Valikko

Ronaldon poskelle laskeutui yöperhonen: Näin internet villiintyi EM-finaalin yllättävimmästä käänteestä

Tätä on mahdotonta edes käsikirjoittaa: yöperhonen laskeutui murheen murtaman loukkaantuneen Cristiano Ronaldon poskelle kesken jalkapallon EM-finaalin. Sosiaalinen media sekosi, tietenkin.

Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut päättyivät eilen dramaattisten vaiheiden jälkeen Portugalin juhlintaan. Maa voitti historian ensimmäisen jalkapallon Euroopan-mestaruuden, kun se kaatoi finaalissa isäntämaa Ranskan jatkoajalla.

Yksi kuitenkin puuttui kentältä, kun Portugali teki ottelun ratkaisevan maalin.

Tuo yksi oli tietenkin Cristiano Ronaldo, Portugalin joukkueen kapteeni, maan ylivoimaisesti tunnetuin jalkapalloilija ja monien mielestä tämän hetken paras pelaaja koko maailmassa. Näiden titteleiden ohella Ronaldo on myös kerännyt kommenteillaan järisyttävän joukon vihaajia.

Eilen paatuneimmankin vihaajan oli silti vaikea olla säälimättä Ronaldoa, kun koko turnauksen seuratuin pelaaja loukkaantui finaalissa eikä pystynyt useista yrityksistä huolimatta palaamaan enää kentälle.

Itse loukkaantuminen oli tosin vasta alkua tapahtumaketjulle, josta tuli hetkessä yksi jalkapallohistorian ikimuistoisimmista.

Loukkaantumisen aiheuttaneesta taklauksesta huolimatta Ronaldo yritti jatkaa kentällä, mutta lopulta hän vajosi maahan pitäen tuskaisen näköisenä polvestaan kiinni. Sitten hän nousi istumaan maahan ja itki.

Asennosta saattoi tulla mieleen pari kuukautta sitten jääkiekon MM-kisoissa finaalitappion jälkeen lamaantunut Patrik Laine.

Sitten tapahtui jotain, mitä edes villein käsikirjoittaja ei olisi voinut keksiä. Stadionille eksynyt yöperhonen lensi suoraan Ronaldon luokse ja laskeutui tämän poskelle, suoraan kyynelistä kimaltelevalle silmäkulmalle.

Ei ole vaikeaa arvata, että itkevän Ronaldon ja yöperhosen kohtaaminen sai koko sosiaalisen median jalkapallokansan villiksi.

Oveluudestaan hurmioituneet meemitehtailijat loivat ”Ronaldon yöperhoselle” hetkessä kymmeniä Twitter-tilejä (parhailla on yli 10 000 seuraajaa). Niiden twiittien sisältö on varsin arvattavissa:

Eivätkä Ronaldo-meemit tietenkään rajoittuneet vain yöperhosen omiin Twitter-tileihin. Monet löysivät tilanteesta vaivatta viittauksia muun muassa Uhrilampaat-elokuvan legendaariseen mainosjulisteeseen, Taru sormusten herrasta -elokuvassa nähtyyn Gandalfin ja yöperhosen kohtaamiseen sekä viikonloppuna huikean villityksen aiheuttaneeseen Pokemon Go -peliin.

Myös meemitehtailijat saivat osansa vitsien kohteeksi joutumisesta.

Ronaldon tarina päättyi lopulta hyvin, sillä loukkaantumisestaan huolimatta hän pystyi seuraamaan ottelua loppuun asti kentän vierellä. Kun Portugali lopulta voitti mestaruuden, Ronaldo palasi kentälle ja itki uudestaan, tällä kertaa onnesta.

Entä mitä kävi kuuluisalle yöperhoselle? Tässä yksi mahdollinen vastaus:

Juttua korjattu kello 13.29: Ronaldon poskelle laskeutunut perhonen oli yöperhonen, ei koiperhonen.

Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  2. 2

    20 tänä vuonna ilmestynyttä sarjaa, jotka kannattaa katsoa

  3. 3

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  4. 4

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  5. 5

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  6. 6

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  7. 7

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  8. 8

    Sörnäisiin avataan uusi olutravintola, johon koirat ja kissatkin pääsevät

  9. 9

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  10. 10

    Pikatestissä terveyskahvila, joka vetää kaikista naruista: vegaanista, gluteenitonta, voikahvia ja nyhtökauraa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  4. 4

    67 brunssia Helsingissä – kattava opas siihen, mitä syödä ja missä

  5. 5

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  6. 6

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  7. 7

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  10. 10

    Tästä syystä suomalaispoliitikoiden kauhistelu suurmoskeijasta on tekopyhää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  8. 8

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  9. 9

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

  2. 2

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  3. 3

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  4. 4

    Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

  5. 5

    Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

  6. 6

    Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

  7. 7

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  8. 8

    Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

  9. 9

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  10. 10

    ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

  2. 2

    Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

  3. 3

    Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

  4. 4

    George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

  5. 5

    Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

  6. 6

    Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

  7. 7

    Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

  8. 8

    Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

  9. 9

    Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

  10. 10

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  6. 6

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää