Valikko

Väärin sometettu – nämä 6 ihmistä vangittiin some-postausten ja meemien vuoksi

Suomalaisille tuttu somen sananvapaus puuttuu monesta maasta.

Suomessa saa somettaa vapaasti, mutta monessa maassa tilanne on toisin. Ihmisiä viruu vankilassa twiittien, blogipostausten ja meemien vuoksi. Vallanpitäjien pilkkaaminen Instagramissa voi olla hengenvaarallista.

Tänä vuonna Suomessa juhlitaan sananvapautta: 250 vuotta sitten Ruotsin valtiopäivillä säädettiin painovapausasetus, jonka syntyyn vaikutti ratkaisevasti kokkolalainen kirkkoherra Anders Chydenius.

Oman aikansa edistyksellisin asetus poisti ennakkosensuurin, takasi päätöksenteon julkisuuden ja teki vallanpitäjien arvostelusta sallittua. Se käynnisti kehityksen, jonka tuloksena Suomi keikkuu vuodesta toiseen kärkisijoilla sanan- ja lehdistönvapausmittauksissa.

Juhlavuoden kunniaksi HS seuraa maailman sananvapaustilannetta erityisen tarkasti.

Koska kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin täällä, nostamme esiin kuusi ihmistä, jotka ovat menettäneet vapautensa sosiaalisen median postausten vuoksi.

Amr Nohan, 22, Egypti

Egyptiläinen opiskelija ja entinen sotilas Amr Nohan pidätettiin hänen julkaistuaan Facebookissa kuvan, jossa maan presidentti Abdel Fattah al-Sisin päähän oli liitetty Mikki Hiiren korvat.

Nohan tuomittiin viime lokakuussa kolmeksi vuodeksi vankeuteen yrityksestä kaataa Egyptin hallinto.

”Me todella elämme mikkihiirivaltiossa. Satiirin pitäisi olla keino kaikille ihmisille ilmaista itseään, asui sitten demokraattisessa valtiossa tai ei”, tuomitun veli Manour Nohan kommentoi International Business Timesille.

Amos Yee, 16, Singapore

16-vuotias vloggaaja Amos Yee kritisoi viime keväänä Youtube-videollaan maan sananvapaustilannetta sekä Singaporen juuri kuollutta perustajaa ja entistä johtajaa, Lee Kuan Yewta.

Yee pidettiin vangittuna monta viikkoa, eikä hän saanut poistua pienestä vankisellistään kuin tunniksi päivittäin. Yee kertoi CNN:lle, että häntä pidettiin usein pitkiä aikoja sidottuna sänkyynsä.

Vapauduttuaan Yee on jatkanut vloggaamista ja maan hallinnon kritisoimista videoissaan.

Darya Polyudova, 26, Venäjä

Venäläinen Darya Polyudova julkaisi maan suosituimmassa sosiaalisessa mediassa VKontaktessa kolme postausta, joissa hän vastusti Venäjän toimintaa Ukrainassa ja toivoi maan hallinnon vaihtuvan.

Yksi syytteisiin johtaneista julkaisuista oli kuva, jossa Polyudova pitää kädessään paperia. Siihen oli kirjoitettu viesti: ”Ei sotaa Ukrainassa, mutta vallankumous Venäjällä”. Tuolloin Polyudovalla oli palvelussa vain 38 seuraajaa.

Polyudova tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen Venäjän yhtenäisyyden loukkaamisesta. Hänestä tuli ensimmäinen joka tuomittiin uuden lain nojalla, joka kieltää ”julkisen kehottamisen separatismiin”.

Bilgin Ciftci, 47, Turkki

Turkkilainen Bilgin Ciftci julkaisi Facebookissa meemin, jossa vertailtiin maan presidentti Recep Tayyip Erdoganin ja J. R. R. Tolkienin Klonkku-hahmon samankaltaisia ilmeitä. Virkamiehenä työskennellyt Ciftci erotettiin työstään ja häntä syytetään nyt oikeudessa presidentin halventamisesta.

Ciftcin oikeudenkäynti jouduttiin keskeyttämään, koska tuomari ei tuntenut Klonkun tarinaa tarpeeksi pystyäkseen tekemään päätöstä. Jos Ciftci todetaan syylliseksi, häntä odottaa yhdestä neljään vuotta vankeutta.

Monet kirjallisuusasiantuntijat ja Taru Sormusten Herrasta -trilogian ohjannut Peter Jackson ovat ilmaisseet tukensa Ciftcille ja ottaneet kantaa Klonkku-vertauksen loukkaavuudesta.

“Tolkien ei pitänyt Klonkkua sisimmältään pahana. Hän näki Klonkun hahmona, joka oli pahan sormuksen uhri”, totesi professori Michael D. C. Drout The New York Timesille.

Thanakorn Siripaiboon, 27, Thaimaa

27-vuotias Thanakorn Siripaiboon sai syytteet majesteettirikoksista kommentoituaan Facebookissa sarkastisesti kuninkaan koiraa.

Kuningas Bhumibol Adulyade on Thaimaassa lähes puolijumalan asemassa. Hän on kirjoittanut kadulta pelastamastaan lemmikistä kirjan, jonka ensimmäinen 100 000 kappaleen painos myytiin tunneissa loppuun. Sen pohjalta tehtiin myös animaatioelokuva Khun Tongdaeng: The Inspiration.

