Valikko

Taiteilija teki itsestään pinnallisen tyrkyn Instagramissa – kymmenet­tuhannet seuraajat menivät halpaan

Amalia Ulman näytteli pääosaa Excellences & Perfections -tarinassa, joka sai ensiesityksensä Instagramissa.

Argentiinalaissyntyinen Amalia Ulman oli keväällä 2014 jo lupaava nuori nykytaiteilija. 25-vuotias oli muutamaa vuotta aiemmin valmistunut Lontoon Central Saint Martins -taidekoulusta, ja hänen teoksensa olivat ehtineet herättää paljon kiinnostusta.

Mutta sitten Ulman vaikutti yllättäen tuhoavansa taideuransa täysin. Hän alkoi ladata Instagram-tililleen täysin tyhjäpäisen oloisia selfieitä.

Niissä Ulman esitteli uutta höttöistä ja pinnallista elämäänsä Los Angelesissa. Kuukausien ajan tilille ilmaantui kuvia Ulmanista shoppailemassa kalliita vaatteita, keimailemassa alusvaatteissa hotellin sängyllä, tankotanssitunneilla ja rintojen suurennusleikkauksessa.

Vakavamielinen taiteilija oli siis päättynyt ryhtyä pelkäksi julkkistyrkyksi?

No ei oikeasti, vaikka Ulmanin kymmenettuhannet Insta-seuraajat niin luulivatkin.

Kyse oli Excellences & Perfections -nimisestä taideprojektista ja sosiaalisen median performanssista, jonka tulokset ovat pian näytillä kahdessa lontoolaisessa huippugalleriassa, Whitechapelissa ja Tate Modernissa.

Projekti on herättänyt todennäköisesti enemmän huomiota kuin mikään Ulmanin aiemmista aikaansaannoksista.

The Telegraphin tuoreen artikkelin otsikossa pohditaan, onko Excellences & Perfections "ensimmäinen Instagram-mestariteos."

Ulman kertoo Telegraphille, että kuukausia kestänyt projekti oli tarkkaan suunniteltu ja käsikirjoitettu, jokaista kuvaa myöten. Ulman värjäsi tukkansa ja vaihtoi vaatetuksensa erilaiseksi, siis näytteli.

Se meni läpi: halpaan menivät yli 89 200 Ulmanin Instagram-seuraajaa ja myös monet hänen kollegansa taidemaailmasta. Ulman sanoo saaneensa jopa vihaa osakseen.

"Sinun täytyy lopettaa tämä, ihmiset eivät ota sinua enää vakavasti", sanottiin Ulmanille eräästä galleriasta, jossa hänen töitään oli näytillä Insta-projektin aikaan.

Ulmanin Instagram-performanssi oli jaettu kolmeen näytökseen. Ensin hän esitti Los Angelesiin muuttavaa naiivia taidetyttöä...

🌸🌸N1 FLOWER🌸🌸

Kuva, jonka Amalia's Instagram (@amaliaulman) julkaisi

Joka päätyy eronsa seurauksena Kim Kardashian -tyyliseksi rikkaiden miesten seuralaiseksi, sugar babyksi...

caaaaaaaant wait to hav abs #work #it #bitch

Kuva, jonka Amalia's Instagram (@amaliaulman) julkaisi

...ja muuttuu lopulta terveystuotteita, mietelauseita ja joogaa fiiliesteleväksi kiltiksi tytöksi.

Mikä sitten oli projektin tarkoitus?

Ulman kertoo, että halusi luoda fiktiivisen kertomuksen ”internetin kielellä”, sen sijaan että olisi tuonut perinteisen kerrontatavan nettiin – esimerkiksi kuvannut videosarjan Youtubeen.

Syvempänä teemana oli Ulmanin halu kuvata, mitä naisellisuus oikeasti on:

"Se on luomus, se ei ole synnynnäistä tai luontaista yhdellekään naiselle. Se on jotain, mitä opitaan."

Koko Telegraphin juttu Ulmanista ja Excellences & Perfections -teoksesta täällä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Taide
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  2. 2

    Näin koulutetaan koira, joka tunnistaa amfetamiinin, ekstaasin ja heroiinin: tuleva tullikoira Tarmo, 10 kuukautta, opettelee seuraavaksi kokaiinin

  3. 3

    Yhdysvalloissa ammuttiin poikaa retuuttanut gorilla – kuolema synnytti nettisurun – nyt netti pilkkaa surijoita

  4. 4

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  5. 5

    Yhden hitin ihme Peter Björn and John tulee Suomeen keikalle: näistä muista kuin kappaleesta ”Young Folks” yhtye tiedetään

  6. 6

    16-vuotias Tuure Boelius nousi tähdeksi tubettajana, valittiin Vuoden homoksi – ja pettyi pahasti Suomen mediaan

  7. 7

    Aamiaistesti: Kokeilimme viiden helsinkiläishotellin aamiaisia, tällaisia ne olivat

  8. 8

    Meryl Streep vaati puheessa kunnioitusta ihmisille ja haukkui Donald Trumpin – Trump haukkui Twitterissä Streepin takaisin

  9. 9

    Tällainen on HBO:n ylistetty uusi suursarja Westworld, josta toivotaan ”scifin Game of Thronesia”

  10. 10

    Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Nainen haluaa seksiä ja sen päälle vielä lämpimän voileivän, julistaa uusi kesäkumibiisi – ”Mimmienkin on hyvä pitää kortsua taskussa”, sanovat tekijät

  3. 3

    Näin koulutetaan koira, joka tunnistaa amfetamiinin, ekstaasin ja heroiinin: tuleva tullikoira Tarmo, 10 kuukautta, opettelee seuraavaksi kokaiinin

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  6. 6

    Kun Salkkarit-tähti Sara Parikka, 26, julkaisee kuvan vauvamahastaan, siitä tehdään heti uutinen – Näin Parikka tekee elämästään Instagramissa ”kivaa ja kaunista”

  7. 7

    ”Kisoissa fyrkka on toissijainen”, sanoo Suomen ainoa snookerammattilainen Robin Hull, joka sairastui uransa huipulla mutta palasi takaisin

  8. 8

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  9. 9

    Nokian uusi matopelikännykkä, tällainen se on: Testasimme ”paluun” tekevän 3310-puhelimen ehdottomasti tärkein asia edellä

  10. 10

    Supersankarileffa Wonder Womanista järjestetään näytös vain naisille, osa miesfaneista suuttui: ”Ilmoitattehan kun teillä on miesnäytöksiä Thorista ja Star Warsista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

  2. 2

    Konepajan Bruno ei saa avata terassia tänä kesänä – VR:n mukaan yksi syy viime vuotiset meluvalitukset: ”Terassia ei tule”

  3. 3

    Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

  4. 4

    Tällainen on poptähti Ariana Grande, jonka Manchesterin keikasta tuli murhenäytelmä

  5. 5

    Kun Salkkarit-tähti Sara Parikka, 26, julkaisee kuvan vauvamahastaan, siitä tehdään heti uutinen – Näin Parikka tekee elämästään Instagramissa ”kivaa ja kaunista”

  6. 6

    Twin Peaksin uusien jaksojen käännösvirheet hämmentävät, ”Log Ladyn” pölkystä tulikin ”lokikirja” – tästä on kyse

  7. 7

    Donald Trump ja Saudi-Arabian kuningas koskettivat hehkuvaa palloa, näytti Sormusten herran taikapallolta – internet riemastui

  8. 8

    Nainen haluaa seksiä ja sen päälle vielä lämpimän voileivän, julistaa uusi kesäkumibiisi – ”Mimmienkin on hyvä pitää kortsua taskussa”, sanovat tekijät

  9. 9

    Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

  10. 10

    Youtube sensuroi lasten suosikkibändin uutuusvideon – liian rajuna lapsille

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

  2. 2

    Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

  3. 3

    Mediatutkija: ”Näyttää siltä, että Ylen päätoimittaja haluaa horjuttaa Julkisen sanan neuvoston asemaa”

  4. 4

    Päiväkirja­klubeilla luetaan ääneen noloja teini-iän päivä­kirjoja ja yleisö nauraa vedet silmissä: ”Limailtiin ja se teki mulle fraidun. Laitoin käden sen housuihin.”

  5. 5

    Poliisin takaa-ajama mies kaatui moottoripyörällä liikenneympyrässä ja kuoli Espoossa

  6. 6

    Atte Jääskeläinen vihjasi HS:n haastattelussa, että Yle voi irtautua Julkisen sanan neuvostosta – kuittasi lausunnon myöhemmin Twitterissä ”heitoksi”

  7. 7

    Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

  8. 8

    Uusi tv-sarja tyttökirjaklassikosta näyttää 1800-luvun realismin ja feminismin – ja järkyttää uskollisimpia lukijoita

  9. 9

    Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

  10. 10

    Maailma kylässä -festivaalin pääesiintyjä jäi jumiin Lontooseen – keikka peruttu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

  2. 2

    Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

  3. 3

    Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

  4. 4

    Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

  5. 5

    Atte Jääskeläinen vihjasi HS:n haastattelussa, että Yle voi irtautua Julkisen sanan neuvostosta – kuittasi lausunnon myöhemmin Twitterissä ”heitoksi”

  6. 6

    Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

  7. 7

    Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

  8. 8

    Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

  9. 9

    Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

  10. 10

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

  2. 2

    Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

  3. 3

    Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

  4. 4

    Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

  5. 5

    Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

  6. 6

    Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

  7. 7

    Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

  8. 8

    Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

  9. 9

    Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

  10. 10

    Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

  11. Näytä lisää