  9. 9

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  10. 10

    Se hetki, kun bestiksesi kehuu sinua yllättäen kaikkien edessä ja alkaa itkettää: tässä on Obaman ja Bidenin ihana bromance kuvina ja hetkinä

  11. Näytä lisää

Luetuimmat

  1. 1

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  2. 2

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  3. 3

    Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

  4. 4

    Putinin tiedottaja: ”Trump ei ole meidän miehemme” – HS seuraa Trumpin virkaanastujaisia hetki hetkeltä

  5. 5

    Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

  6. 6

    Mies kuristi 12-vuotiaan tytön liki hengiltä Espoossa keskellä päivää ja soitti samalla hätäkeskukseen – passitettiin mielisairaalaan

  7. 7

    Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

  8. 8

    Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

  9. 9

    Perussuomalaiset tekevät rasismirikoksistaan vaalimainoksia

  10. 10

    Ministeriö tekijänoikeuksiin liittyvistä uhkauskirjeistä: ”Ei ole tarkoitus, että laki mahdollistaa lypsämistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  2. 2

    Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

  3. 3

    Vuosikymmeniä autoveron poistamiseksi työskennellyt juristi tyrmää Bernerin toiminnan – ”Autokaupan kannalta tilanne on hirveä”

  4. 4

    Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

  5. 5

    Selkäkipu ei estä seksiä – katso kuvat kahdeksasta asennosta, joissa petipuuhat asiantuntijoiden mukaan onnistuvat

  6. 6

    15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

  7. 7

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  8. 8

    Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

  9. 9

    Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

  10. 10

    Opettajat osallistuivat tietämättään Helsingin korruptioepäilyn selvittämiseen – ”Kukaan ei tiennyt miksi, mutta käsky oli painava”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

  2. 2

    Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

  3. 3

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  4. 4

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  5. 5

    Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

  6. 6

    Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

  7. 7

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  8. 8

    Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

  9. 9

    Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

  10. 10

    Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

  11. Näytä lisää