Valikko

Sörnäisiin tulee ihan kohta uusi ravintolalaiva, tällainen se on

Aivan Suvilahden viereen ankkuroituu pian uusi ravintolalaiva. Rahtilaivasta rakennetun ravintolan nimi on Merikerho, ja sen takana on Mbarin perustaja, kertoo HS.

Aivan Suvilahden viereen ankkuroituu pian uusi ravintolalaiva. Rahtilaivasta rakennetun ravintolan nimi on Merikerho, ja sen takana on Mbarin perustaja, kertoo HS:

Sörnaisten rantapromenadi herää henkiin hyvällä tuurilla jo tänä kesänä, kun sinne ankkuroituu uusi ravintolalaiva Merikerho. Ravintola tulee sijoittumaan Kaikukadun ja merenrannan risteykseen.

Helsingin kaupungin rakennuslautakunta myönsi tiistaina luvan rahtilaivan muuttamiseksi ravintolalaivaksi. Ravintola on Lasipalatsilla aikoinaan pyörineen Mbarin perustaja Tapio Mäkelän käsialaa.

”Alue on todella kiinnostava, sillä Suvilahdesta on Flow-festivaalin ja muiden tapahtumien myötä tullut Helsingin elävän musiikin keskittymä. On hienoa olla siinä ympäristössä, johon musiikin ja kaupunkikulttuurin painopiste on siirtymässä”, Mäkelä sanoo.

Ympärivuotisessa käytössä olevassa ravintolalaivassa tulee olemaan 490 asiakaspaikkaa, joista 300 on laivan kannella ja 190 sisällä klubitilassa. Tarkoituksena on järjestää ravintola- ja kahvilatoiminnan lisäksi keikkoja, klubeja ja muita tapahtumia.

Laivan kannelle nousee muun muassa merikontista rakennettu esiintymislava. Ravintolalaiva sai lautakunnalta tilapäisen luvan sijoittua rantapromenadille viideksi vuodeksi. Lautakunta perusteli tilapäisyyttä alueen lainvoimaisen asemakaavan toteuttamisen keskeneräisyydellä ja sillä, että ravintolalaiva on helppo siirtää tarvittaessa muualle.

Koko jutun voi lukea HS.fi:stä täältä.

Toivotamme Merikerhon lämpimästi tervetulleeksi Stadiin!

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ravintolat
  • Helsinki
  • Sörnäinen
  • suvilahti
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  3. 3

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  4. 4

    Tämä nainen sai vuosia kuulla olevansa läski – ja päätti lopulta kirjoittaa aiheesta näytelmän

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  7. 7

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  8. 8

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  9. 9

    Tässä ovat Helsingin parhaat hampurilaiset

  10. 10

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  7. 7

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  8. 8

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  9. 9

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  10. 10

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  2. 2

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  3. 3

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  4. 4

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  5. 5

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  6. 6

    Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

  7. 7

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  8. 8

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  9. 9

    Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

  10. 10

    Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  2. 2

    Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

  3. 3

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  4. 4

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  5. 5

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  6. 6

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  7. 7

    USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

  8. 8

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  9. 9

    Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

  10. 10

    Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  5. 5

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  6. 6

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää