Valikko

Suomessa kuvataan Kiinassa suosittua tositelevisio-ohjelmaa

Aasialaiset tosi-tv-sarjat vauhdittavat kuvausmaiden turismielinkeinoa.

Kiinan yhtä suosituinta tosi-televisiosarjaa We Are In Love kuvataan tällä hetkellä Lapissa.

Sarjan jaksoja on katsottu verkossa yli 950 miljoonaa kertaa. Nyt tekeillä on ohjelman seitsemäs tuotantokausi.

Ohjelmassa 3–4 pariskuntaa kiertävät ympäri maailmaa tutustuen toisiinsa ja paikallisiin nähtävyyksiin.

Suomessa sarjan osanottajapariskunta tapaa joulupukin, käy huskysafarilla ja pilkillä sekä ihailee revontulia lasikattoisesta iglusta, kerrotaan Visit Finlandin tiedotteessa.

Sarjan osanottajat ovat Aasian tunnetuimpia julkkiksia. Suomeen kuvauksiin saapuvat miesnäyttelijä Chen Bolin Taiwanista ja naisnäyttelijä Song Ji Hyo Etelä-Koreasta.

Eksoottisissa maissa kuvatut tosi-tv-sarjat antavat vauhtia turismille.

Visit Finlandin markkinointijohtaja Mervi Holménin mukaan esimerkiksi Sveitsin, Uuden-Seelannin ja Australian matkailunedistämisviranomaiset ovat tehneet yhteistyötä tosi-tv-sarjoja tuottavien tuotantoyh­tiöiden kanssa.

Kasvava kiinnostus Suomea kohtaan näkyy kiinalaisturistien yöpymisten kasvuna.

Esimerkiksi kiinalaisturistien yöpymisprosentti tammi-marraskuussa 2015 kasvoi 42 prosenttia. Viime vuonna he käyttivät päivässä 238 euroa, enemmän kuin mistään muusta maasta tulleet turistit.

”Jos suuntaus jatkuu, Kaukoidästä tulee tänä vuonna Suomelle Venäjää suurempi matkailumarkkina”, kirjoittaa Holmén.

Katso jakso We Are In Love -sarjaa YouTubesta (englanninkielinen tekstitys).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Turismi
  • Lappi
  • tosi-tv

Nyt.fi luetuimmat

  1. 1

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  2. 2

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  3. 3

    Lapset viihtyvät näissä ravintoloissa ja kahviloissa: Esittelyssä 7 Helsingissä sijaitsevaa paikkaa – sekä HopLopin pop-up-rafla, joka avataan pian

  4. 4

    & Other Stories avaa helmikuun alussa Helsinkiin – Näistä syistä muotiliikettä on odotettu ja nämä meiltä vielä puuttuvat

  5. 5

    Pikatestissa sympaattinen korttelikahvila Buongiorno caffe, joka henkii italialaista tunnelmaa Töölössä

  6. 6

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  7. 7

    Putous jatkuu huomenna: Tällainen on sarjan uusi tähti Ernest Lawson, joka on näyttelijänä itseoppinut – ja jonka ihonväristä vitsaillaan jo sarjan trailerissa

  8. 8

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  9. 9

    Matkamessut alkoivat – Turkki on yhä suomalaisten suosituimpia matkakohteita, levottomuuksista huolimatta

  10. 10

    Master Chef -voittaja avaa hampurilaisravintolan Kurvissa tällä viikolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  2. 2

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  3. 3

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  4. 4

    & Other Stories avaa helmikuun alussa Helsinkiin – Näistä syistä muotiliikettä on odotettu ja nämä meiltä vielä puuttuvat

  5. 5

    Lapset viihtyvät näissä ravintoloissa ja kahviloissa: Esittelyssä 7 Helsingissä sijaitsevaa paikkaa – sekä HopLopin pop-up-rafla, joka avataan pian

  6. 6

    Asiantuntija: Meitu ei ole sen pahempi sovellus kuin muutkaan, kohussa kyse jopa ”rasismista”

  7. 7

    Rakastettu trendipizzapaikka joutuu sulkemaan ovensa – Linko Pizzabar etsii uutta tilaa

  8. 8

    Nyt trendaa kännykkäsovellus, jolla voi muuttaa selfiensä ultrasöpöksi animetyyliin – tietysti testasimme

  9. 9

    Putous jatkuu huomenna: Tällainen on sarjan uusi tähti Ernest Lawson, joka on näyttelijänä itseoppinut – ja jonka ihonväristä vitsaillaan jo sarjan trailerissa

  10. 10

    Master Chef -voittaja avaa hampurilaisravintolan Kurvissa tällä viikolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  2. 2

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  3. 3

    Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

  4. 4

    Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

  5. 5

    ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

  6. 6

    20 vuotta sitten oli niin huikea musiikkivuosi, ettemme voi käsittää sitä, myös Suomessa – tässä todisteet

  7. 7

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  8. 8

    Poliisi julkaisi vihapuheen vastaisen videon, jolla suomalaislapset lukevat netin tappouhkauksia ja vihakommentteja

  9. 9

    Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

  10. 10

    Se hetki, kun bestiksesi kehuu sinua yllättäen kaikkien edessä ja alkaa itkettää: tässä on Obaman ja Bidenin ihana bromance kuvina ja hetkinä

  11. Näytä lisää

Luetuimmat

  1. 1

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  2. 2

    Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

  3. 3

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  4. 4

    Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

  5. 5

    Putinin tiedottaja: ”Trump ei ole meidän miehemme” – HS seuraa Trumpin virkaanastujaisia hetki hetkeltä

  6. 6

    Mies kuristi 12-vuotiaan tytön liki hengiltä Espoossa keskellä päivää ja soitti samalla hätäkeskukseen – passitettiin mielisairaalaan

  7. 7

    Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

  8. 8

    Perussuomalaiset tekevät rasismirikoksistaan vaalimainoksia

  9. 9

    Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

  10. 10

    Ministeriö tekijänoikeuksiin liittyvistä uhkauskirjeistä: ”Ei ole tarkoitus, että laki mahdollistaa lypsämistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  2. 2

    Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

  3. 3

    Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

  4. 4

    Selkäkipu ei estä seksiä – katso kuvat kahdeksasta asennosta, joissa petipuuhat asiantuntijoiden mukaan onnistuvat

  5. 5

    Vuosikymmeniä autoveron poistamiseksi työskennellyt juristi tyrmää Bernerin toiminnan – ”Autokaupan kannalta tilanne on hirveä”

  6. 6

    Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

  7. 7

    Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

  8. 8

    15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

  9. 9

    Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

  10. 10

    Opettajat osallistuivat tietämättään Helsingin korruptioepäilyn selvittämiseen – ”Kukaan ei tiennyt miksi, mutta käsky oli painava”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

  2. 2

    Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

  3. 3

    Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

  4. 4

    Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

  5. 5

    Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

  6. 6

    Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

  7. 7

    Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

  8. 8

    Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

  9. 9

    Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

  10. 10

    Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

  11. Näytä lisää