Valikko

Hietsussa koettiin tiistaina todellinen tanssin ja yhteisöllisyyden juhla – tällainen

Millainen on tapahtuma, jonka lipunmyyjäksi on kelpuutettu Pori Jazzin viime vuoden taiteilija, puffettimyyjäksi on päässyt Yrjö-palkittu saksofonisti ja popkorneja käryttelee maineikas klasarikitaristi, kirjoittaa Katri Kallionpää.

Ainakaan ympäristössä ei ole vikaa, mietin painellessani tiistaina Hietaniemen hautausmaan halki kohti auringonlaskua ja uimarantaa. Kyseessä oli toinen Hietsu is Happening-tapahtuma vanhassa paviljongissa, jota on parin vuoden ajan kunnostettu talkoovoimin kylätaloksi.

Odotukset nousivat vielä lisää, kun huomasin, että tapahtuman lipunmyyjäksi oli kelpuutettu Pori Jazzin viime vuoden taiteilija, basisti Antti Lötjönen. Puffettimyyjäksi oli päässyt Yrjö-palkittu saksofonisti Mikko Innanen ja popkorneja kärytteli maineikas klasarikitaristi Petri Kumela.

Mutta millaiselle yleisölle on tarkoitettu konsertti, jonka ensimmäinen numero on kokeellista taidehörhöilyä, toinen tanssi- ja rumpuimprovisaatiota ja kolmas amerikkalaista juurimusiikkia?

No sellaiselle, joka ottaa avoimin mielin vastaan uusia elämyksiä. Ja sellainen oli paviljonkiin kokoontunutkin: jazzdiggareita, Töölön rouvia, nuoria tanssinharrastajia ja muutama vanha hippi. Tunnelma syntyi yhteisestä elämyksestä, lasiovien läpi näkyvästä hiekkarannasta ja laskevista auringonsäteistä, jotka saivat säveltäjämestari Erik Lindströmin vanhan flyygelin loistamaan.

Ensimmäisenä esiintymislavan valtasi Tölölab eli joukko Sibelius-Akatemian opiskelijoita, jotka yhdistävät kokeellisissa improvisaatioissaan puupuhaltimia ja elektronisiin kaikuihin ja luuppeihin. Rannalla kun oltiin, Tölölabin musiikkia voisi verrata vaikkapa uimiseen, jossa suunta ja liike vievät soittajia eteenpäin ja pitävät pinnalla yhteisessä tunnetilassa.

Toiseksi yleisö pääsi pidättelemään hengitystään jazzrumpali Mika Kallion ja tanssija Satu Rinnetmäen yhteisessä improvisaatiossa, jonka vahva läsnäolo levisi maagisesti yleisöön asti.

Kolmanneksi kuultiinkin jotakin ihan muuta. Paviljongin lattialaudat vain tömisivät, kun viulisti-laulaja Ninni Poijärvi ja hänen kitaristimiehensä Mika Kuokkanen paukuttivat tahtia amerikkalaiselle juurimusiikilleen. Shown taisi kuitenkin varastaa viisivuotias Helmi Kuokkanen, joka hyppäsi lavalle tanssimaan.

Itsekin olisi tehnyt mieli ruveta tanssimaan siitä ilosta, että viulu soi, että edessä on koko kesä ja kaikki sen ihanat keikat ja festarit.

Ensikokemuksen perusteella Hietsu is Happening teki vaikutuksen yhteisöllisellä fiilingillään ja korkeatasoisella ohjelmistollaan. Ja seuraavalla kerralla kesäkuussa saattaa käydä niin, että lipunmyyjä, puffetinpitäjä ja popkornintekijäkin pääsevät vihdoin lavalle.

Hietsu is Happening ti 14.6. klo 19. Esiintyjinä ovat mm. kitaristit Petri Kumela ja Joonas Widenius sekä rumpali Teppo Mäkysen tuore trio TM3. Liput 15 euroa.

Jazzkeittiö on Facebookissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jazzkeittiö
  • Jazz
  • Musiikki
  • blogit
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  2. 2

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  3. 3

    Tässä 9 kiinnostavinta pizzeriaa Helsingissä juuri nyt

  4. 4

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  5. 5

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  6. 6

    Laulaja Chester Benningtonin kuolema koskettaa faneja ympäri maailmaa – Keräsimme netistä koskettavimpia muistoja siitä, kuinka Linkin Parkin musiikki auttoi vaikeiden aikojen yli

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  9. 9

    Vaikeuksien kautta voitoon: Napolilaisen pizzerian piti avautua Helsinkiin viime kesänä, syksynä ja viimeksi eilen – erikoisvalmisteinen uuni hyväksyttiin hetki sitten

  10. 10

    Kallion uudessa ravintola Tenhossa ruoka tulee nopeasti, mutta palvelu on hoidettava itse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  4. 4

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  9. 9

    Antti Tuisku, Haloo Helsinki, JVG, Sanni ja Profeetat esiintyvät kaikki viikonloppuna Tikkurila-festivaaleilla: ”Ei tarvitse miettiä, että mikä tuo örzingörzin-bändi on”

  10. 10

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  10. 10

    Teinielokuvaklassikko The Breakfast Clubin paras hahmo oli ”friikki”, joka ei vielä 1980-luvulla kelvannut pojille

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

  2. 2

    Isis-taistelijaksi epäilty 16-vuotias saksalaistyttö haluaa palata kotiin – kertoo saaneensa tarpeekseen sodasta ja kärsimyksestä

  3. 3

    Feissarit koputtelevat nyt kotioville ja kiertävät pikkukaupunkeja – video näyttää, kuinka varain­hankkijaa kartettiin Vaasan keskustassa

  4. 4

    Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

  5. 5

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  6. 6

    Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

  7. 7

    Slush-vaikuttajien mielestä Suomi on tärvännyt liikaa aikaa soteen, kikyyn ja keskioluisiin – ”Meidän pitää rakentaa maailman parhaita yrityksiä”

  8. 8

    Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  2. 2

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  3. 3

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  4. 4

    Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

  5. 5

    ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

  6. 6

    Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

  7. 7

    Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

  8. 8

    Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

  9. 9

    Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

  10. 10

    Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  3. 3

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  6. 6

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  7. 7

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  11. Näytä lisää