Valikko

Lihansyöntiä ei voi perustella sillä, että tykkää siitä

Autoille ovat päästörajoitukset, koska autot vaikuttavat ympäristöön. Ruoallakin pitäisi olla, kirjoittaa Ronja Salmi.

Autoille ovat päästörajoitukset, koska autot vaikuttavat ympäristöön. Ympäristöstä huolehtimisen ytimessä on ilmastonmuutos, joka uhkaa meitä kaikkia.

Ymmärrämme, että ei ole yksinomaan autoilijan oma asia, kuinka paljon hänen kaaransa saastuttaa. Mutta jostain syystä sama logiikka ei päde ruokaan.

Ruualla ei ole päästörajoituksia.

Emme ajattele ruuan ympäristövaikutuksia, koska emme juuri koskaan kohtaa niitä. Kurkku ei tupruta pahanhajuista savua hevi-osastolla. Sen ympäristövaikutukset sijoittuvat valmistukseen ja kuljetukseen.

Ruuan ympäristövaikutuksista on myös huomattavasti vaikeampi saada tietoa kuin esimerkiksi auton.

Ruokapakkauksissa ilmoitetaan ravintoarvot, mutta ei hiilijalanjälkeä. Hatarien tietojemme varassa ostamme kotimaista, koska ehkä ajattelemme sen olevan ekologinen valinta. Todellisuudessa kotimaisen ruuan suosiminenkaan ei ole välttämättä ympäristöteko.

Esimerkiksi juuri kurkun kohdalla päästöt vaihtelevat paljon. Espanjasta Suomeen rahdattu kurkku voi olla kuljetuspäästöistä huolimatta suomalaista kurkkua ympäristöystävällisempi valinta. Suomalainen kurkku kun on vaatinut valtavan määrän lämpöä, eli energiaa kasvaakseen.

Toisaalta suomalainen kasvihuone on voitu rakentaa ympäristövaikutukset huomioon ottaen ja vastaavasti espanjalainen kurkku on voinut tarvita kuivan maaperän takia valtavasti vettä. Kuluttajalla ei ole kaupassa mitään mahdollisuutta vertailla näitä asioita.

Muutos kuitenkin kytee pinnan alla.

Kaupat ovat viime aikoina nostaneet satokausituotteita esille. Satokausiajattelu ei ole uusi idea, mutta sitäkin tärkeämpi. Satokausiajattelun ideana suosia niitä hedelmiä ja vihanneksia jotka ovat kulloinkin sesongissa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ajattelu tuntuu vallankumoukselliselta, koska olemme tottuneet siihen, että kaikkea on aina saatavilla. Alepasta saa sokeriherneitä tammikuussa, vaikka niiden todellinen kasvukausi sijoittuu keväälle. Talvella kauppa vain tilaa herneensä Zimbabwesta.

Lajien mielettömän kirjon ylläpitäminen hyllyillä on epäekologista kuljetuskustannusten sekä valtavan ruokahävikin takia. Satokausiajattelussa hyväksytään, että sokeriherneitä ei ole ympäri vuoden saatavilla. Vielä suurimmat ketjukaupat eivät ole ryhtyneet radikaalisti pienentämään valikoimaansa.

Suomalaisessa ravintolakulttuurissa uusi ajattelutapa on kuitenkin jo nähtävissä. Enää fine dining ei tarkoita eksoottisia raaka-aineita jotka on rahdattu Pohjolaan ihmeteltäväksi. Ravintoloista edelläkävijät kasvattavat ja keräävät itse raaka-aineensa. Perinteisesti ruokatrendit ovat valuneet huippukeittiöistä koteihin.

Ravintoloitsijat ymmärtävät, että ruoka on paljon muutakin kuin miltä se näyttää, tuoksuu ja maistuu. Ruualla on aina tarina johon liittyvät sen ekologiset, eettiset ja terveelliset seikat, hintaa unohtamatta.