Thanakornin syytteet liittyvät myös kahteen muuhun Facebook-postaukseen, joissa hän kritisoi kuningasta ja jakoi infografiikkaa maan sotilashallinnon korruptiosta.

”En uskonut, että lakia käytettäisiin kuninkaallisen koiran kunnian puolustamiseen. Tämä on täyttä hölynpölyä”, Thanakornin asianajaja kommentoi The New York Timesille.

Thanakornin oikeudenkäyntiprosessi on kesken ja häntä uhkaa jopa 37 vuoden vankeus.

Raif Badawi, 32, Saudi-Arabia

Vuonna 2014 saudiarabialainen bloggaaja Raif Badawi tuomittiin 10 vuoteen vankeutta ja 1 000 ruoskaniskuun. Hän puolusti blogissaan sananvapautta sekä kritisoi maansa vanhoillisislamilaista hallintoa ja sharia-lakia. Badawi on yksi sadoista ympäri maailmaa vangituista bloggaajista.

Vangitsemisensa jälkeen Badawi on saanut useita ihmisoikeuspalkintoja ja monet järjestöt ovat kampanjoineet aktiivisesti hänen vapauttamisekseen.

Vangitsemisten lisäksi monet maat kuten Kiina, Kuuba ja Iran estävät pääsyn kansainvälisille sivustoille ja sanelevat palveluntarjoajille tiukat ohjeet viestien suodattamiseen.

Kiina luonut jopa omat vastineensa Facebookille, Twitterille ja WhatsAppille voidakseen kontrolloida ja valvoa somessa julkaisemista tarkasti.

Kannattaa siis arvostaa sitä vapautta, joka Suomenkin sosiaalisessa mediassa vallitsee.

Sen kunniaksi voit tässä itse kokeilla siimahäntäisen Disney-hahmon korvien lisäämistä poliitikoille mikkihiirigeneraattorillamme.

Egyptissä voisit päätyä vankilaan, kuten Amr Nohan, mutta onneksi näin ei ole Suomessa. Hiiren korvat poliitikoilla – niin tarpeetonta, niin hölmöä – mutta sittenkin ehkä niin tarpeellista.

Kokeile vapaasti – koska voit:

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sosiaalinen media
  • Ihmisoikeudet
  • Sananvapaus
  • Mikki Hiiri
  • Internet

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

  2. 2

    Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

  3. 3

    Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

  4. 4

    Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

  5. 5

    Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu

  6. 6

    Tänne Tukholmassa oikeasti kannattaa mennä – 44 vinkkiä kaupunkilomaan

  7. 7

    Aamiaistesti: Kokeilimme viiden helsinkiläishotellin aamiaisia, tällaisia ne olivat

  8. 8

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  9. 9

    George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

  10. 10

    Tavastia aloittaa vegaaniset sunnuntaibrunssit, joissa kuullaan myös livemusiikkia – ensimmäisenä vuorossa Samuli Putro

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

  2. 2

    Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

  3. 3

    Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

  4. 4

    Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

  5. 5

    Tavastia aloittaa vegaaniset sunnuntaibrunssit, joissa kuullaan myös livemusiikkia – ensimmäisenä vuorossa Samuli Putro

  6. 6

    Seuraavan Star Warsin nimi paljastettiin: Elokuva on The Last Jedi, mutta kuka tuo viimeinen jedi oikein on?

  7. 7

    Yhdysvaltain uuden oikeiston keulahahmoa lyötiin kesken haastattelun – nyt maassa keskustellaan siitä, onko poliittinen väkivalta oikeutettua

  8. 8

    Feminismiä vastaan, poliittista korrektiutta vastaan: Tällainen on netistä nouseva uusi oikeisto, jonka Donald Trump vie Valkoiseen taloon

  9. 9

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  10. 10

    Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

  2. 2

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  3. 3

    Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

  4. 4

    Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

  5. 5

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  6. 6

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  7. 7

    George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

  8. 8

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  9. 9

    Yhdysvaltain uuden oikeiston keulahahmoa lyötiin kesken haastattelun – nyt maassa keskustellaan siitä, onko poliittinen väkivalta oikeutettua

  10. 10

    Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

  11. Näytä lisää

Luetuimmat

  1. 1

    ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

  2. 2

    Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

  3. 3

    Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

  4. 4

    STT: Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  5. 5

    Trump toisti väitteensä miljoonista laittomista äänestäjistä – senaatin demokraattijohtaja sanoi, että Trump saisi lopettaa vaaleista puhumisen ja keskittyä johtamaan

  6. 6

    Toimittaja katsoi kameraan ja sinutteli

  7. 7

    Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

  8. 8

    Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

  9. 9

    Lopetetaan sinkkujen neuvominen

  10. 10

    Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

  2. 2

    Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

  3. 3

    Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

  4. 4

    Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

  5. 5

    Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

  6. 6

    Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

  7. 7

    Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

  8. 8

    Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

  9. 9

    Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

  10. 10

    Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

  2. 2

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  3. 3

    Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

  4. 4

    Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

  5. 5

    ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

  6. 6

    Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

  7. 7

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  8. 8

    Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

  9. 9

    Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

  10. 10

    Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

  11. Näytä lisää