Valikko

Döner kebabin ylistyslaulusta tuli Youtube-hitti Saksassa – tekijä amatööriräppäri Berliinistä

Berliini, döner kebabien kaupunki.

Berliini, döner kebabien kaupunki. Ja Kreuzberg, tuo döner kebabien siunattu kaupunginosa.

Saksassa on viime päivinä ihasteltu amatööriräppäri Drob Dynamicin musiikkivideota, joka ylistää kebabia ja Kreuzbergin katuja, joita kansoittavat kymmenet ja taas kymmenet kebab-paikat.

Kas näin (itse musiikki alkaa kahden minuutin kohdalla):

Alles komplett -niminen raita on kerännyt Youtubessa muutamassa päivässä puoli miljoonaa katselua, ja berliiniläislehdet ovat kiinnostuneet laulajasta. Berliner Morgenpost toteaa siinä olevan potentiaalia ”epäviralliseksi Kreuzberg-hymniksi”. Kaupunginosasta kotoisin oleva Robert Andjelkovic eli Drob Dynamic kertoo lehdelle kasvaneensa kebab-kaduilla, ja halunneensa tiivistää niistä laulun.

Itse biisi tekee pilaa ruokahifistelystä ja ylistää dönerin yksinkertaisuutta: koko kappale saa alkunsa kebab-lihan alkuperää ja eettisyyttä pohtivan hyvin pukeutuneen hahmon jumittamisesta dönerjonossa.

Video on osa saksalisen tube-kanavan räpbiisi-kilpailua. Andjelkovic kertoo Morgenpostissa värvänneensä videon tanssijat nuorisotyöprojektista, jossa oli aiemmin itse mukana ja auttaa itse muita nuoria.

Mutta pääasia on tietysti kebab.

Alles komplett!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  4. 4

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  7. 7

    Kävimme yhden Pasin ja yhden Tiinan saunassa, koska lauantaina kymmenet helsinkiläiset avaavat saunansa tuntemattomille

  8. 8

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  9. 9

    Microsoft vastasi Paintin lopettamisesta seuranneeseen äläkkään: piirrosohjelma pidetäänkin hengissä ja se tulee ladattavaksi Windows Storeen

  10. 10

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  4. 4

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  5. 5

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  6. 6

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  7. 7

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  8. 8

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  9. 9

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  10. 10

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  7. 7

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  8. 8

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  10. 10

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  2. 2

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  3. 3

    Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

  4. 4

    Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy

  5. 5

    Uudet ministerit kiersivät lakia vannoessaan tuomarinvalan – Apulaisoikeuskansleri: Ei vaikuta ministerien toimivaltaan

  6. 6

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  7. 7

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  8. 8

    Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

  9. 9

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  10. 10

    Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  2. 2

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  3. 3

    Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

  4. 4

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  5. 5

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  6. 6

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  7. 7

    Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

  8. 8

    Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

  9. 9

    Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

  10. 10

    Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  3. 3

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  4. 4

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  9. 9

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  10. 10

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  11. Näytä lisää