Valikko

Suositut pakohuonepelit ovat nörtin taivas – testasimme tutkijoiden kanssa niistä kolme

Asiakas siis maksaa rahaa, jotta pääsee ratkomaan pulmia ja siten vapaaksi. Testasimme asiantuntijoiden kanssa kolmea huonetta. Oli koodeja ja lukkoja.

Tämä ei ala hyvin.

Kaulani ja käteni ovat kahlittu kiinni häpeäpaaluun. Pimeää huonetta valaisee vain muutama kynttilä. Puinen paalu on kiinni kolisevissa ketjuissa, jotka vetävät kumaraan. Hämärästi hahmotan, että muu ryhmä on suljettu selleihin.

Onneksi joukkio ei ole mikä tahansa. Eevi Korhonen, Markus Montola ja Jaakko Stenros ovat tällaisten tilanteiden asiantuntijoita. Korhonen ja Montola ovat pelisuunnittelijoita, Stenros pelitutkija Tampereen yliopistolla.

Kyseessä on pakohuonepeli.

Kolmikko alkaa välittömästi käydä läpi tilannetta, kysellä toisiltaan löydöistä ja selvittää ulospääsyä. Liikaa tilanteesta ei nyt kerrota, koska salaisuudet kuuluvat pakopeleihin, eikä pelaaminen ole kivaa, jos jo tietää kaikki niksit.

Tällä kertaa tarkoitus on kuitenkin tehdä muutakin kuin vain selvittää tiensä ulos. Pohdimme pakohuonepelien ideaa ja logiikkaa testaamalla kolmea meille ennalta tuntematonta huonetta.

Kunhan nyt vain ensin pääsisi irti tästä häpeäpaalusta.

Idea on yksinkertainen. Pelaajat suljetaan huoneeseen, josta pitää päästä ulos sallitun ajan puitteissa, yleensä tunnissa. Voimaa tai paikkojen hajottamista ei sallita, vaan ulospääsy perustuu aivopähkinöiden ratkaisuun.

Pakohuoneet yleistyivät Helsingissä vuonna 2014. Pelejä pelataan usein 4–5 hengen porukoissa, ja tunnin peli maksaa noin satasen. Hupi on ollut suosittua esimerkiksi polttareissa ja firmojen virkistyspäivillä.

Pohdimme koettua lasillisilla pelien jälkeen. Ryhmämme ratkaisi kaikki huoneet, mutta vihjeitä täytyi ajoittain pyytää.

”Pakohuone on nörtin taivas”, Korhonen tiivistää. ”Fyysisellä voimalla tai sosiaalisilla taidoilla ei ole väliä. Tarvitset vain kädet, silmät ja aivot.”

Monesti suurin osa ajasta menee tavaroiden tai vihjeiden etsimiseen. Näistä tyypillisimpiä ovat erilaiset lukot ja avaimet.

”Lukkoja on vähän liikaakin. Voisi keksiä välillä myös muuta”, Montola huomauttaa.

Avaimilla aukeavien lukkojen lisäksi kohtasimme erilaisia koodilukkoja, joihin tarvitaan 3–6 merkin numerosarjoja. Oli myös kirjainyhdistelmillä aukeavia sanalukkoja ja liikelukkoja, jotka aukesivat joystickin tapaisella.

Asiantuntijat tunnisti tositoimissa siitä, että he luokittelivat lukkoja ja löytyneitä koodeja niiden pituuden ja tyypin mukaan. Eivät siis suinkaan säntäilleet pitkin huonetta ja rämplännet milloin mitäkin asiaa summamutikassa kuten aloittelija saattaisi.

”Löysin kolmen numeron koodin, onko missään kolminumeroista lukkoa”, kuului Korhosen kysymys pelin tiimellyksestä.

Saimme esimerkiksi penkoa läpi matkalaukullisen alusvaatteita, mikä on poikkeuksellista. Yleensä pelihuoneissa on vähän irtonaista tavaraa. Näin ne pysyvät hallittavina, eivät pelaajat päädy kokeilemaan asioita, joita pelin suunnittelija ei tullut ajatelleeksi.

Toisaalta lähes kaikella huoneista löytyvällä on yleensä tarkoitus. Ei ole niin mitätöntä lappusta, ettei sitä kannattaisi kammata läpi koodinpalan tai muun vihjeen toivossa. Tässä pelihuoneet muistuttavatkin ilmeisiä esikuviaan tietokoneiden seikkailupelejä, joissa kaikki irti lähtevä kannattaa ottaa mukaan.

Huoneiden sisäinen logiikka lentääkin usein romukoppaan. Pysähtyneen kellon osoittama aika voi olla pöytälaatikon numerolukon yhdistelmä, vaikka tässä ei juuri tolkkua olisikaan.

”Viisainta on vain kokeilla kaikkea kaikkeen”, Montola neuvoo.

Muita pakohuoneiden vakiotemppuja on huoneen laajentaminen seuraavaan tai sitä seuraavaan huoneeseen. Joskus tämä on ilmeistä: esimerkiksi Airplanessa oli alusta asti selvää, että ovi ohjaamoon tuli saada auki.

Toinen iso klisee on jossain vaiheessa käyttöön saatava UV-valo, jonka avulla voi erottaa uusia vihjeitä. Montola suhtautuu siihen hieman skeptisesti.

”UV-valon ongelmana on, että sen saatua tulee tarve käydä kaikki aiemmin löydetty uudelleen läpi vihjeiden toivossa. Se ei ole kamalan mielekästä.”

Myös muut vastaavat työkalut, joilla sääntöjä voi kiertää aiheuttavat samaa ongelmaa. Montola kertoo joskus aiemmin pelaamastaan toisesta pelistä, jossa pelaajat saivat ruuvimeisselin, jolla saattoi irrottaa taulun.

”Sen jälkeen aloin katsoa kaikkia huoneen ruuveja, sillä ajatuksella, pitäisikö ne avata.”

Aivopähkinöiden lisäksi pakohuoneessa on yleensä tarina. Nyt testatuissa liikuimme keskiaikaisessa vankilassa, kaapatussa lentokoneessa ja viimeisenä KGB:n kuulusteluhuoneessa 1960-luvulla.

Neuvostoliittoteemaa kolmikko arvioi hieman kliseiseksi – mutta muuten tarinat saivat aika hyvän vastaanoton. Stenros tosin moittii osaa peleistä siitä, että aluksi huolella rakennetun maailman annettiin hajota.

”Arvoitusten tulisi sopia jotenkin huoneen maailmaan. Mihinkään liittymättömän Mensa-testin ponnahtaminen tuo esiin ajatuksen, ettei pelin suunnittelija keksinyt mitään parempaa”, Stenros huomauttaa.

”Tosin loput ovat aina vaikeampia tehdä hyvin kuin alut”, Montola sanoo.

”Alkutilanteen voi rakentaa monella tapaa, mutta lopuksi huoneen ovi pitää kuitenkin saada vain auki.”

Testatut huoneet olivat raadin mielestä kaikki hauskoja ja toimivia. Toisaalta budjettien pienuus näkyi. Esimerkiksi huoneiden puhelimilla ei yleensä voinut soittaa kenellekään ulkopuolelle.

”Vaatisi tietysti lisää työvoimaa, jos todella saisi yhteyden vaikka lennonjohtoon. Silloin pitäisi olla joku esittämässä sitä lennonjohtajaa,” Stenros pohtii.

Jokaisesta huoneesta joukko keksi parannettavia yksityiskohtia. Oli myös varman päälle pelaamista.

”Yksikään huone ei todella haastanut, pakottanut pohtimaan esimerkiksi eettisiä kysymyksiä tai tekemään ällöttävyyksiä”, sanoo Montola.

Silti kokemus jäi plussan puolelle. Jokainen huone onnistui yllättämään vähintään kerran jopa ekspertit, joilla oli takanaan kokemusta useammista pelihuoneista.

”Jos ajatellaan hauskoja porukalla tehtäviä juttuja ilman alkoholia, kyllä pakohuoneet ovat kärkipäässä”, Korhonen sanoo.

Silti kolmikko pohtii, kuinka kauan pelien suosio jatkuu.

