Valikko

Vantaalaismuseossa pääsee nyt ihailemaan klassisia levynkansia – mutta onko kannella merkitystä musiikille?

Onko levynkannella merkitystä musiikille? Lapko-yhtyeen Ville Malja vastaa.

Vantaan Artsi-museossa on esillä legendaarisia vinyylialbumien kansia. Mutta onko albumia kansiin katsominen, eli onko kannella merkitystä?

Kysytään Lapko-yhtyeeltä, joka on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tehnyt levyjensä kannet itse.

”Kansi on mielessä jo silloin, kun musaa tehdään. Koettaa hahmottaa biiseille jonkun kuvan. Se kansi on musiikin konkreettinen vastine visuaalisessa maailmassa, sanoo yhtyeen laulaja-kitaristi ja valokuvaaja Ville Malja.

Maljan mukaan visuaalisuutta ei voi ottaa irti populaarimusiikista.

”Jos vaihtaisi (Pink Floydin) Wish You Were Heren ja Rage Against The Machinen ensimmäisen levyn kansikuvat päittäin, niin olisihan levyillä vähän eri vibat.”

Maljan omia suosikkikansia ovat muun muassa lakonisuudessaan puhutteleva Patti Smithin Horses-levyn kansi sekä AC/DC:n Back in Blackin kansi, joka on ”standardien standardi”.

Omien levyjensä kansista Malja nostaa esiin niin sanotun ”arset”-kannen.

”Se on minun mittakaavassani aika punk, ja se peilaa hyvin levyn tematiikkaa. Ja vaikka se ehkä näyttää studiokuvalta, niin sehän on ihan dokumenttikuva ohimenevästä hetkestä.”

Hetkinen. Miten oli päädytty hetkeen, jossa kaksi yhtyeen jäsenistä on alasti kameralle pyllistellen ja kolmas on vieressä häpeävän näköisenä?

”Heh! Oltiin Liettuassa keikalla, mutta juuri ennen keikkaa meille sanottiin, että liian kovan tuulen takia ei saada soittaa. Turhauduttiin todella pahasti ja vedettiin kännit. Sitten vaan joku huusi, että nyt vaatteet pois, ja sanottiin valokuvaajalle, että kuvaa!”

Cover Art – Eläköön Vinyyli! -näyttely Vantaan taidemuseo Artsissa (Paalutori 3) 17.6.–15.1.2017. Vapaa pääsy.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Levyt
  • Taide
  • Vantaa
  • Näyttelyt
  • Kotimaa
  • Yleinen
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Söikö Juha Mieto oikeasti 40 tuokkosta mämmiä? Selvitimme – Mieto lähetti kuvatodisteen

  3. 3

    11-vuotiaana Pinja Sanaksenaho opetteli itse tekemään videoita ja latasi niitä nettiin Pinkku Pinsku -nimellä – nyt hänellä on 47 miljoonaa katselua ja hän on vasta 14

  4. 4

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  5. 5

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  6. 6

    Tänään tv:ssä: Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä ja palasi kotiin

  7. 7

    Mullistaako uusi Apple TV television? Kokeilimme

  8. 8

    8 ihanaa espoolaista kahvilaa, joihin kannattaa tehdä kesäretki

  9. 9

    Poliisi julkaisi vihapuheen vastaisen videon, jolla suomalaislapset lukevat netin tappouhkauksia ja vihakommentteja

  10. 10

    Tällainen on sisältä Kallion uusi elokuvateatteri Riviera – leffaan pääsee jo tänä viikonloppuna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  6. 6

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  7. 7

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  10. 10

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  8. 8

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

  2. 2

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  3. 3

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  4. 4

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  5. 5

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  6. 6

    Yritysten pitää julkistaa naiskiintiö­tavoitteensa tänä keväänä – ilmoitukset olleet ylimalkaisia ja epämääräisiä

  7. 7

    Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

  8. 8

    Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

  9. 9

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  10. 10

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  2. 2

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  3. 3

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  4. 4

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  5. 5

    Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

  6. 6

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  7. 7

    Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

  8. 8

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  9. 9

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  10. 10

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  5. 5

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  6. 6

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää