Mystinen ennustus tiesi jo 10 vuotta sitten, että Talvivaara saastuttaa, vie rahamme ja romahtaa

Uutisraportti on viikottainen ajankohtaisohjelma, jota juontaa Tuomas Peltomäki.

Uutisraportti on viikottainen ajankohtaisohjelma, jota juontaa Tuomas Peltomäki. Tämä on tekstimuotoinen nosto ohjelmasta, jonka voit katsoa yltä.

Talvivaaran kaivos. Niin monimutkainen sotku, ettei sitä kykene ihmismieli käsittämään. Yksinkertaisin kuvaus on iso lieteallas Kainuussa, joka on rakennettu liuottamaan taivaan tuuliin veronmaksajien rahaa.

On vaikea sanoa, missä kohtaa verorahaliuottimen rakentamisessa tehtiin suurimmat virheet. Oliko niiden tekijä kaivospomo Pekka Perä, joka on selittänyt kaivoksen ongelmia muun muassa majavien rakentamalla padolla? Vai monimutkainen prosessi, jota oli ennen Talvivaaraa kokeiltu lähinnä laboratoriossa ja pikkuruisessa koekaivoksessa? Vai ne poliitikot, jotka puhuivat kaivoshanketta pilviin lähes loppuun saakka? Esimerkiksi ne keskustalaiset, jotka olivat muuraamassa kaivoksen peruskiviä vuonna 2007? Vai lähes kaikki puolueet, jotka hallituksissa antoivat verorahojen liuotuksen jatkua vuodesta ja tyhjästä rahoittajalupauksesta toiseen? Vai ne tuhannet suomalaiset, jotka pörssissä (poliitikkojen kehujen jälkeen) panivat säästöjään liuottimen osakkeisiin? Vai ne viranomaiset, joiden valvontapuuhat pitivät kaivosta auki mokasta toiseen?

Vaikea sanoa.

Tällä viikolla elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) ilmoitti kaivoksen siirtyneen jonkinlaiseen kvanttitilaan, jossa kukaan ei enää tiedä, onko se kohta auki vai kiinni vai kaikissa tiloissa yhtäaikaa – varmuus on vain siitä, että verorahojen bioliuotus jatkuu. Kaivos ”suljetaan hallitusti”, mutta se voi ”jatkaa toimintaansa” jos yksityistä rahaa löytyy ”merkittävästi”. Suunnitelmissa on 144 miljoonan euron lisäpääoma, jolla voidaan tukea sulkemista tai sitten ei – Rehn aikoo ”neuvotella” joidenkin (ehkä olemassaolevien) ”sijoittajien” kanssa vielä vuoden loppuun saakka.

Monelta harmilta olisi vältytty, jos olisi kuunneltu vuonna 2006 kaivoksesta esitettyä mystistä ennustusta.

Yhdessä ensimmäisistä hanketta käsitelleistä Ylen tv-jutuista paikallinen asukas näet ennusti tulevat tapahtumat pilkulleen, täsmälleen ja pelottavan kirjaimellisesti oikein:

Me paikalliset asukkaat emme halua nikkelikaivosta tänne Sotkamon Talvivaaraan, koska se aiheuttaa valtavat ympäristötuhot.
--
Mä en usko siihen että viranomaiset pystyy valvomaan tätä hanketta aukottomasti, että täällä on valtavasti erilaisia kemikaaleja, ja se sijoittuu niin isolle alueelle, että ei riitä henkilöstö eikä riitä rahat.

Katso Uutisraportin jaksosta koko Talvivaaran tarina ja nälkämaan gospel-laulu montulle, jonne saamme kaikki iloisesti heittää rahaa vielä pitkään rauhassa liuottumaan!

Haluatko tietää, kun Uutisraportin uusi jakso ilmestyy? Tilaa tästä sähköpostimuistutus.

* indicates required

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uutisraportti
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Arviossa kaupungin kuumin pizzeria Via Tribunali, johon voi joutua jonottamaan tunninkin – mutta se on sen arvoista

  2. 2

    Kuka voittaa Game of Thronesin ja saa Rautavaltaistuimen? Äänestä suosikkiasi

  3. 3

    Suomalaisen tv-historian kenties kömpelöin ja vilpittömin juontaja Riitta Väisänen aloitti tubettamisen, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  4. 4

    Arnold Schwarzenegger ei olisi mitään ilman hänen elokuvissaan esiintyviä lukemattomia naisia – Testaa, montako heistä tunnistat

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  6. 6

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  7. 7

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  8. 8

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  9. 9

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  10. 10

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  11. Näytä lisää

    Miksei tätä ole kerrottu aiemmin? Invavessaa saa käyttää häpeilemättä, vaikkei olisi vammainen

  4. 4

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  6. 6

    Suomalaisen tv-historian kenties kömpelöin ja vilpittömin juontaja Riitta Väisänen aloitti tubettamisen, ja tästä syystä se on niin täydellistä

  7. 7

    Arnold Schwarzenegger ei olisi mitään ilman hänen elokuvissaan esiintyviä lukemattomia naisia – Testaa, montako heistä tunnistat

  8. 8

    Kuka voittaa Game of Thronesin ja saa Rautavaltaistuimen? Äänestä suosikkiasi

  9. 9

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  10. 10

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  4. 4

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  5. 5

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  6. 6

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  7. 7

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  8. 8

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  9. 9

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  10. 10

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan

  2. 2

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  3. 3

    Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

  4. 4

    Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

  5. 5

    Venäjän mediassa on hämmästelty Suomen ja Venäjän hyviä suhteita Putinin Savonlinnan-vierailun alla – ”Miksi välit ovat niin läheiset?”

  6. 6

    HS seuraa: Niinistön ja Putinin tiedotustilaisuus päättyi – Putin sanoi antavansa arvoa sille, että Suomi pyrkii kehittämään ”itsenäistä ja tasapainoista” ulkopolitiikkaa

  7. 7

    Kauppatorilla matelee ”infernaalinen” lauttajono eikä parannusta näy – Suomenlinnan uusitusta laiturista tuli valmiiksi alamittainen

  8. 8

    Putin lähetti terveisiä kaikille hänelle vilkuttaneille savonlinnalaisille, Niinistö valitteli Ukrainan tilannetta

  9. 9

    Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

  10. 10

    Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  2. 2

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  3. 3

    Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

  4. 4

    Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

  5. 5

    Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

  6. 6

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  7. 7

    Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

  8. 8

    Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

  9. 9

    ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

  10. 10

    Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  2. 2

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  3. 3

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  4. 4

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  5. 5

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  6. 6

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  7. 7

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  8. 8

    23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

  9. 9

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  10. 10

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  11. Näytä lisää