Valikko

Arviossa Konstan Möljä, turistien suosikki! Ravintola mainitaan myös japanilaisissa matkaoppaissa

Konstan Möljän noutopöytä vetää turisteja. Myös puskaradio on kerännyt mainetta japanilaisista matkaoppaistakin tutulle paikalle.

Konstan Möljä

★★★

Missä? Hietalahdenkatu 14, p. +358 9 694750, konstanmolja.fi

Koska? Ti–pe klo 17–22 ja la 16–23.

Paljonko? Noutopöytä 19 e.

Ei ole kovinkaan helppoa löytää ravintolasta edustavaa suomalaista ruokaa, joka maistuisi myös turistille.

Kysyntää on.

Matkailijoita tulee Helsinkiin enemmän kuin koskaan. Esimerkiksi kiinalaisten osuus on kasvanut huimasti ja on jo samaa luokkaa kuin japanilaisten. Suurin ryhmä ovat edelleen venäläiset.

Ravintola Konstan Möljä on päässyt oikeisiin, varsinkin ryhmä­matkalaisille suunnattuihin opaskirjoihin. Puskaradio on hoitanut loput. Kampissa sijaitseva Hietalahdenkatu ei ole ydinkeskustaa, mutta tulijoita riittää.

Muitakin turistien omia kanaviaan myöten löytämiä ravintoloita on. Esimerkiksi ”kaurismäkeläistä” tunnelmaa tarjoava Sea Horse vetoaa niin läntisiin kuin itäisiinkin tulijoihin. Sen ruokalista on kirjoitettu myös japaniksi ja venäjäksi.

Konstan Möljällä menee hyvin. Avaamisaikaan pöydät on näköjään katettu vähintään kuudelle – ja aika monet varattuja. Ulkomaalaisten seurueita alkaa tulla kuuden aikaan.

Paikka on omalla tavallaan tyylikäs, siinä on kansainvälisesti vetoavaa latomaisuutta. Pitkät penkit, vanhat keittiöntuolit. Seinillä on työkaluja ja valokuvia alku­kodista, Viipurin Uuraan satamasta. On myös merenhenkistä esineistöä. Tällaista oli meillä ennen. Kahdessa kabinetissa on vähän fiinimpää.

Mutta mikä ihmeen möljä? Se tarkoittaa laituria. Ja muuan Konsta oli satamassa töissä. Hänen jälkikasvunsa keksi näin nimen ravintolalle.

Täällä huomaa, miten mukavaa on, kun ravintolassa on isäntä. Harry Sutinen toivottaa vieraat tervetulleeksi ja pitää ohjat käsissään. Mutta aasialaisryhmille heidän matkanjohtajansa haluaa esitellä noutopöydän antimet. Ja joku seurueesta räpsii tilanteesta kuvia.

Noutopöytä on näyttävä ja edullinen tuohon 19 e hintaan.

Nyt oli graavattua lohta, kahdenlaista kelvollista silliä, kilohailia ja savulammasta. Oli kukkurainen kulho munavoita, koska kävijät pääsevät tekemään tuttavuutta karjalanpiirakoiden kanssa. Nekin olivat onnistuneita, pehmeitä.

Oli aladobia, hapankaalia ja sienisalaattia, jossa maistuivat haaparouskut, mutta myös tuikea suolaisuus. Oli punajuurta, smetanaa ja suolakurkkua, koska lämpimissä ruuissa oli mukana vorschmack ja siitä anjovisversio.

Lämpimissä ruuissa oli myös paikan imagon kannalta tärkeä poronkäristys, joka oli vähän kuivahtanut.

Olisi ollut myös naudanlihapullia, kanaa ja lohilaatikkoa, jos kaikkea olisi jaksanut maistaa. Aika onnettomien keitettyjen perunoiden lisäksi myös kermaperunoita ja muusia.

Tällaisen runsauden rinnalla à la carte -lista – kasvispyörykkävarras, lohisalaatti ja Karibian kanasalaatti (10–12 e) – tuntuu turhalta.

Katselin noutopöytää kahdesta vinkkelistä. Ensin seuralaisenani oli turvapaikan hakija, joka oli perehtynyt suomalaiseen ruokatarjontaan lähinnä vastaanottokeskuksessa. Konstan Möljä ei varmaan yritäkään noudattaa muslimien ruokakulttuuria. Nyt sattui onneksi niin, ettei sikaa tainnut olla muualla kuin kenties aladobin liivatteessa.

Ymmärsin seuralaiseni puheista, että lohisoppa on ruokaa, jota vastaanottokeskuksissa on saanut liikaa. Nyt kierrettiin soppa­kattila.

Alkupaloista lohi ja sillit oudoksuttivat. Parasta olivat hänen mielestään sittenkin kansainväliset kanankoivet ja naudanlihapullat.

Toisella kerralla oli tilaisuus seurata varsinaisia kanta-asiakkaita, japanilaisryhmää. Kalatarjonnan yksipuolisuus – sillä kertaa pelkkää Norjan lohta ja niitä kilohaileja – hieman herätti huomiota. Noutopöydän kaunis kattaus oli heidän mieleensä. Ja innostus etnisen noutopöydän ­ääressä oli peittelemätöntä.

Summaten: Konstan Möljään kehtaa viedä muualta tulleen ystävän, jos tämä haluaa tutustua suomalaiseen melko sovinnaiseen perinneruokaan. Noutopöytä on paitsi edullinen myös edustavakin.

Kovin rankkoja elämyksiä ei tarvitse pelätä. Samalla vaivalla olisi tosin ruuissa voinut kiinnittää vielä enemmän huomiota finesseihin.

Esimerkiksi suolaa oli viskelty moniin ruokiin aika huolettomasti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintola-arviot
  • Helsinki
  • Kamppi
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  2. 2

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  4. 4

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  5. 5

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  6. 6

    Jos haet koko kesän huippufiiliksiä, suosittelen jazzkeikkaa Teurastamolla

  7. 7

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  8. 8

    8 ihanaa espoolaista kahvilaa, joihin kannattaa tehdä kesäretki

  9. 9

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  10. 10

    Pikatestissä Jätkäsaaren cocktailkeidas, joka sijaitsee vanhassa huutokonttorissa: juomat ovat kaupungin kärkitasoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  2. 2

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  3. 3

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  4. 4

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  5. 5

    Hittisarja Stranger Thingsin toisen tuotantokauden traileri julkaistiin ja se on upea – Ainakin näitä asioita uusilta jaksoilta voi odottaa

  6. 6

    Pikatestissä Jätkäsaaren cocktailkeidas, joka sijaitsee vanhassa huutokonttorissa: juomat ovat kaupungin kärkitasoa

  7. 7

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  8. 8

    Jos haet koko kesän huippufiiliksiä, suosittelen jazzkeikkaa Teurastamolla

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  10. 10

    Tässä 9 kiinnostavinta pizzeriaa Helsingissä juuri nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  10. 10

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Elina Jyväs 1977–2017

  2. 2

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  3. 3

    Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

  4. 4

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  5. 5

    Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

  6. 6

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  7. 7

    ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

  8. 8

    Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

  9. 9

    Deadline: Dome Karukoski ohjaa elämäkerrallisen elokuvan J.R.R. Tolkienista

  10. 10

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

  2. 2

    Elina Jyväs 1977–2017

  3. 3

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  4. 4

    Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

  5. 5

    Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

  6. 6

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  7. 7

    ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

  8. 8

    Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

  9. 9

    Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

  10. 10

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  3. 3

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  4. 4

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  11. Näytä lisää