Nyt.fi

Valikko

Nettiin ilmestyi yllättäen elokuva, jossa Johnny Depp esittää 80-luvun Donald Trumpia

Amerikkalaissivusto Funny or Die värväsi supertähden esittämään presidenttikisan suurinta yllättäjää.

Donald Trump on yksi keskiviikon puhutuimpia miehiä. Keskiviikon vastaisena yönä kiinteistöoguli jyräsi voittoon Yhdysvaltain presidenttikisan esivaalissa New Hampshiressä.

Se ei kuitenkaan ole päivän uskomattomin Trump-asia. Kovin juttu on Funny or Die -sivuston täysin yllättäen julkaisema 50-minuuttinen lyhytelokuva, jossa Johnny Depp esittää Trumpia. Elokuvan voi katsoa tästä. Elokuva nousi nopeasti uutiseksi Yhdysvalloissa, jossa paraikaa analysoidaan Trumpin esivaalivoittoa.

Sivusto on värvännyt salaprojektiinsa joukon Hollywood-tähtiä.

Juontajana toimii ohjaaja Ron Howard, joka kertoo löytäneensä sattumalta salaperäisen 80-luvun videoelokuvan, jonka ”Trump on tehnyt itse itsestään”. Seuraa 80-luvun televisioelokuvia parodioiva Trumpin humoristinen ylistys, jossa Deppin lisäksi törmäilevät esimerkiksi koomikot Andy Richter, Patton Oswalt ja Howardin kanssa Onnen päivät -sarjassakin aikanaan näytellyt Henry Winkler.

The New York Times kertoo, kuinka projektia tehtiin pitkään täysin salassa. Lehden mukaan Depp käytti kuvauksiin neljä päivää viime vuoden lopulla.

”Tämä oli pähkähullu idea, jonka jotenkin saimme muuttumaan todeksi”, Funny or Dien toinen perustaja Adam McKay sanoi Timesille.

McKay ohjaa myös vakavammin otettavia töitä. Hänen ohjaamansa talouskriisistä kertova The Big Short -elokuva on ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi. Funny or Dien taustalla on muutenkin nimekkäitä tekijöitä, esimerkiksi koomikot Will Ferrell ja Judd Apatow. Sivuston videoilla vierailee usein tähtiä, mutta 50-minuuttinen Trump-elokuva on jonkinlainen uusi aluevaltaus.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet
  • Elokuvat
  • Televisio

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

  2. 2

    Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

  3. 3

    Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

  4. 4

    Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

  5. 5

    Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

  6. 6

    Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

  7. 7

    Slushissa esiteltiin designbrändi, jonka tekijöitä ovat Suomeen tulleet turvapaikanhakijat, ja josta toivotaan vientihittiä

  8. 8

    Kymmenen ravintolan ”kortteli” aukeaa Kampin keskukseen lauantaina – tältä siellä näyttää

  9. 9

    ”Muista syistä” tuli Ylelle iso ongelma – toimituksen toimintakyvyn palautus on yhteinen etu

  10. 10

    Tesla-sijoittaja uskoo tietotekniikan mullistavan maailman ja haukkuu taloustieteilijät – ”Koko tiedekunta pitäisi tuhota”

  11. Näytä lisää

    Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    Puolustusministeri Niinistö sai valtavasti julkisuutta Venäjällä – yhdellä lyhyellä lausahduksella

  6. 6

    Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

  7. 7

    Onko Juha Sipilä sairastunut ”pääministeritautiin”?

  8. 8

    Suomen suurin ruokakauppa yrittää 24h-aukioloa – et ole koskaan nähnyt hypermarkettia näin tyhjänä

  9. 9

    Koulukiusaamisen julkinen kuva on vinoutunut – kiusattu on harvoin hylätty kärsijä, kiusaaja harvoin vain kiusaaja

  10. 10

    Natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ”Ei nauti lain suojaa”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

  5. 5

    Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

  6. 6

    Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  9. 9

    Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

  10. 10

    Suomalainen on niin etuoikeutettu, että hävettää

  11. Näytä lisää

Luetuimmat