Valikko

Tältä näytti vuoden tärkein muotitapahtuma, joka ennustaa tulevat trendit: mukana itsevalaiseva prinsessamekko

Viime yönä läntisen viihdemaailman kerma kokoontui vuosittaiseen hyväntekeväisyysgaalaan Metropolitanin taidemuseoon.

Viime yönä läntisen viihdemaailman kerma kokoontui vuosittaiseen hyväntekeväisyysgaalaan. Tilaisuus, joka tunnetaan nimellä The Met Gala tai Met Ball, järjestetään New Yorkissa Metropolitanin taidemuseoon kuuluvassa Costume Institutessa eli pukuinstituutissa yleensä näin keväisin ennen uuden näyttelyn alkua.

Vuodesta 1946 järjestetty tilaisuus on vuoden isoimpia seurapiiri- ja muotitapahtumia. Sen on sanottu ennustavan ja vahvistavan muodin virtauksia. Elokuvan, musiikin, television ja muodin kuuluisuudet pukeutuvat gaalaa varten muotisuunnittelijoiden villeimpiin luomuksiin.

Kutsu gaalaan kertoo siitä, että kuulut sisäpiiriin.

The Met Galan kaltaiset hyväntekeväisyysgaalat ovat suosittuja rikkaiden amerikkalaisten keskuudessa. Vuonna 2013 juhla keräsi ennätykselliset 12 miljoonaa dollaria lahjoituksina.

Joka vuosi juhlissa on eri teema, ja tänä vuonna se oli näyttelyn mukaisesti Manus X Machina: Fashion In An Age of Technology.

Tekniikkaan ja ihmisen ja koneen rajapintoihin viittaavia metallinhohtoisia pukuja nähtiinkin runsaasti:

Illan upein asu oli Homeland-sarjasta tutun näyttelijä Claire Danesin prinsessamekko, joka valaisi itse itsensä:

#clairedanes #zacposen #metgala

Kuva, jonka @zacposen julkaisi

Puvun salaisuus oli optisesti ommeltu organzakangas, jonka suunnittelija Zac Posen oli löytänyt Ranskasta, sekä 30 minipatteria, jotka oli ommeltu puvun rakenteisiin.

Posen on suunnitellut aiemminkin teknologisesti kokeilevia pukuja, kuten nämä LED-mekot koodareille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muoti
  • Internet
  • Teknologia
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    HS:n satiirinen Uutisraportti: Aseita kauppaavalle Suomelle Helsingin suurmoskeija on tekopyhä kuperkeikka

  2. 2

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  3. 3

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  4. 4

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  5. 5

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  6. 6

    Uusi Scarface-elokuva valmistunee vuonna 2018, mutta sillä välin Orionissa voi nähdä tämän vanhan – vuodelta 1932

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Arviossa Helsingin keskustan uusi tapaspaikka, josta saa loistavia minipurilaisia

  9. 9

    Metallica tulee Suomeen ensi vuonna kahdelle keikalle

  10. 10

    Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  2. 2

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  3. 3

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  4. 4

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  5. 5

    Arviossa Helsingin keskustan uusi tapaspaikka, josta saa loistavia minipurilaisia

  6. 6

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  7. 7

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  8. 8

    Miksi meikkaaminen on pinnallista, mutta mopojen rassaus kehittävää?

  9. 9

    Zombielokuvien klassikko, jota ilman The Walking Deadiakaan ei olisi, näytetään pian Helsingissä valkokankaalla – leffan musiikin tehnyt kulttibändi tulee säestämään esitystä livenä

  10. 10

    HS:n satiirinen Uutisraportti: Aseita kauppaavalle Suomelle Helsingin suurmoskeija on tekopyhä kuperkeikka

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  4. 4

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  5. 5

    Some repesi, kun vaalitilaisuudessa Vihteljärvellä mainostettiin tarjoiluna ”kakkoja” – some ei tiennyt, että kakko on oikeasti satakuntalaista leipää

  6. 6

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  7. 7

    Emma Watson petti feminismin paljastamalla rintansa, syyttävät kriitikot – tästä on kyse Kaunotar ja hirviö -tähden kohussa

  8. 8

    Cheekin osaomistama yökerho avataan Makkarataloon parin viikon päästä – nyt paljastettiin nimi Skohan, josta vihjailtiin jo Cheekin ja Elastisen yhteisbiisissä

  9. 9

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  10. 10

    Öljymiljonääri käytti unelmiensa kauhuelokuvaan 13 vuotta ja miljoonia dollareita, teki erikoistehosteetkin itse – elokuva julkaistiin nyt, tekijän kuoleman jälkeen

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

  3. 3

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  4. 4

    Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

  5. 5

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  6. 6

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  7. 7

    Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

  8. 8

    Jos haluaa treenata ja pysyä hyvässä kunnossa, on oltava itsekäs

  9. 9

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  10. 10

    Poliisin pelottava Facebook-tiedote itsemurhapelistä on hataralla pohjalla: ”Tiedossa ei ole, että Suomessa kukaan olisi lähtenyt mukaan tähän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  3. 3

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  4. 4

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  5. 5

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  6. 6

    Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

  7. 7

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  8. 8

    Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

  9. 9

    Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

  10. 10

    Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  2. 2

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  3. 3

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  6. 6

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  7. 7

    Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

  8. 8

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  11. Näytä lisää