Valikko

Brittirockin legenda Morrissey esiintyy Flow-festareilla, alueelta saa silti lihaakin

Asia paljastui maanantaiaamuna Morrisseyn fanisivuston keikkakalenterista. Flow-festivaali on vahvistanut tiedon.

Brittirockyhtye The Smithsin laulaja ja monta vuosikymmentä menestyksekästä soolouraa tehnyt Morrissey esiintyy Helsingin Flow-festivaaleilla.

Asia paljastui maanantaiaamuna Morrisseyn fanisivuston keikkakalenterista, jossa näkyy Flow-festivaalin lauantaipäivä 13. elokuuta.

Flow-festivaali vahvisti tiedon maanantai-iltapäivällä.

Morrissey, oikealta nimeltään Steven Patrick Morrissey, on vaihtoehtorockin eläviä legendoja ja tunnettu lavakarismastaan. Morrissey on vegaani ja profiloitunut eläinten oikeuksien puolestapuhujana.

Vuonna 2014 Morrissey paljasti sairastavansa syöpää ja käyvänsä läpi hoitoja. Viime vuonna Morisseylta ilmestyi esikoisromaani List of the Lost, jossa esiintyvä seksikohtaus palkittiin vuoden huonoimpana.

Morrissey esiintyi Suomessa Finlandia-talolla marraskuussa 2014.

Morrissey tunnetaan myös siitä, että hän on vaatinut liharuokien myynnin kieltämistä keikkapaikoillaan. Flow-festivaali tunnetaan myös ruokafestivaalina, jossa kymmenet ruoka-alan yrittäjät myyvät mitä erilaisimpia annoksia.

Morrisseyn saapuminen Flow-festivaaleille herättää kysymyksen: Saako festareilla myydä lihaa?

”Flow’ta koskien ei ole tullut erityisvaatimuksia”, kertoo Flow-festivaalien tiedottaja Susanna Hulkkonen.

Hulkkosen mukaan Flow’ssa on sattumoisin tänä vuonna ”vegaaniteema”. Festivaalin aikana alueella toimii kuusi kokonaan vegaanista ravintolaa.

”Lisäksi jokaista ruokamyyjää suositellaan kehittämään kasvisruokavaihtoehtojaan ja tarjoamaan vähintään yksi täysin vegaaninen annos.”

Viime viikolla Flow tiedotti, että brittilaulaja FKA Twigs esiintyy festivaaleilla.

Muita festarin artisteja ovat mm. Iggy Pop, Massive Attack, Sia, New Order, Jamie xx, M83, Chvrches, Descendents, Four Tet, Hercules & Love Affair ja Thee Oh Sees.

Helsingin Flow-festivaali järjestetään 12. –14. elokuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Festivaalit
  • Musiikki
  • Yleinen
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  2. 2

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  6. 6

    Pikatestissä Espoon idyllisin museokahvila, jossa saa palvella itseään, mutta myös ihailla upeaa merinäköalaa

  7. 7

    Huippukokit kertovat, missä Helsingin ravintoloissa käyvät syömässä ja juomassa

  8. 8

    Tässä 9 kiinnostavinta pizzeriaa Helsingissä juuri nyt

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  10. 10

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  4. 4

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  5. 5

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  6. 6

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  7. 7

    Pikatestissä Espoon idyllisin museokahvila, jossa saa palvella itseään, mutta myös ihailla upeaa merinäköalaa

  8. 8

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  9. 9

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  10. 10

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  3. 3

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  7. 7

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  8. 8

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  9. 9

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  10. 10

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

  2. 2

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  3. 3

    Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

  4. 4

    Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

  5. 5

    Karkkiautomaatti nousi espoolaiselle juna-asemalle päivässä, mutta lippuautomaattia odotellaan yhä – katso luettelo asemista, joilta ei saa lippuja

  6. 6

    Puolustusvoimien alueella iso maastopalo Hangossa – ”Tämä tulee jatkumaan pitkään”

  7. 7

    Käsi kävi tiuhaan matkailijoiden repuilla tiistaina: taskuvarkaat saalistavat nyt Helsingin toreilla ja Kampissa

  8. 8

    Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

  9. 9

    Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

  10. 10

    Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

  2. 2

    Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

  3. 3

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  4. 4

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  5. 5

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  6. 6

    Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

  7. 7

    Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

  8. 8

    Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

  9. 9

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  10. 10

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  3. 3

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  4. 4

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  5. 5

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  6. 6

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Huonoja tapoja kitkevä ranneke antaa käyttäjälleen sähköiskun, jos hän meinaa retkahtaa – ”rangaistuksen” voi saada vaikka tupakoinnista tai kynsien pureskelusta
  3. Tänään televisiossa: National Geographicin luontoshow’ssa seurataan eläinkunnan ihmeitä samaan aikaan neljällä mantereella – Suomikin on mukana
  4. Ruotsissa kolmen ministerin paikka uhattuna – porvarioppositio äänestyttää epäluottamuslauseesta tietoturvaskandaalin takia
  5. Katseet kääntyvät kolmeen kruunuun – Ruotsi skandinaavien lupaavin naisten EM-kisoissa
  6. EU-tuomioistuin hyväksyi turvapaikanhakijoiden palautukset Itävallasta ja Sloveniasta ensimmäiseen saapumismaahan
  7. Savonlinna tarjoaa Putinille ja Niinistölle raukean rauhan oopperaillan
  8. EU uhkaa edelleen viedä Puolalta äänioikeuden – seitsemännen artiklan käynnistäminen olisi äärimmäinen toimenpide
  9. Simpsoneiden isältä tulee keskiajalle sijoittuva Netflix-sarja, jossa seikkailee viinaanmenevä prinsessa, hirviöitä ja tonttuja: ”Maailma on täynnä kärsimystä ja idiootteja”
  10. Puolustusvoimien alueella iso maastopalo Hangossa – ”Tämä tulee jatkumaan pitkään”
  11. Espresso Housen kahviloita nousee Helsingin ydinkeskustaan kuin sieniä sateella, ja loppuvuoden aikana uusia paikkoja avautuu vielä viisi – Näin ketjukahvilat hallitsevat nyt Helsinkiä
  12. Näytä lisää