Ruoka herättää meissä myös tunteita ja ehkä siksi siitä on usein niin vaikea puhua. Moni pihvinystävä suhtautuu annokseensa kuin se olisi osa perustuslakia. Ja juuri pihvi on ekologisen syömisen ytimessä.

Liha ei ole koskaan sesongissa. Sen ympäristövaikutukset ovat täysin omaa luokkaansa. Eläintalouden arvioidaan vastaavan noin 10–25 prosenttia maailman kasvihuonekaasujen päästöistä.

Ja aivan kuin satokausiajattelun, olemme unohtaneet lihansyönnin olleen vielä jokin aika sitten osa juhla- ja erikoistilaisuuksia. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suomalaiset syövät kaksi kertaa enemmän lihaa kuin 50 vuotta sitten.

Vielä 60-luvulla suomalainen söi vuodessa keskimäärin 32 kiloa lihaa, vuonna 2014 aikuisen miehen verran, eli 76,6 kiloa.

Lihansyönnin vähentäminen onkin kiistatta helpoin ja tehokkain tapa keventää oman ruokakassin ekologista painolastia.

Ja ei, argumentiksi ei riitä ”mutta kun mä tykkään siitä.”

Ruoka on ollut jo pitkään sinun mielihalujasi suurempi asia.

Oikaisu 17.5. klo 11.00: Kolumnissa kirjoitettiin aiemmin, että lihantuotanto vastaisi puolesta maailman hiilidioksidipäästöistä. Tieto oli virheellinen ja se on muutettu. YK-arvioiden mukaan eläintalouden osuus kasvihuonekaasuista on noin 10–25 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Ruoka
  • Kasvissyönti
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  6. 6

    Timo Soini lähtee Flow-festivaaleille kiskomaan artesaaniseitania! Olli Lindholm lukee Koko Hubaraa!

  7. 7

    Antti Tuisku, Haloo Helsinki, JVG, Sanni ja Profeetat esiintyvät kaikki viikonloppuna Tikkurila-festivaaleilla: ”Ei tarvitse miettiä, että mikä tuo örzingörzin-bändi on”

  8. 8

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  9. 9

    Tässä viisi mahtavaa reittiä pyöräretkille Helsingin seudulla, mennään!

  10. 10

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  3. 3

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  4. 4

    Näin Trumpin tiedottaja mokaili minuutti minuutilta itsensä syvemmälle Hitler-möläytyksen suohon, koonti tapahtumista

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  10. 10

    Helsingissä järjestetään lauantaina retropelimyyjäiset: fiilistelyyn kuuluvat Zelda, Donkey Kong ja Mario Bros

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  10. 10

    Video irlantilaisista maistelemassa suomalaisia ruokia trendaa netissä, karjalanpiirakoiden ulkomuoto kuohuttaa: ”Tuon piirakan tekijän ei kannattaisi tulla Suomeen ikinä”

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  2. 2

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  3. 3

    Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

  4. 4

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  5. 5

    Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

  6. 6

    Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

  7. 7

    Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

  8. 8

    Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

  9. 9

    Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”

  10. 10

    Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

  2. 2

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  3. 3

    Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

  4. 4

    Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

  5. 5

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  6. 6

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  7. 7

    Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

  8. 8

    Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

  9. 9

    Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

  10. 10

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  6. 6

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  7. 7

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  8. 8

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  9. 9

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  10. 10

    Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle
  3. Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista
  4. Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”
  5. Tunti sitten
  6. Puutavarajuna törmäsi kiskoille jumittuneeseen autoon Pieksämäellä
  7. Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”
  8. Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”
  9. Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?
  10. 2 tuntia sitten
  11. Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille
  12. Rasvakattilassa posahtanut keitos toi tulipalloja helsinkiläisen pariskunnan asuntoon – Paineisku hajotti ikkunat ja oven
  13. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
  14. Näytä lisää