Valikko

Brexit selitettynä: Britannian äänestys, mahdollinen EU-ero ja sen seuraukset – tästä on kyse ja näin tähän tultiin

Britanniassa järjestetään torstaina kansanäänestys, jossa maan asukkaat päättävät, haluavatko he pysyä EU:n jäseninä vai erota unionista.

Britanniassa järjestetään torstaina kansanäänestys, jossa maan asukkaat päättävät, haluavatko he pysyä EU:n jäseninä vai erota unionista.

Torstain äänestystä on kutsuttu Euroopan merkittävimmäksi vuosikymmeniin. Oli tulos mikä tahansa, se vaikuttaa sekä Britannian, Euroopan että Suomen tulevaisuuteen. Mutta miten tähän on tultu ja mistä on kyse?

1 Tällainen on vihattu ja rakastettu EU

Aloitetaan perusteista – koeta kestää.

Euroopan Unioni, vihattu ja rakastettu EU, on 28 valtion liitto. Sitä kutsutaan usein rauhanliitoksi, sillä se alkoi syntyä toisen maailmansodan kauhujen jälkeen. Ajateltiin, että toistensa kanssa kauppaa käyvät ja muuten yhteensidotut maat eivät enää sotisi keskenään.

Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995. Jäsenyyttä kannatti kansanäänestyksessä 56,9 prosenttia suomalaisista. Yhtä aikaa Suomen kanssa liittyivät Ruotsi ja Itävalta. Tätä ennen jäsenmaita oli 12.

Suomen jälkeen unioniin ovat liittyneet monet entisen Itä-Euroopan maat, joukossa esimerkiksi Viro ja Puola. Ne ovat pyrkineet osaksi länttä, pois entisen Neuvostoliiton piiristä.

Käteiseuro tuli käyttöön vuonna 2002, ja Suomi otti sen käyttöön heti alussa. EU-maista 19 kuuluu euroon.

EU:n kenties tärkein osa ovat yhteiset sisämarkkinat. Tämä tarkoittaa, että EU-maat voivat vapaasti myydä tavaroita ja palveluksia EU:n sisällä ilman tulleja tai muita esteitä. Ihmiset voivat vapaasti työskennellä toisessa jäsenmaassa (tämä suututtaa osaa briteistä).

Suuri osa EU:n kuuluisista säännöistä liittyy sisämarkkinoiden parantamiseen. Mitä samankaltaisemmat esimerkiksi turvasäännöt ja tarvittavat luvat ovat koko unionissa, sitä helpompi esimerkiksi suomalaisten yritysten on myydä samoja tuotteita koko Euroopassa.

2 Britannia on EU:n jäsen, jolla on erioikeuksia

Britannia kuuluu EU:hun ja osallistuu sen päätöksentekoon kuten muutkin jäsenmaat. Britannia liittyi silloiseen talousyhteisöön vuonna 1973.

Britannia ei ole mukana rajatarkastukset Euroopasta poistaneessa Schengen-sopimuksessa. Schengeniin kuuluu 26 muuta maata, EU:n ulkopuolelta Norja, Islanti ja Sveitsi. Tämän vuoksi Britanniaan matkustaessa joutuu passintarkastukseen, vaikka kyseessä on EU-maa. Suomi on Schengenin jäsen.

Britannia ei kuulu yhteisvaluutta euroon vaan sillä on käytössä oma puntansa. Euroa eivät käytä Britannian lisäksi Ruotsi, Tanska ja monet Itä-Euroopan jäsenmaat.

Britannia on myös vaatinut ja saanut aiemmin itselleen eräitä muita erivapauksia EU:n yhteisistä säännöistä.

Eräs kuuluisimmista vaatimuksista nähtiin vuonna 1984, kun pääministeri Margaret Thatcher marssi Fontainebleaun palatsiin ja vaati Britannialla jäsenmaksualennuksia. Legendan mukaan Thatcher paukautti pöydälle käsilaukkunsa ja ilmoitti Britannian haluavan rahansa takaisin.

3 Britanniassa on vahva EU-vastaisuuden perinne

Osalle brittejä jäsenyys ”Euroopassa” on ollut vaikea pala aina 70-luvulta saakka – tai oikeastaan melko paljon pidempään. Syyt ulottuvat pitkälle historiaan: vuosisatojen taa ulottuva monarkia ja vahva kansallistunne eivät sovi vastustajien mielestä yhteen sen kanssa, että yhä suurempi osa brittejä koskevista säännöistä laaditaan Brysselin EU-päämajoissa.

