Valikko

Saison kiipii oluttrendiksi – asiantuntija maisteli: ”Hyvä olut on aina hyvää olutta”

Olutkirjailija Aniko Lehtinen on pitkään ennustanut, että happamat ja raikkaat saisonit ovat seuraava nouseva oluttrendi.

Olutkirjailija Aniko Lehtinen on pitkään ennustanut, että happamat ja raikkaat saisonit ovat seuraava nouseva oluttrendi.

Nyt hän testaa oluttyypin edustajia Stadin Panimossa.

Alkujaan belgialaiset saisonit ovat elävä muistutus siitä millaisia olivat esiteolliset oluet: Nykyisenkaltaisen humaloinnin sijaan niiden maut syntyivät villihiivoista, ohran lisäksi vaikkapa vehnästä ja speltistä, sekä inkiväärin, korianterin ja tähtianiksen kaltaisista mausteista ja hedelmistä. Saisonit olivat maamiesten janonsammuttajia.

Nykyään saisoneita saa Suomessakin monista olutravintoloista ja useat pienpanimot, kuten Stadin Panimo, Hiisi ja Maku, valmistavat myös niitä.

Stadin Panimobaarin saison-viikoille tulee myyntiin kuusi omaa saisonia: klassisen belgialaistyyppisen saisonin lisäksi muun muassa vaaleaa amerikkalaistyyppistä saisonia, punertavaa pyökkisavu-saisonia, tummaa saisonia ja ruis-saisonia.

Lehtinen maistaa perinnehenkistä Belle-saisonia.

”Tämä on juuri niin kuin saisonin pitää olla: pirteä, vähän hapan ja kevyt”, hän toteaa.

”Yhtäläisyyksiä kuivaan englantilaiseen maalaissiideriin.”

Seuraavaksi maistettavana on amerikkalaisittain jälkihumaloitu.

”Tässä tulee esille jenkkihumaloiden havuisuus ja sitrus, mutta edelleen hiiva on pääosassa. Ehkä vähän miehisempi, amerikkalaistyyppinen farmhouse ale. Sen jälkimaku on pidempi.”

Kolmantena on pyökkisavu-saison, jossa on käytetty viski- ja savumaltaita. Mukana on vuoden kypsytettyä pyökkisavubockia.

”Tässä happamuuteen sekoittuu mukava savuisuus, ja humala ei hyökkää sinne makujen väliin, vaan antaa viljapohjan maistua. Siinä on hiivan happamuuden lisäksi myös vehnän happamuutta. Tämä on näistä mielenkiintoisin”, Lehtinen luonnehtii.

Valitettavaa Lehtinen ei löydä, vaikka savu-saison on selvästi epätavallinen. Stadin Panimon myyntipäällikkö Ingrid Viertola epäilee, että osa panimon epätyypillisistä saisoneista saattaa yllättävyydessään loukata tiukimpia olutpuristeja.

”Minä en ole ollenkaan traditionaalisten rajojen kunnioittaja”, Lehtinen lohduttaa. ”Hyvä olut on hyvää olutta.”

Stadin Panimobaarin (Kaasutehtaankatu 1) saison-viikot 10.2. alkaen. Ti klo 16.30–23, ke–to 16.30–24, pe–la 15.30–2.

Saisoneita voi maistella esimerkiksi myös Bier-Bierissä (Erottajankatu 13), BrewDogissa (Tarkk’ampujankatu 20), Tommyknockerissa (Iso Roobertinkatu 13), Black Doorissa (Iso Roobertinkatu 1), Angleterressa (Fredrikinkatu 47) tai Ølhus Københavnissa (Kalevankatu 3).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Kotimaa
  • Ravintolat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  2. 2

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  3. 3

    Hittisarja Stranger Thingsin toisen tuotantokauden traileri julkaistiin ja se on upea – Ainakin näitä asioita uusilta jaksoilta voi odottaa

  4. 4

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  5. 5

    Lettikampauksista tuli netti-ilmiö

  6. 6

    Näin syntyi netissä äkkisuosioon noussut Hesa-Äijä, joka fiilistelee "Keski-Hesaa" Rauman murteella

  7. 7

    Vegaanin Helsinki – tässä yli 25 tsekkaamisen arvoista paikkaa, joista saa vegaanituotteita

  8. 8

    Nämä asiat pitää tietää, jos aikoo yöpyä keskellä Helsinkiä ulkona

  9. 9

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  10. 10

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  2. 2

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  3. 3

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  4. 4

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  5. 5

    Hittisarja Stranger Thingsin toisen tuotantokauden traileri julkaistiin ja se on upea – Ainakin näitä asioita uusilta jaksoilta voi odottaa

  6. 6

    Pikatestissä Jätkäsaaren cocktailkeidas, joka sijaitsee vanhassa huutokonttorissa: juomat ovat kaupungin kärkitasoa

  7. 7

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  8. 8

    Jos haet koko kesän huippufiiliksiä, suosittelen jazzkeikkaa Teurastamolla

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  10. 10

    Tässä 9 kiinnostavinta pizzeriaa Helsingissä juuri nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  9. 9

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  10. 10

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Elina Jyväs 1977–2017

  2. 2

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  3. 3

    Kotihälytysten ykkönen on Kontula, häiriökäyttäytyminen keskittyy Kluuviin – katso HS:n hakukoneesta, millaiset tehtävät työllistävät poliisia omilla kotikulmillasi

  4. 4

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  5. 5

    Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

  6. 6

    Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

  7. 7

    ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

  8. 8

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  9. 9

    Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

  10. 10

    Helsingin ja Tallinnan välillä matkustetaan pian jo yli 9 miljoonaa kertaa vuodessa, mutta mennäkö nopeasti, hitaasti vai halvalla? – HS selvitti lomailijoiden vaihtoehdot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina Jyväs 1977–2017

  2. 2

    Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

  3. 3

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  4. 4

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  5. 5

    Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

  6. 6

    Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

  7. 7

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  8. 8

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  9. 9

    ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

  10. 10

    Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  3. 3

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  4. 4

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  11. Näytä lisää