Valikko

Tällainen on graffititaiteilija Jani Tolinin iso taideteos, joka valmistuu työmaa-aitaan Helsingin historialliselle paikalle

Jani Tolinilta tilattiin iso taideteos historialliselle paikalle.

On mahdollista, että graffititaiteilija Jani Tolinilla on Helsingin julkisin työ. Tolin maalaa parhaillaan tilaustyönä isoa taideteosta Kasarmitorin laidalla sijaitsevaan työmaa-aitaan. Maalattavaa pinta-alaa on sata neliötä. Tulossa on ”urbaania nykytaidetta ja graffitia yhdistävä teos”, Tolin määrittelee.

Tolin työskentelee myös öisin – aikaan, jolloin itseoppineiden taidekriitikoiden kielenkannat ovat usein löysällä. Eikö häntä hirvittänyt ryhtyä työhön? Ei.

”On hienoa päästä näyttämään kaupunkilaisille, millaista osaamista kotikylästä löytyy”, Tolin sanoo.

Aitaan tulee avaruusmyrskyltä näyttäviä abstrakteja pintoja ja rakeisella tyylillä maalattuja potretteja historiallisista hahmoista, Tolin kuvailee. ”Yhteen kulmaan tulee pieni lainaus Totorosta, koska lapsillekin pitää olla jotakin.”

Tämä kaikki on historiallista paristakin eri syystä. Ensinnäkin: Tolinin maalaama aita suojaa työmaata, jollaisia Helsingin ytimessä ei usein nähdä. Kasarmitorin laidalta puretaan kaksi 1960-luvun virastotaloa, joiden tilalle rakennetaan uusi toimistorakennus. Purkutuomioita saavat nykyään vain harvat vanhojen kaupunginosien talot.

Toiseksi työmaan osoitteessa piti melkein sata vuotta päämajaansa Helsingin rakennusvirasto. Taho, joka taisteli graffiteja vastaan Stop töhryille -kampanjallaan kymmenen vuoden ajan. Virasto muutti uusiin tiloihin viime syksynä.

Mitä Tolin ajattelee siitä, että pääsi maalaamaan taideteostaan juuri rakennusviraston entisen julkisivun paikkeille? ”Homma selkeästi etenee.”

Jani Tolinin taidetta työmaa-aidassa, Kasarmikatu 21. Tolin on itse paikalla työmaalla Helsinki-päivänä klo 16–19.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • Graffitit
  • Helsinki
  • Kotimaa
  • Yleinen
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  4. 4

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  5. 5

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  6. 6

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  7. 7

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  8. 8

    Tällaista on yöelämä Helsingissä vuonna 2017 – kävimme kierroksella yökerhoissa

  9. 9

    Tässä 9 kiinnostavinta pizzeriaa Helsingissä juuri nyt

  10. 10

    Teinitytön anoreksiasta kertovaa Netflix-leffaa on syytetty maailmalla vakavan sairauden romantisoinnista – tästä on kyse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  2. 2

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  3. 3

    Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

  4. 4

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  5. 5

    Arviossa Vallilan venezuelalainen ravintola, joka tarjoaa isoja annoksia, onnistuneita kasvispihvejä ja todella herkullisia maissileipiä

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  7. 7

    Parasta tänään: näyttelijä Nicolas Cage esiintyi perinnetakissa ja karvahatussa Kazakstanissa, internet juhlii

  8. 8

    Peter Pan oli alun perin itsekäs ja väkivaltainen hahmo, joka halusi tappaa aikuisia ja vei lapsia mukanaan tuonelaan – Näin sanoo Sini Helminen, 30, joka teki hahmosta gradunsa

  9. 9

    Microsoft vastasi Paintin lopettamisesta seuranneeseen äläkkään: piirrosohjelma pidetäänkin hengissä ja se tulee ladattavaksi Windows Storeen

  10. 10

    Iso-Arska 70 vuotta! Näitä Arnold Schwarzeneggerin roolihahmoja ei saa unohtaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

  7. 7

    Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

  8. 8

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  10. 10

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

  2. 2

    Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

  3. 3

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  6. 6

    Suomen EU-politiikkaa pyörittävä mies on palvellut viittä pääministeriä, mutta hänestä ei ole edes Wikipedia-artikkelia – haastattelussa arvostettu, karu ja vähän pelättykin Kare Halonen

  7. 7

    Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

  8. 8

    Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

  9. 9

    Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

  10. 10

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  2. 2

    Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

  3. 3

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  4. 4

    Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

  5. 5

    Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

  6. 6

    Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

  7. 7

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  8. 8

    Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

  9. 9

    Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

  10. 10

    Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

  3. 3

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  4. 4

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  5. 5

    Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

  6. 6

    Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

  7. 7

    ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

  8. 8

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  9. 9

    Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

  10. 10

    Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

  11. Näytä lisää