Britannian historiassa suhde Manner-Eurooppaan on ”vaihdellut”. Maan lehdissä EU-äänestystä on nyt verrattu esimerkiksi pahamaineisen kuningas Henrik VIII:n päätökseen irrottaa kuningaskuntansa 1500-luvulla katolisesta kirkosta (painava syy oli kuninkaan tarve saada avioero, jota paavi ei hyväksynyt).

Saarivaltio on käynyt Manner-Euroopan mahtimaita vastaan myös sotia – paljon sotia: joskus vastuksena on ollut Espanjan laivaston armada (1500-luku), monesti Ranska (esimerkiksi Napoleon 1800-luvulla) ja viimeisimpänä Saksa (keisari 1914–1918 ja natsit 1939–1945).

Erityisesti talous ja maahanmuutto ovat hallinneet keskustelua Britanniassa äänestyksen alla. EU:n vastustajia harmittaa, että näiden asioiden hallinta ei enää ole vain Britannian omissa käsissä. Näitä tunteita on kanavoinut erityisesti pieni mutta äänekäs UKIP eli itsenäisyyspuolue, jonka pääviesti on EU-vastaisuus.

4 Nyt huolettaa maahanmuutto

Erityisesti EU:n vastustajat ovat huolissaan maahanmuutosta.

Kun Itä-Euroopan maat 2000-luvun alussa liittyivät EU:hun, niistä alkoi siirtyä paljon työntekijöitä vauraampiin maihin töihin. Erityisen suosittu kohde on ollut Britannia, jonne on saapunut satojatuhansia ihmisiä muista EU-maista, myös Suomesta.

Takavuosina muutoksen symboliksi nostetiin ”puolalaiset putkimiehet”, joiden syytettiin vievän muiden töitä ja painavan palkkoja alas Britanniassa. Samalla tulijoiden on pelätty vievän resursseja terveydenhuollolta ja nostavan perusteetta sosiaalitukia.

Kansanäänestyksen alla maahanmuuttokeskustelu on Britanniassa kuumentunut rajusti. UKIP-puolueen kiistelty johtaja Nigel Farage esitteli viime viikolla kampanjajulistetta, jossa Lähi-idän pakolaisten päälle oli kirjoitettu Breaking point eli katkeamispiste. Juliste tuomittiin laajasti.

Moni väitteistä on myös liioiteltu. Euroopasta tulleet maahanmuuttajat tekevät töitä ja tuottavat tutkimusten mukaan Britannialle enemmän rahaa kuin siltä esimerkiksi tukina saavat.

5 Pääministeri lupasi äänestyksen vaalihuumassa

Torstain äänestyksen takana on käytännössä yksi mies, David Cameron. Konservatiivipuolueen Cameron on ollut Britannian pääministerinä vuodesta 2010 lähtien.

Cameron lupasi EU-kansanäänestyksen osana vuonna 2015 käytyä parlamenttivaalien kampanjaa. Cameronia tosin painostivat vahvasti tämän oman konservatiivipuolueen äänekkäät EU-kriitikot ja UKIP-puolueen nousussa ollut kannatus.

Cameron lupasi neuvottelevansa EU:n jäsenehdot uusiksi – erityisesti puheissa kuuluivat maahanmuutto ja tuet – ja järjestävänsä tuloksesta kansanäänestyksen, jos Cameronin konservatiivipuolue voittaisi vaalit.

Cameron saattoi myös uskoa, ettei puolueensa pääsisi yksin valtaan (puolue jakoi vallan vaalien alla liberaalidemokraattien kanssa) eikä äänestystä tulisi. EU-myönteinen Cameron myös tiesi puolueessaan olevan laajan EU-vastaisen kapinaliikkeen ja saattoi tarjota äänestystä ottaakseen puolueestaan tukevamman otteen.

Vaaleissa konservatiivit saivat lopulta enemmistön, joten Cameron joutui tai pääsi lunastamaan lupauksensa.

6 Cameron taivutteli EU-johtajia, Sipilääkin

Cameron neuvotteli muiden EU-maiden – myös Suomen – johtajien kanssa uusista erivapauksista. Britannia olisi halunnut rajoittaa EU:n sisäistä liikkumisvapautta eli rajoittaa sitä, kuinka moni EU-kansalainen voisi muuttaa maahan. Lisäksi Cameron halusi muutoksia tukijärjestelmiin: Britanniassa työskentelevien EU-kansalaisten olisi esimerkiksi vaikeampi saada lapsilisiä Britanniassa.

EU-johtajat tulivat Cameronia esimerkiksi tukien osalta jonkin verran vastaan. Ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen ei kajottu - tätä vastustivat etenkin Itä-Euroopan maat. Suomesta neuvotteluihin osallistui luonnollisesti pääministeri Juha Sipilä (kesk).

Britanniassa EU:n vastustajat pettyivät sopimukseen: sen kun ei katsottu juuri pienentävän maahantulijoiden määrää. BBC:n juttu kertoo, mitä Cameron tavoitteli ja mitä hän sai.

7 Nuoret tukevat EU:ta, vanhemmat vastustavat

Mielipidetiedusteluissa Britannia on jakautunut monella tavalla kahtia. Mielipidetiedustelut ovat viime päivinä olleet lähes tasoissa, tosin aivan viime aikoina EU:n kannattajat ovat olleet hiuksenhienosti edellä.

Nuoret ovat huomattavasti innokkaampia EU:n kannattajia kuin iäkkäämmät britit. Moni nuorempi britti on hyötynyt vapaasta liikkumisesta ja työskentelystä EU:n alueella - tai osallistunut esimerkiksi vaihto-ohjelmiin.

EU:ta kannattavat myös hyvin koulutetut ja kaupunkilaiset – vahvaa tuki on esimerkiksi suuressa osassa Lontoota. Lontoosta on kasvanut EU:ssa yksi maailman mahtikaupungeista, jonka suuri pankkiala hyötyy valtavasti EU:n sisämarkkinoista.

Vastustajia sen sijaan löytyy esimerkiksi työväenluokan perinteisiltä alueilta ja suurkaupunkien ulkopuolelta. Itsenäisyysmielinen Skotlanti taas on vahvasti EU-myönteinen. Lontoon vanavedessä menestyvä Etelä-Englanti taas on paljon pohjoista EU-myönteisempi.

Tämä brittilehti Guardianin juttu kertoo havainnollisesti, miten britit asiassa jakautuvat.

Julkkiskulttuurin luvatussa maassa myös viihdetähdet ovat ottaneet asiaan kantaa. Heistä suurin osa kannattaa EU:ta: viimeksi tiistaina tunteikkaan Euroopan puolustuksen esitti Instagramissa ex-futari David Beckham.

8 EU-fanit kampanjoivat taloudella

Pääministeri Cameron on johtanut vaalien alla EU-jäsenyyttä puolustavaa Remain-kampanjaa.

Kampanja, maan hallitus, keskuspankki, tutkijat ja lukuisa määrä kansainvälisiä taloustieteilijöitä korostavat, että EU-ero merkitsisi vakavaa iskua Britannian taloudelle.

Jos Britannia eroaa, se menettää ainakin periaatteessa pääsynsä EU:n sisämarkkinoille ja sen yritykset voivat joutua maksamaan tullia Eurooppaan viemistään tavaroista. Erityisen tuhoisaa tämä voisi olla pankkialalle, jonka merkitys Britannialle on iso. Kansainväliset suurpankit ovat ilmoittaneet siirtävänsä työntekijöitä ja toimintoja EU-alueelle, jos ero toteutuu.

Käytännössä Britannia voisi neuvotella uuden sopimuksen, jolla se voisi olla osa sisämarkkinoita mutta EU:n ulkopuolella, kuten esimerkiksi Norja.

EU vaatisi todennäköisesti kuitenkin ehtoja, jotka voivat olla Britannialle vaikeita. Unioni voisi vaatia esimerkiksi ihmisten vapaan liikkuvuuden takaamista – kuten Norjassa – Britanniaan, mikä veisi monen silmissä terän koko EU-erolta.

Erolla Britannia menettäisi myös EU:n neuvottelemat kauppasopimukset. Sen pitäisi neuvotella asemansa uusiksi esimerkiksi Yhdysvaltain kanssa.