”Harrastajien joukko on kuitenkin pieni. Suurin osa kokeilee pakohuonepeliä varmaan kerran tai kahdesti”, Montola sanoo.

”Monta yrittäjää on jäljellä parin vuoden päästä? Veikkaan, ettei näin monta”, Stenros huomauttaa.

Nämä kolme pakohuonetta testattiin:

HUOM! Seuraavissa esittelyissä on pieniä spoilereita. Jos haluat kokeilla huoneita vailla ennakkotietoja, älä lue pidemmälle!

1. Raamatullinen meno pimeässä

Komnata Quest: Pyhän enkelin linna

Pimeistä selleistä ja häpeäpaalusta alkava, inkvisition maailmaan sijoittuva Enkelin linnoitus oli kokeilluista pakohuoneista elämyksellisin. Katajanokkalainen kellari todella muuttui keskiaikaiseksi vankityrmäksi.

Tunnelmaan vaikuttivat paitsi pelaajille annetut munkinkaavut, myös pimeys: osa huoneen haasteesta tuli siitä, että asioita oli yksinkertaisesti vaikea nähdä. Tunnelman lisäksi kehuttiin pelin fyysisyyttä: etenemiseen tarvittiin myös näppäryyttä.

Yksittäisiä pulmia oli vähemmän kuin muissa pelihuoneissa, mutta monet olivat ovelia. ­Kerran ryhmä jäi kunnolla jumiin ja tarvitsi useamman vihjeen jatkaakseen. Toisin kuin muissa testatuissa huoneissa, Enkelin linnoituksessa ajan kulua ei voinut seurata pelin aikana.

Miinusta peli sai osittain heikosta toteutuksesta. Yhden tehtävän kuvat oli leikattu väärin tavalla, joka vaikeutti tehtävän suorittamista.

Joukon halvimpana pelinä Enkelin linnoitus todettiin hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaiseksi. Neljästä pelaajasta kolme mainitsi sen suosikikseen.

2. Indiepelissä pieniä oivalluksia

Exite Live Games: Airplane

Kaapattua lentokonetta simuloiva Airplane sai raadilta luokittelun indiepelinä. Huone oli ­kolmesta testatusta selvästi kotikutoisin. Lentokoneen matkustamo oli rakennettu Ikea-kaapeista ja vanhoista bussin istuimista.

Taustalla oleva kaappaustarina avautui näppärästi pelin myötä, mutta erikoisen suurta paniikin tunnetta ei syntynyt. Peruspeleistä Airplanen erottivat muutamat hauskat oivallukset, kuten ohjattava robotti ja pommin purkaminen.

Erityismaininta myös pelimaailmasta löytyneestä suklaasta, jonka mussuttaminen piristi pelikokemusta. Loppua kohden peli kuitenkin muuttui tavanomaisemmaksi, ihan kuin omaperäiset ideat olisivat huvenneet.

Pelin järjestäjille sattui huoneen pyörittämisessä myös kaksi virhettä. Salkku, jonka olisi pitänyt olla lukittu oli jäänyt auki, minkä lisäksi huoneeseen oli unohtunut peliin kuulumaton rannekello. Molemmat virheet tosin korjattiin diskreetisti pelaajien huomion ollessa kiinnitettynä toisaalle.

3. Perusvarma agenttiseikkailu

aMazed Games: Kaksoisagentti X

KGB:n kuulusteluhuoneeseen 1960-luvulle sijoittuva Kaksoisagentti X oli testatuista peleistä tavanomaisin pakohuone.

Alkutilanne on näppärä, ja pulmia oli paljon. Arvoitukset olivat myös pääosin hyviä, joskin koodien etsiminen ja kokeilu yksi toisensa jälkeen alkoi päivän kolmannessa pelissä jo hieman kyllästyttää. Yhden arvoituksen ryhmä ratkaisi myös ilman vihjettä vain käymällä läpi kaikki vaihtoehdot.

