Valikko

Onko sydän nyt parempi kuin peukku? Facebookin tykkää-napin muutos hämmentää – tätä siitä voi ajatella

Amerikkalaisyhtiö tarjoaa nyt viittä naamaa, joilla pitäisi kommunikoida ihmistunteiden kirjo. Se kertoo meistä enemmän kuin yhtiöstä, kirjoittaa Jussi Pullinen.

En tykkää.

Tälle on lopulta oma nappinsa Facebookissa – tavallaan.

Yhtiö nimikkopalveluun ilmestyi viime viikolla sen suurin muutos vuosiin: Facebookin peukku muuttui ”tunnevalitsimeksi”. Siitä Facebookia tökkivä ihminen voi valita, miten edessään olevaan postaukseen reagoi.

Tarjolla ovat peukku, sydän, nauru, ”vau”, suru ja suuttumus. Siinä skaala, johon amerikkalaisyhtiön mielestä mahtuu koko ihmisyys.

Muutos on lähtöisin meistä.

En tykkää -nappi on ollut Facebookin käyttäjien ykköstoive jo vuosien ajan. Kun läheistä kohtaa kuolema lähipiirissä, irtisanominen tai onnettomuus, peukku tuntuu mahdollisimman epäsopivalta tavalta osoittaa myötätuntoa.

Aina voi toki kirjoittaa, mutta Facebookissa sekään ei aina kerro kaikkea. Numeroilla on väliä. Peukut ja niiden viereen ilmestyvä laskuri on julma ja lapsellinen tapa luoda läheisyydellä mittari, mutta – ollaan rehellisiä – vaikea sitä on ihmisen ohittaakaan. Näin moni huomasi minut ja minun tunteeni, sanoo numero. Nyt surijankin huomio voidaan laskea, ja mittarina ovat uudet itkunaamat.

Sosiaalisen verkon tavat olla yhdessä ovat vasta muotoutumassa.

Twitter perustettiin maaliskuussa 2006. Facebookiin eivät päässeet ennen saman vuoden syksyä kuin muutamien maiden opiskelijat. Nykymuotoinen sosiaalinen internet on siis hädin tuskin kymmenvuotias.

Vielä uudempaa perua on tykkää-nappi. Se ilmestyi Facebookiin helmikuussa 2009.

Napista tehtiin lauluja, sitä painettiin t-paitoihin ja kirjoitettiin esseitä sen kenties narsismia lietsovasta vaikutuksesta. Kutistuuko maailma pelkäksi peukkujen jahtaamiseksi, kysyttiin. Nyt sosiaalisen median sovellusta on vaikea kuvitella ilman sellaista.

Peukusta, sydämestä tai tähdestä on tullut eräänlainen viestinnän minimitaso: Kuulin, mitä sanoit. Olen tässä, mukana.

Kauniisti ajateltuna tämä on viestinnän muoto, johon teksti ei suoraan pysty. Ole vain siinä, ilman sanoja. Rumasti ajateltuna se on tapa hoitaa sosiaalisia suhteita pienimmällä mahdollisella vaivalla. Siinä, missä ennen vaihdettiin kuulumiset, nyt yksi puhuu ja toinen peukuttaa.

Toisaalta peukut vastaavat tarpeeseen, joka selvästi on olemassa.

Tutkimuksissa toistuu kerta toisensa jälkeen sama tulos: ihmisistä yllättävän harva suoltaa tuntojaan säännöllisesti statuksiksi, videoiksi tai kuviksi, mutta peukkuja jakaa paljon useampi. Oli peukusta mitä mieltä tahansa, sillä on selvästi sosiaalinen paikkansa.

Tämän vuoksi Facebookin päätös panna uusiksi juuri tykkää-nappi oli lopulta yllätys.

Facebookia käyttää tuoreimman osavuosikatsauksen mukaan päivittäin miljardi ihmistä.

Heistä jokainen saa nyt pähkäillä, mikä ero on vauvakuvan alle ilmestyneillä nauru- ja sydänmerkeillä. Onko nauru hyväntahtoista? Entä mikä ero on sydämellä ja peukulla? Mitä niiden antaja yrittää valinnallaan viestiä?

Peukun ympärille syntyneet tavat ja piilomerkitykset menevät nyt uusiksi, ja uusien tapojen löytyminen vie aikaa.

Jo nyt näkee, että sosiaalinen asetelma muuttuu. Jos joku sanoo jotakin epämiellyttävää, päivityksen alle satelee sekä tykkäyksiä että vihainen-naamoja. Jokaisesta Facebookiin lisätystä asiasta voi näin tulla eräänlainen äänestys. Joku voidaan vihaisilla naamoilla lytätäkin, mitä peukuilla ei koskaan voitu tehdä. Onko tämä tervettä tunneilmaisun skaalaa vai jotakin muuta? Mikä lopulta on tapa, jolla naamoja jaellaan?

Aloitteen muutoksesta teki käyttäjien pyyntöjen jälkeen Facebookin perustaja Mark Zuckerberg. Hän halusi luoda peukkua vastaavan tavan osoittaa myötätuntoa.

Yhtiö kokeilikin tällaista ”symppausnappia”, mutta tulokset eivät tyydyttäneet käyttäjiä. Zuckerberg ei kuitenkaan halunnut sivustolleen peukku alaspäin -nappia, jonka katsottiin olevan liian negatiivinen.

Tilalle otettiin tällä viikolla esitelty tunnepaletti, jonka luomisessa käytettiin avuksi psykologian tutkijoita (jotka konsultoivat aiemmin Pixarin Inside Out -elokuvan tekoa). He kertoivat Facebookille, että ihmisen perustunteita on ainakin 20.

Ne karsittiin viiteen, ja pois jäivät esimerkiksi pelko, myötätunto ja häpeä. Syy oli Slate-sivuston haastatteleman tutkijan mukaan se, ”ettei kännykän näytölle mahtunut enempää”.

Facebookin tunnekuvien suosio on vielä arvoitus. Jos muusta internetistä jotakin voi päätellä, ne tuskin floppaavat.

Tarkkaa tietoa on vähän, mutta amerikkalaiskyselyissä selvän enemmistön verkon käyttäjistä on todettu käyttävän ilmeikkäitä emojeja viestinnässään. Niiden sanotaan parantavan tunneilmaisua ja tekevän siitä tarkempaa.

Tämän kuvallisen vallankumouksen toinen muoto ovat reaktiokuvat. Omaa tunnetta ilmaistaan lähettämällä toiselle vaikkapa villisti MM-maalia tuulettavan Timo Jutilan kuva.

Reaktion voi lähettää myös omakuvana, ilmehtimällä. Tekstiä ei tarvita.

Erityisen suosittua tällainen viestintä on pienten porukoiden tai perheiden kesken. Sosiaalisen verkon painopiste onkin viime aikoina hiipinyt Facebookin kaltaisilta puolijulkisilta areenoilta kohti pienempiä ryhmiä, jotka kokoontuvat esimerkiksi Whatsappissa (omistaja: Facebook).

Tavallaan Facebook siis tulee perässä: se yrittää sopeutua muutokseen, joka on jo ajanut kuusi vuotta vanhan peukun ohi.

Emme ehkä itse sitä aina huomanneet, mutta siinä ajassa meidän oma viestintämme mullistui.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Internet

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  2. 2

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  3. 3

    & Other Stories avaa helmikuun alussa Helsinkiin – Näistä syistä muotiliikettä on odotettu ja nämä meiltä vielä puuttuvat

  4. 4

    Pikatestissa sympaattinen korttelikahvila Buongiorno caffe, joka henkii italialaista tunnelmaa Töölössä

  5. 5

    Lapset viihtyvät näissä ravintoloissa ja kahviloissa: Esittelyssä 7 Helsingissä sijaitsevaa paikkaa – sekä HopLopin pop-up-rafla, joka avataan pian

  6. 6

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  7. 7

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  8. 8

    Kansanedustajat saavat pian 200 t-paitaa, joilla nuoret vaativat tasa-arvoa ja kunnioitusta kaikille

  9. 9

    Rakastettu trendipizzapaikka joutuu sulkemaan ovensa – Linko Pizzabar etsii uutta tilaa

  10. 10

    Matkamessut alkoivat – Turkki on yhä suomalaisten suosituimpia matkakohteita, levottomuuksista huolimatta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  2. 2

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  3. 3

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  4. 4

    & Other Stories avaa helmikuun alussa Helsinkiin – Näistä syistä muotiliikettä on odotettu ja nämä meiltä vielä puuttuvat

  5. 5

    Lapset viihtyvät näissä ravintoloissa ja kahviloissa: Esittelyssä 7 Helsingissä sijaitsevaa paikkaa – sekä HopLopin pop-up-rafla, joka avataan pian

  6. 6

    Rakastettu trendipizzapaikka joutuu sulkemaan ovensa – Linko Pizzabar etsii uutta tilaa

  7. 7

    Nyt trendaa kännykkäsovellus, jolla voi muuttaa selfiensä ultrasöpöksi animetyyliin – tietysti testasimme

  8. 8

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  9. 9

    Master Chef -voittaja avaa hampurilaisravintolan Kurvissa tällä viikolla

  10. 10

    Putous jatkuu huomenna: Tällainen on sarjan uusi tähti Ernest Lawson, joka on näyttelijänä itseoppinut – ja jonka ihonväristä vitsaillaan jo sarjan trailerissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  2. 2

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  3. 3

    Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

  4. 4

    Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

  5. 5

    ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

  6. 6

    20 vuotta sitten oli niin huikea musiikkivuosi, ettemme voi käsittää sitä, myös Suomessa – tässä todisteet

  7. 7

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  8. 8

    Poliisi julkaisi vihapuheen vastaisen videon, jolla suomalaislapset lukevat netin tappouhkauksia ja vihakommentteja

  9. 9

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  10. 10

    Se hetki, kun bestiksesi kehuu sinua yllättäen kaikkien edessä ja alkaa itkettää: tässä on Obaman ja Bidenin ihana bromance kuvina ja hetkinä

  11. Näytä lisää

Luetuimmat

  1. 1

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  2. 2

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  3. 3

    Putinin tiedottaja: ”Trump ei ole meidän miehemme” – HS seuraa Trumpin virkaanastujaisia hetki hetkeltä

  4. 4

    Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

  5. 5

    Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

  6. 6

    Mies kuristi 12-vuotiaan tytön liki hengiltä Espoossa keskellä päivää ja soitti samalla hätäkeskukseen – passitettiin mielisairaalaan

  7. 7

    Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

  8. 8

    Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

  9. 9

    Ministeriö tekijänoikeuksiin liittyvistä uhkauskirjeistä: ”Ei ole tarkoitus, että laki mahdollistaa lypsämistä”

  10. 10

    Perussuomalaiset tekevät rasismirikoksistaan vaalimainoksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  2. 2

    Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

  3. 3

    Vuosikymmeniä autoveron poistamiseksi työskennellyt juristi tyrmää Bernerin toiminnan – ”Autokaupan kannalta tilanne on hirveä”

  4. 4

    Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

  5. 5

    Selkäkipu ei estä seksiä – katso kuvat kahdeksasta asennosta, joissa petipuuhat asiantuntijoiden mukaan onnistuvat

  6. 6

    15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

  7. 7

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  8. 8

    Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

  9. 9

    Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

  10. 10

    Opettajat osallistuivat tietämättään Helsingin korruptioepäilyn selvittämiseen – ”Kukaan ei tiennyt miksi, mutta käsky oli painava”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

  2. 2

    Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

  3. 3

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  4. 4

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  5. 5

    Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

  6. 6

    Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

  7. 7

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  8. 8

    Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

  9. 9

    Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

  10. 10

    Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

  11. Näytä lisää