Britanniassa keväällä vieraillut presidentti Barack Obama kehotti brittejä pysymään EU:ssa ja ilmoitti ykskantaan maan joutuvan ”jonon perälle” kauppaneuvotteluissa, joita nyt käydään muun muassa Aasian maiden ja EU:n kanssa.

9 Vastustajien pääjehu on Boris, päähuoli demokratiavaje

EU-eroa ajavaa Leave-kampanjaa johtaa värikäs Lontoon entinen pormestari Boris Johnson, joka on Cameronin puoluetoveri. Johnson korostaa Britannian itsemääräämisoikeutta ja sen valumista Brysseliin.

Johnsonin on arveltu haluavan myös konservatiivipuolueen kapinaliikkeen johtajana puolueen johtoon ja pääministeriksi. Johnsonin ja Cameronin mittelö on oleellinen osa vaalin asetelmaa.

Eron talousseurauksia taas on vastustajien mielestä liioiteltu: he ovat antaneet Cameronin kampanjalle lempinimen Project Fear. Talousseurauksista ovat kuitenkin varoittaneet niin talousjärjestö IMF, talouden nobelistit kuin pankitkin.

Toisaalta lähtijät huomauttavat, millaiseen taloussotkuun euromaat ovat itsensä ajaneet. Heistä viime aikoina suhteellisen hyvin pärjänneen Britannian ei pitäisi jäädä setvimään vyyhtiä - vaikka lyhyellä tähtäimellä talous voisikin kärsiä.

Vastustajat arvostelevat myös EU:n byrokratiaa ja demokratiavajetta. EU-sääntöjä laatii EU-komissio ja sen laaja virkamieskunta, joita ei valita vaaleilla. Vaaleilla valittavan EU-parlamentinkin valta on rajallinen. Jäsenmaat ja niiden ministerit osallistuvat EU-päätöksentekoon, mutta vastustajien mukaan valtaa on liikaa ”Brysselin byrokraateilla” – eikä näitä säännönlaatijoita voi edes äänestää pois viroistaan.

Erityisen näkyviä EU-vastustajia ovat myös eräät Britannian sanomalehdet. Rankin vastustaja on iltapäivälehti Daily Mail, joka on pitänyt maahanmuuttajia, näiden saamia tukia, Britannian EU-maksuja ja muita vastustajien argumentteja näyttävästi esillä.

10 Tragedia muutti kampanjan suuntaa

Vain viikkoa ennen vaaleja Britanniaa ravisteli tragedia: työveänpuolueen kansanedustaja Jo Cox surmattiin ampumalla ja puukottamalla tämän tavatessaan äänestäjiä. Cox on kannattanut EU-jäsenyyttä ja kampanjoinut maahanmuuttajien puolesta.

Surmaaja ilmoitti oikeudessa nimekseen "kuolema pettureille, vapaus Britannialle" ja hänet passitettiin mielentilatutkimukseen.

Coxin kuolema katkaisi kampanjoinnin moneksi päiväksi ja rauhoitti selvästi kuumentunutta keskustelua.

11 Äänestys ratkeaa varhain aamulla

Britit äänestävät torstaina ja tulos on luultavasti selvillä perjantaina aamulla.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat puoliltaöin ja ensimmäisten äänestysalueiden tulokset kuullaan kahden-kolmen aikaan yöllä. Vaalista odotetaan kuitenkin niin tiukkaa, että tulos tuskin on selvillä kovin nopeasti.

12 Cameron on luvannut eroilmoituksen heti, mutta neuvottelut vievät vuosia

Jos lähtijät voittavat äänestyksen, Britannia aktivoi EU-sopimusten eroartiklan mahdollisimman nopeasti, Cameron on ilmoittanut. Teoriassa äänestys ei ole sitova, mutta käytännössä sen tulosta kunnioitettaneen.

EU-sopimusten mukaan eroprosessista voidaan neuvotella kaksi vuotta ja aikaa voidaan tarvittaessa jatkaakin.

Neuvottelut luultavasti veisivät pitkään, sillä Britannian ja EU:n hallinnot ja lainsäädännöt ovat tiivisti toisiinsa kytkeytyneet. Leave-kampanja on kuitenkin eron tullessa luvannut ripeitäkin toimia.

13 Brexitillä olisi arvaamattomia seurauksia

Ainakin heti eron jälkeen talous kärsisi, kun sijoittajat alkaisivat varautua kaupankäynnin tyssäämiseen ja uusiin tullirajoihin Euroopan sisällä: punta voisi halventua, pörssit laskea ja laineet voisivat tuntua maailmantaloudessa laajemminkin.

Taloudellisia seurauksia on kuitenkin vaikea arvioida, koska ennakkotapauksia ei oikeastaan ole. Taloustutkijat ovat lähes yhtä mieltä lähinnä siitä, että vaikutus Britanniaan olisi negatiivinen.

EU-ero vaikuttaisi myös monin muin tavoin miljoonien eurooppalaisten elämään.

Olisi esimerkiksi epävarmaa, millä ehdoilla Britanniassa voisi vastedes tehdä töitä, opiskella tai elää – suuri osa näistä seikoista jäisi myöhemmin ratkaistavaksi.

Yritysten liiketoimet, perhesuhteet, opiskelupaikat ja suunnitelmat muuttuisivat eropäätöksen myötä epävarmoiksi. Epävarmuus saisi varmasti monen eurooppalaisen lykkäämään Britanniaan liittyviä suunnitelmiaan – tai perumaan ne kokonaan.

Yksi vaikutus olisi myös nopea: Cameronin asema puolueensa johdossa vaikeutuisi huomattavasti, ja hän voisi joutua eroamaan. Silloin pääministeriksi on valmiina nousemaan tietysti Boris Johnson.

14 Britannian ero voisi horjuttaa koko EU:ta

Jos Britannia päättää lähteä EU:sta, olisi se isku koko unionille. EU:ta vastustavat puolueet ovat kasvattaneet kannatustaan niin Ranskassa, Puolassa kuin Suomessakin - tosin EU:ta rankimmin arvostelevien perussuomalaisten kannatus on viime aikoina laskenut selvästi.

EU-johtajat Saksan Angela Merkelin ja Ranskan Francois Hollanden johdolla vakuuttavat unionin kestävän joka tapauksessa. Toisaalta EU:n presidentti Donald Tusk totesi taannoin Britannian lähdön voivan johtaa populistipuolueiden nousuun ja merkitä "poliittisen sivilisaation loppua" Euroopassa.

Esimerkiksi Venäjälle EU-maiden hajaannus sopisi hyvin. Jos unioni rakoilee, se voi helpommin vaikuttaa maihin, jotka nyt ovat yhteisessä liitossa.

Selvää kuitenkin on, että jos Britannia lähtee, entistä useampi maa luultavasti alkaa tarkastella jäsenyyden konkreettisia hyötyjä ja haittoja entistä tarkemmin. Erityisesti euromaissa viime vuosien tulokset eivät ole mairittelevia.

15 Euroopassa moni haluaa Britannian jäävän

Britannian lehdet ovat viime päivinä täyttyneet eri maiden yritysten, suurlähetystöjen ja järjestöjen ilmoituksista, joissa vedotaan EU:hun jäämisen puolesta.

Sosiaalisessa mediassa #hugabrit-kampanja on kehottanut EU-kansalaisia halaamaan brittejä osoittaakseen, että haluavat näiden jäävän.

Mitä mieltä sinä olet?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan unioni
  • Ulkomaat
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  4. 4

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  5. 5

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  6. 6

    Tässä ovat Helsingin parhaat hampurilaiset

  7. 7

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  8. 8

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  9. 9

    Tänne Tukholmassa oikeasti kannattaa mennä – 44 vinkkiä kaupunkilomaan

  10. 10

    Tästä syystä suomalaispoliitikoiden kauhistelu suurmoskeijasta on tekopyhää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  7. 7

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  8. 8

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  9. 9

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  10. 10

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  2. 2

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  3. 3

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  4. 4

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  5. 5

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  6. 6

    Katja Lahden ja Teemu Jokisen riitely kotitöistä loppui, kun työt kirjattiin exceliin – Testaa, käytätkö kotitöihin enemmän aikaa kuin muut suomalaiset

  7. 7

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  8. 8

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  9. 9

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  10. 10

    Kymmenet tuhannet marssivat Lontoossa brexitiä vastaan – ”Briteille valehdeltiin ennen kansanäänestystä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  2. 2

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  3. 3

    Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

  4. 4

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  5. 5

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  6. 6

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  7. 7

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  8. 8

    USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

  9. 9

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  10. 10

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  5. 5

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  6. 6

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää