Valikko

Jaakko Hämeen-Anttila ihmettelee, miksi raha kannustaa yritysjohtajaa mutta laiskistaa opiskelijan

No nyt!Islam-tutkija, huumeidenkin kulttuurihistoriasta kirjoittanut ja entinen Helsingin yliopiston professori Jaakko Hämeen-Anttila kritisoi torstaina Twitterissä railakkaasti opintotukileikkauksia.

Erittäin hyvin sanottu!
Sarjassa nostetaan esiin lausuntoja, jotka osuvat hermoon.

No nyt!

Islam-tutkija, huumeidenkin kulttuurihistoriasta kirjoittanut ja entinen Helsingin yliopiston professori Jaakko Hämeen-Anttila kritisoi torstaina Twitterissä railakkaasti opintotukileikkauksia.

Hän muun muassa twiittasi:

Eikä se siihen jäänyt vaan Hämeen-Anttilan seinältä löytyy lisää samanhenkisiä twiittejä:

Hämeen-Anttilan twiitit viittaavat selvitysmies Roope Uusitalon opintotukileikkauksia koskevaan ehdotukseen, joka luovutettiin tiistaina opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok). Uusitalon ehdotuksessa muun muassa opintoraha pienenisi ja tukikuukaudet vähenisivät.

Esitys on saanut kritiikkiä opiskelijajärjestöjen ja oppositiopuolueiden lisäksi hallituspuolue keskustalta, jonka mukaan ehdotetut leikkaukset olisivat liian suuria.

Elokuussa 2015 Suomen tunnetuimpana islam-guruna pidetty Jaakko Hämeen-Anttila ilmoitti jättävänsä virkansa Helsingin yliopistossa ja ottavansa vastaan vastaavan professuurin Edinburghin yliopistosta Skotlannista.

Syyksi hän ilmoitti hallituksen kaavailemat koulutusleikkaukset:

”Hallituksen järkyttävän isot koulutusleikkaukset kohdistuvat pahiten juuri Helsingin yliopistoon”, Hämeen-Anttila sanoo.
Hän ei ole huolissaan oman uransa puolesta, mutta leikkausten takia hän on huolissaan tutkimuksen jatkuvuudesta ja tutkijaoppilaidensa mahdollisuuksista Helsingin yliopistossa.

Erittäin hyvin sanottu, professori Hämeen-Anttila!

Twitterissä alkoi keskustelu aiheesta, tässä Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen kritisoi Hämeen-Anttilan twiittejä:

Myöhemmin iltapäivällä tavoitimme professori Hämeen-Anttilan.

Twitterissä keskustelua on herättänyt yritysjohtajien ja osinkojen sekä opiskelijoiden liittäminen toisiinsa.

Jaakko Hämeen-Anttila, mitä tekemistä opintotuella ja osingoilla on keskenään?

”Ei niillä tietenkään mitään suoranaista yhteyttä ole. Mutta samaan aikaan kun hallitus vakuuttaa, että rahaa ei ole, kaikkialta voimme lukea, että rahaa kuitenkin on, joillekin. Ei niitä osinkoja pystytä opintotueksi muuttamaan, mutta meillä on luotu tilanne jossa osingoilla on suotuisat olosuhteet. Kyllä mun mielestä suora korrelaatio on se, että jostain rahaa hirveästi puuttuu ja jossakin sitä hirveästi on.”

”Jos meillä on yhteiskuntasopimus, jossa tarkoituksena on siirtää 5 prosenttia työntekijöiden palkoista yritysten menestykseen, sehän on rahan siirtoa julkiselta sektorilta yrityksille. Vastaavasti jos näin tehtäisiin toiseen suuntaan, eli siirrettäisiin 5 prosenttia osinkotuloista opintotukeen, voitaisiin vaikka tuplata halutessa opintotuen määrä.”

”En sitä ehdota, mutta näin voitaisiin tehdä.”

Yhteiskuntasopimuksessa ei tosin ehdoteta rahan siirtämistä työntekijöiden palkoista vaan työn hintaa lasketaan esimerkiksi työaikaa pidentämällä ilman lisäkorvausta.

Mitä mieltä olet yleisesti opintotukeen ehdotetuista leikkauksista?

”Lähtökohta on väärä, koska siinä selvityksessä lähtökohtana on ollut se, miten vähennetään. Jos tämä on toimeksianto, se on lähtökohtaisesti huono.”

”Jos käsketään vähentää sata miljoonaa, on tavallaan sekundaarista, miten se tehdään. Uusitalon selvityksessä on sama tilanne, sama miten se tehdään. Lähtökohtaisesti opintotuki on turhankin matalalla.”

Jaakko Hämeen-Anttila viettää viimeisiä viikkojaan Suomessa ennen kuin professorin virka Edinburghin yliopistossa alkaa kesäkuun alussa.

Hän kertoo perustaneensa Twitter-tilinsä tammikuussa maastamuuttonsa takia.

”Tiesin, että mahdollisuuteni vaikuttaa Suomessa perinteisesti haastattelujen myötä vähenevät, vaikka onhan puhelin ja sähköposti, ja halusin korvata sitä. Lähtemiseni helpottaa kommentointia, koska kukaan ei voi sanoa, että siellä se omaa etuaan ajaa. Voisin periaatteessa laittaa oven kiinni takanani, mutta en vain halua tehdä niin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  2. 2

    22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

  3. 3

    Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

  4. 4

    Teinivapaa disko, venäläiset bileet ja ruotsalaisia hevibändejä – Tässä 10 kiinnostavaa menovinkkiä vappuun

  5. 5

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  6. 6

    Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

  7. 7

    Kalsarikännit ”korvaavat Hyggen” – suomalainen kotona juominen viehättää nyt ulkomailla

  8. 8

    Näyttelijä Johnny Depp yllätti faninsa Disneylandin Pirates of the Caribbean -ajelulla, kaikki sekosivat tietysti täysin

  9. 9

    Homokuoro Out ’n loud juhlii 13 vuoden taivaltaan: lauantain konsertissa lauletaan rohkeudesta, tasa-arvosta ja oikeudesta rakastaa

  10. 10

    Roihuvuoren Wan Aroy ja Malmin Thai Thai ovat poikkeuksellisen hyviä thairavintoloita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  2. 2

    22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

  3. 3

    Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

  4. 4

    Teinivapaa disko, venäläiset bileet ja ruotsalaisia hevibändejä – Tässä 10 kiinnostavaa menovinkkiä vappuun

  5. 5

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  6. 6

    Kalsarikännit ”korvaavat Hyggen” – suomalainen kotona juominen viehättää nyt ulkomailla

  7. 7

    Näyttelijä Johnny Depp yllätti faninsa Disneylandin Pirates of the Caribbean -ajelulla, kaikki sekosivat tietysti täysin

  8. 8

    Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

  9. 9

    HS:n ajankohtaissatiiri Uutisraportti: Hallitus on metsästänyt myyttistä kahta prosenttia jo vuosikausia

  10. 10

    Hietsun rantakahvila on yrittäjille hankala paikka, ja vappuna siellä aukeava Badenbaden onkin ruokaravintola

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  2. 2

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  3. 3

    22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

  4. 4

    Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

  5. 5

    Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

  6. 6

    Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

  7. 7

    Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

  8. 8

    Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

  9. 9

    ”Jos uteliaisuus kumppaniin lopahtaa, eikä tavallinen arki milloinkaan maistu” – eroasiantuntija kertoo, milloin suhteesta kannattaa huolestua

  10. 10

    Hollywood-näyttelijä Tom Hardy juoksi kiinni mopovarkaan, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

  2. 2

    Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

  3. 3

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  4. 4

    Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

  5. 5

    Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

  6. 6

    Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

  7. 7

    Hakkeri varasti Netflixin hittisarjan tulevan kauden – uhkaa julkaisevansa jaksot, jos hänelle ei makseta lunnaita

  8. 8

    Kuolemaa Lapin taivaalla uhmannut Casey Neistat muokkaa suomalaisteinien mielipiteitä enemmän kuin ehkä kukaan muu – ja tienaa samalla miljoonia

  9. 9

    Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

  10. 10

    Taina Vilkuna siemailee viiniä satana työpäivänä vuodessa – näin Alkon maistelutiimi päättää, mitä suomalaiset juovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  2. 2

    22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

  3. 3

    Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

  4. 4

    Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

  5. 5

    Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

  6. 6

    Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

  7. 7

    Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

  8. 8

    Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

  9. 9

    Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

  10. 10

    Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

  2. 2

    ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

  3. 3

    Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

  4. 4

    Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

  5. 5

    Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

  6. 6

    Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

  7. 7

    Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

  8. 8

    Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

  9. 9

    Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

  10. 10

    ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

  11. Näytä lisää