Valikko

Donald Trumpista tehtiin pornoparodia, tuottaja Larry Flynt nimittelee ehdokasta Mussoliniksi

Pornokeisari Larry Flynt on sotkeentunut myös tuoreimpaan Yhdysvaltain vaalikampanjaan.

Pornokeisari Larry Flynt on sotkeentunut myös tuoreimpaan Yhdysvaltain vaalikampanjaan. Flynt esitteli maanantaina maailmalle pornoparodian republikaanien esivaalia johtavasta Donald Trumpista: Flyntin Hustler-yhtiön julkaiseman elokuvan nimi on yksinkertaisesti The Donald.

Erikoiseksi projektin tekee se, että Flynt on itse vannoutunut demokraattipuolueen kannattaja ja on kritisoinut Trumpia rajusti.

”Republikaanien esivaali on muuttunut nimittelyn syöksykierteeksi, ja se on kansallinen häpeä ja loukkaus Yhdysvaltain kansaa kohtaan”, Flynt sanoi New York Daily News -lehden mukaan.

Flynt on aiemminkin puuttunut presidentinvaalikampanjaan omalla tavallaan. Vuonna 2008 hän herätti kohua tuottamalla pornoparodian tuolloisesta varapresidenttiehdokas Sarah Palinista.

Tämänkertaisessa vaalissa Flynt tukee demokraattien Hillary Clintonia. Taannoisessa Daily Beastin haastattelussa hän arvosteli Trumpin politiikkaa suorasanaisesti.

”Näin juuri dokumenttifilmin Mussolinista, ja sekä heidän puheenpartensa että personallisuutensa ovat pelottavan samanlaisia”, Flynt sanoi.

”Trumpilla on hallussaan vähällä informaatiolla elävien äänestäjien joukko, eli matalalla riippuvat hedelmät. Luulen, että kovinkaan monet älykkäät ihmiset eivät tule äänestämään Donald Trumpia.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Yleinen
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  2. 2

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  3. 3

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  4. 4

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  5. 5

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  6. 6

    Arviossa Helsingin keskustan uusi tapaspaikka, josta saa loistavia minipurilaisia

  7. 7

    Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu

  8. 8

    Uusi Scarface-elokuva valmistunee vuonna 2018, mutta sillä välin Orionissa voi nähdä tämän vanhan – vuodelta 1932

  9. 9

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  10. 10

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  2. 2

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  3. 3

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  4. 4

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Arviossa Helsingin keskustan uusi tapaspaikka, josta saa loistavia minipurilaisia

  7. 7

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  8. 8

    Miksi meikkaaminen on pinnallista, mutta mopojen rassaus kehittävää?

  9. 9

    Zombielokuvien klassikko, jota ilman The Walking Deadiakaan ei olisi, näytetään pian Helsingissä valkokankaalla – leffan musiikin tehnyt kulttibändi tulee säestämään esitystä livenä

  10. 10

    Metallican keikan kallein lippu maksaa 2 400 euroa – vip-liput ovat tulleet jäädäkseen, sanoo tapahtumajärjestäjä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  4. 4

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  5. 5

    Some repesi, kun vaalitilaisuudessa Vihteljärvellä mainostettiin tarjoiluna ”kakkoja” – some ei tiennyt, että kakko on oikeasti satakuntalaista leipää

  6. 6

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  7. 7

    Emma Watson petti feminismin paljastamalla rintansa, syyttävät kriitikot – tästä on kyse Kaunotar ja hirviö -tähden kohussa

  8. 8

    Cheekin osaomistama yökerho avataan Makkarataloon parin viikon päästä – nyt paljastettiin nimi Skohan, josta vihjailtiin jo Cheekin ja Elastisen yhteisbiisissä

  9. 9

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  10. 10

    Öljymiljonääri käytti unelmiensa kauhuelokuvaan 13 vuotta ja miljoonia dollareita, teki erikoistehosteetkin itse – elokuva julkaistiin nyt, tekijän kuoleman jälkeen

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

  3. 3

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  4. 4

    Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

  5. 5

    Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

  6. 6

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  7. 7

    Belgian poliisi pidätti miehen, jonka epäillään yrittäneen ajaa väkijoukkoon Antwerpenissa

  8. 8

    Juha Sipilä: ”Edelleenkin olen sitä mieltä, että minulla oli oikeus tulla kuulluksi”

  9. 9

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  10. 10

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  3. 3

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

  6. 6

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  7. 7

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  8. 8

    Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

  9. 9

    Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

  10. 10

    Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  2. 2

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  5. 5

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  6. 6

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  7. 7

    Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

  8. 8

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

  11. Näytä lisää