Osittain aidolla neuvostoliittorekvisiitalla sisustettu kuulusteluhuone oli tyylikäs, ja siinä oli hauskasti tunnelmaa luova äänitausta. Arvoitukset oli selvästi luotu pelin, ei maailman ehdoilla. Kaavan ilmeisyydestä huolimatta peli onnistui kuitenkin kerran yllättämään kunnolla. Lisäksi se sisälsi koko päivän parhaaksi arvioidun, tekstin kääntämiseen liittyneen pähkinän.

Toisin kuin muissa testatuissa huoneissa, huoneen teknisessä toteutuksessa ei ollut juuri moitittavaa. Ammattimaisen varmaksi kuvailtava peli olikin yhden raatilaisen suosikki.

Puhtaasti aivonystyröiden hieromista kaipaaville Kaksoisagentti X oli luultavasti koko joukon paras valinta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pakohuonepeli
  • Pelit
  • Kotimaa
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Ravintola-arviossa kolmen tähden Sori Taproom, joka on omiaan rentoon oluen hörppimiseen ja ronskiin ruokailuun

  5. 5

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  6. 6

    Timo Soini lähtee Flow-festivaaleille kiskomaan artesaaniseitania! Olli Lindholm lukee Koko Hubaraa!

  7. 7

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  8. 8

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  9. 9

    Tässä ovat Helsingin parhaat falafelit

  10. 10

    Pikatestissä oman panimon tuotteita tarjoileva Ohrana, jonka oluet on tehty juotavuus edellä: ”Mukavia nautiskelujuomia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  3. 3

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  4. 4

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Game of Thronesin uutta psykopaattipahista esittää tanskalaistähti Pilou Asbaek, ja nyt hän kertoo, miten sai roolin

  7. 7

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  8. 8

    Pikatestissä oman panimon tuotteita tarjoileva Ohrana, jonka oluet on tehty juotavuus edellä: ”Mukavia nautiskelujuomia”

  9. 9

    Timo Soini lähtee Flow-festivaaleille kiskomaan artesaaniseitania! Olli Lindholm lukee Koko Hubaraa!

  10. 10

    Ravintola-arviossa kolmen tähden Sori Taproom, joka on omiaan rentoon oluen hörppimiseen ja ronskiin ruokailuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Parasta internetissä juuri nyt: Andy Serkis lukee Trumpin twiittejä Klonkun äänellä

  3. 3

    ”Olet niin hyvässä kunnossa”, sanoi Trump Ranskan presidentin puolisolle kameroiden edessä, äläkkä seurasi – Neuvomme Trumpille: Älä kommentoi naisten ulkonäköä ollenkaan

  4. 4

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  5. 5

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  6. 6

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  7. 7

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  8. 8

    Jenkkiopettaja kirjoitti hittijutun suomalaisten tavoista – ja suututti maanmiehensä

  9. 9

    Trump puhuu usein ystävästään Jimistä, joka ei enää käy Pariisissa, koska siellä on terroristeja – uusimpien tietojen mukaan ”Jim” on mielikuvitusystävä

  10. 10

    Teinitytön anoreksiasta kertovaa Netflix-leffaa on syytetty maailmalla vakavan sairauden romantisoinnista – tästä on kyse

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  2. 2

    Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

  3. 3

    Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

  4. 4

    Mies ryöstettiin väkivaltaisesti Vantaan Korsossa

  5. 5

    KHO: Talonomistajaa ei voi pakottaa liittymään viemäriverkkoon vain siksi, että sellainen on olemassa

  6. 6

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  7. 7

    Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

  8. 8

    Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

  9. 9

    Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

  10. 10

    Game of Thrones -sarjan tekijöiltä tulee uusi sarja, eikä sillä ole mitään tekemistä Westerosin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  3. 3

    Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

  4. 4

    Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

  5. 5

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  6. 6

    Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

  7. 7

    Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

  8. 8

    Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

  9. 9

    Kännykkä ja laukauksia muistuttaneet äänet saattoivat vaikuttaa australialaisen joogaopettajan ampumiseen Minneapolisissa – Naisen ampunut poliisi ei ole suostunut kuulusteluihin

  10. 10

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

  3. 3

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  4. 4

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  5. 5

    Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

  6. 6

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  7. 7

    Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

  8. 8

    Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

  9. 9

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  10. 10

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  11. Näytä lisää