Valikko

Kestääkö selfien mainitseva sanoitus aikaa? Ei kestä, uskoo Stam1na (mutta gps kyllä)

Stam1nan uusi levy synkistelee some-ajan hengessä.

”Ihminen katoaa sähköiseen verkkoon. Ei vain henkisesti, vaan uhkakuvana myös ihan konkreettisesti”, Stam1nan laulaja-kitaristi ja sanoittaja Antti Hyyrynen kertoo Elokuutio-levystä.

”Halusin tehdä tarinamuotoisen levyn ja synkän kuin savusauna”, hän sanoo 18. maaliskuuta ilmestyneestä albumista.

Se myi vastikään kultalevyyn oikeuttavat 10 000 kappaletta. Määrä on huima, kun ajattelee, että Stam1nan progressiivisesti tempoilevaa metallia ei kirjoiteta suuren yleisön kosiskelu mielessä. 20-vuotiaalla yhtyeellä on uskollinen fanikunta.

Dystopiakuvauksissa perinteisiä aiheita ovat huipputeknologian vaikutus ja ihmisen taistelu sitä vastaan. Hyyrynen myöntää seuraavansa levyn rakenteessa hyväksi havaittuja kerronnan malleja, mutta toisaalta Elokuutio ei ole scifi-klisee.

Sanoituksissa vilahtelevat somet, laajakaistat ja GPS:t eivät ole mitään kaukaisia fantasioita vaan nykyarjen realismia.

”Se on tämän päivän uhka. Ajatellaan vaikka, kuinka normaalia tavallaan jo on, että joku kirjoittaa tekstiviestiä samalla kuin pyöräilee ja ajaa sitten seinään. Tai jos istutaan keikkabussissa, ja joka jätkä tuijottaa vain sitä puhelinta”, Hyyrynen sanoo.

”Halusin ottaa asian esille tässä ja nyt, herättää keskustelua.”

Eikö sanoittajaa pelota, että tiettyyn hetkeen kytkeytyvä levy voi sanoituksiltaan vanhentua jo muutamassa vuodessa?

”Sanasta ’selfie’ luovuin, kun kaveri vinkkasi, että se kyllä häviää. Mutta tämä on vuoden 2016 ajankuva. Ehkä aika tekee sille tepposet, mutta en tiedä, mitä olisin tehnyt paremmin.”

Kuinka jäähalleissa soitettavat levynjulkaisukeikat sitten sopivat Elokuution teemoihin? Eikö suurellinen ja äänekäs livespektaakkeli ja sen tarjoama eskapismi sodi levyn luonnonläheisyyttä peräänkuuluttavaa agendaa vastaan?

”Me emme kiellä olevamme osa tätä maailmaa ja aikaa, siksi tämä onkin nyt ajankohtaista. Mutta meidän keikoillamme toivottavasti saa hyviä, yhteisöllisiä fiiliksiä. Nythän alkaa olla jo niin, että niille voivat tulla vanhat fanit omien lastensa kanssa!”

Stam1na, Mokoma ja Diablo Espoon Metro-areenassa (Urheilupuistontie 3, Espoo) la 16. 4. klo 18. Liput 35 ja 48,50 e.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Helsinki
  • Kotimaa
  • Yleinen
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  7. 7

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  8. 8

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  9. 9

    Hyvää sushia Alppiharjusta, vaikka paloittain: Pikatestasimme kuljetuspalvelussakin suositun ravintolan, jota pyörittää kolme opiskelijaa

  10. 10

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  3. 3

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  4. 4

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  5. 5

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  6. 6

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  7. 7

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  8. 8

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  9. 9

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  10. 10

    Tästä syystä suomalaispoliitikoiden kauhistelu suurmoskeijasta on tekopyhää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  2. 2

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  3. 3

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  4. 4

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  5. 5

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  6. 6

    Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

  7. 7

    USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

  8. 8

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  9. 9

    Nuori mies kuoli kaahattuaan poliisia karkuun yli kahta sataa Pohjois-Karjalassa

  10. 10

    Minskiin suunnitteilla tänään suurmarssi – työttömien ”parasiittiveron” synnyttämät mielenosoitukset jatkuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

  3. 3

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  4. 4

    Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

  5. 5

    Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

  6. 6

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  7. 7

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  8. 8

    Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

  9. 9

    Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

  10. 10

    USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  6. 6

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää