Valikko

Emma-voittaja Arttu Lindemanin tarina: Tubettaja päätti, että seuraavaksi hänestä tulee räpin supertähti – ja nyt hän on Suomen kuunnelluin, eikä saa kävellä kadulla rauhassa

Arttu Lindeman kävelee Helsingin Narinkkatorille kainalossaan kuplamuoviin kääritty taulu.

Arttu Lindeman voitti helmikuussa 2017 vuoden artistin Emmalla. Nyt haastatteli häntä heinäkuussa 2016.

Arttu Lindeman kävelee Helsingin Narinkkatorille kainalossaan kuplamuoviin kääritty taulu.


Tai siltä se ainakin näyttää kauempaa, kun hattupäisen ja nahkatakkiin pukeutuneen Lindemanin bongaa helteisenä kesäpäivänä väkijoukon keskeltä. Kun Lindeman tulee lähemmäs, taulun todellinen luonne selviää.


Se on fyysinen todiste siitä, että Lindemanin ensimmäinen virallinen single Läikkyy ylitti kultalevyrajan alle kahdessa viikossa.


Lahtelainen Lindeman on tullut hakemaan kultalevyn Helsingistä. Samalla hän on käynyt parissa kokouksessa, laulutunnilla ja pelaamassa vähän biljardia kaverinsa kanssa. Aika tavallinen päivä tänä kesänä Lindemanille, joka reissaa Lahden ja Helsingin väliä 2–4 kertaa viikossa.


”Iskin huoneeni seinään naulan kultalevytaululle heti, kun Läikkyy julkaistiin. Päätin, että siihen ilmestyy jossain vaiheessa kultalevy. Jos ei tästä biisistä, niin jostain seuraavasta”, Lindeman selittää.


Kultalevynaulan lyöminen seinään heti esikoissinglen julkaisun jälkeen kertoo oikeastaan kaiken tarpeellisen siitä, kuinka määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti vasta 19-vuotias tähti on jo usean vuoden ajan rakentanut uraansa. Kaikki alkoi vuonna 2013, jolloin hän perusti Youtube-kanavan. Nykyisin hän on yksi Suomen suosituimmista tubettajista.



Nyt uran rakentaminen on johtanut siihen, että Lindemanin esikoiskappale oli 20 peräkkäistä päivää ykkössijalla Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listalla.


Ennen Lindemania samaan suoritukseen olivat yltäneet Suomessa vain JVG:n Hehkuu, Sannin Että mitähän vittua ja Alan Walkerin Faded.


Lindeman poikkeaa JVG:stä ja Sannista yhdessä ratkaisevassa asiassa: ennen hänen kappaleensa julkaisemista kukaan musiikkialan ammattilainen ei odottanut Lindemanin singlelle räjähdysmäistä suosiota, eikä ainakaan Suomen kuunnelluimman kappaleen paikkaa yli 20 päivän ajaksi.


Lindemanista ei oikeastaan edes kirjoitettu perinteisessä mediassa paljon mitään ennen singlen julkaisua. Virallinen Wikipedia-sivukin puuttuu yhä. Kun Sony teki Lindemanin kanssa levytyssopimuksen helmikuussa, kyseessä ei ollut musiikkialan pääuutinen.


Tämä kaikki siitä huolimatta, että Lindemanilla on Youtubessa lähes 140 000 seuraajaa. Suosituin video (jossa Lindeman soittaa pilapuheluita räppäri Nikke Ankaran kanssa) on kerännyt yli 400 000 katselukertaa.


Todellisuudessa Läikkyy ei ole edes Lindemanin ensimmäinen kappale. Viime vuoden heinäkuussa Lindeman julkaisi Mainstreamflowjuntti-nimisen kappaleen, jota on kuunneltu Spotifyssa lähes miljoona kertaa.


Nyt Mainstreamflowjuntti on poistettu Youtubesta ja piilotettu Lindemanin Spotify-profiilista, luultavasti koska kappale on tehty ennen Sonyn kanssa solmittua sopimusta ja koska Lindemanin musiikkiura tahdottiin aloittaa puhtaalta pöydällä. Viime helmikuussa julkaisemallaan videolla Lindeman kuitenkin kuvailee kappaleen julkaisua yhdeksi elämänsä tärkeimmistä päivistä.


Tällä hetkellä tärkeimpiä päiviä tulee kovaa vauhtia lisää. Lindeman on yksi määrätietoisimmista ja kunnianhimoisimmista tubettajista, joka laskee jatkuvasti seuraajamääriään ja luo itselleen uusia määrällisiä tavoitteita. Niitä hän ei halua paljastaa etukäteen.


Se on silti selvää, että Lindemanista on hyvää vauhtia tulossa huippusuosittu tubettaja-muusikko. Samalla Lindeman saattaa olla uudistamassa koko musiikkikenttää. Moni on kommentoinut Lindemanille, että hän olisi jo tehnyt niin.


Miksi Lindeman sitten on niin suosittu?


Sitä on vaikea selittää yksinkertaisesti. Kärjistäen voi sanoa, että Lindemanilla kaikki palaset ovat vain loksahtaneet kohdalleen. Lindeman uskoo, että niin voi käydä, jos haluaa asioita tarpeeksi kovaa.


”Menestykseen kuuluu kolme vaihetta. Haaveilu, suunnittelu ja suunnitelmien muuttaminen todeksi.”


Juuri siksi Lindeman – toisin kuin suurin osa muista suomalaistubettajista – ei suhtaudu Youtube-videoiden tekemiseen kivana harrastuksena.


”Tube on monelle harrastus, ja se voi kantaa pitkälle. Mä uskon siihen, että kun tietää, minne on menossa, pääsee paremmin sinne.”


Sattumaan Lindeman ei usko. Ei siitäkään huolimatta, että yksi iso askel hänen urallaan oli viime syksynä alkanut yhteistyö M-Eazy Music -yhtiön kanssa ja että tuo yhteistyö alkoi yhteisten tuttavien ansiosta.


Tubettajana Lindeman osaa puhutella ikäisiään: tehdä hölmöyksiä mutta kertoa myös faktatietoa ikäryhmälleen olennaisista asioista.



Kampissa liikkuessaan Lindeman selittää, kuinka hän on edellisenä päivänä käynyt läpi kaiken oleellisen Pokémon Go -pelistä, jotta voi tehdä kattavan videon aiheesta. Puhuessaan hän pyydystää pokémoneita puhelimellaan, vaikka tähän mennessä pelin pelaaminen on jäänyt muiden kiireiden keskellä varsin vähäiseksi.


”Mun on pakko tehdä nyt Pokémon Go -video, koska sitä multa halutaan. Ajankohtaisten asioiden ansiosta mä olen relevantti. Ei nyt olisi mitään järkeä tehdä videota esimerkiksi Angry Birdsistä”, Lindeman sanoo.


Määrätietoisuus, suunnitelmallisuus ja kunnianhimo. Ne määrittelevät kaikkea Lindemanin tekemistä niin tubetuksen kuin musiikinkin puolella. Hän ei kuitenkaan ota kaikkea kunniaa itselleen, vaan kiittää säännöllisesti kaikkia henkilöitä, jotka tekevät töitä hänen kansaan.


Luultavasti Lindemanin menestyksen salaisuutta on mahdotonta edes selittää tarkalleen, aivan samoin kuin Cheekin huippusuosion salaisuutta ei vuosien yrityksestä huolimatta koskaan pystytty avaamaan yksiselitteisesti.


Tähti itsekin myöntää, että Läikkyy-kappaleen suosion rajuus tuli hänellekin yllätyksenä.


Reilu viikko Lindemanin kappaleen jälkeen oman kappaleensa julkaisivat kaksi muuta suosikkitubettajaa Herba ja Lakko. Alkusuosion jälkeen kaksikon kappale Aamuyö tippui kokonaan pois Spotifyn kärkilistalta. Myös Lindeman muistaa mainita asiasta – vertailu tubettajien välillä on selvästi kovaa.


Lindemaniin liittyvä suosio on herättänyt myös kritiikkiä. Viime viikolla Chisu kritisoi Ilta-Sanomille loputtomia biletysbiisejä, joihin myös Lindemanin kappale uppoaa. Lindeman itse kommentoi Ilta-Sanomille kohua kertomalla olevansa Chisun fani.


”Kappaleeni kertovasta omasta elämästäni. Olen 19-vuotias jätkä, joten tietenkin elämään kuuluu rento meininki, bilettäminen ja kavereiden kanssa hengailu”, Lindeman sanoo.


Vaikka musiikkipiirit ovat noteeranneet Lindemanin vasta viime kuukauden aikana, viime keväästä lähtien hän on ollut ainakin kotiseudullaan Lahdessa niin tunnettu, että kadulla rauhassa liikkuminen on vain haave.


”On tässä tietyllä tavalla yksityisyys mennyt. Mutta ei se ole tähän mennessä ainakaan haitannut. Suomalaiset ovat niin fiksuja tyyppejä, että he ymmärtävät, jos ei joskus ole aikaa jäädä esimerkiksi juttelemaan”, Lindeman sanoo Kampin ostoskeskuksen edustalla.


Nyt Lindemanilla ei ole kiire, joten kun fani saapuu pyytämään häneltä yhteiskuvaa, Lindeman poseeraa siinä mielellään.


Samassa paikassa Lindemanin kanssa saapuu myös juttelemaan hänen ikäisensä nuori mies. Kaksikko moikkaa rennosti, eikä mies esittele itseään. Hetken juttelun jälkeen Lindeman pahoittelee, että hänen on pakko jatkaa haastattelua.


”Tällaiset tilanteet ovat psyykkeelle rankkoja juttuja. Ihmiset tulevat juttelemaan minulle, kuin tuntisimme toisemme, vaikken ole koskaan ennen tavannut heitä.”



Lindeman toki tietää, miltä fanitus tuntuu, koska hän on itse ollut aikanaan samanlainen fanittaja. Yksi Lindemanin suurimmista suosikeista on ollut JVG.


Se on varsin osuvaa, koska JVG oli aikoinaan Youtube-suosikki ennen nykyistä tubettajailmiötä. Jaren ja VilleGallen ura alkoi Youtubessa julkaistuilla musiikkivideoilla. Kun ne nousivat tarpeeksi suosituiksi, kaksikko bongattiin levy-yhtiön listoille. Nyt he vetävät Ruisrockissa enemmän yleisöä kuin Cheek.


Juuri samaa Lindeman haluaa.


Lindeman on useissa haastatteluissa sanonut, että haluaa olla tulevaisuudessa ensisijaisesti isoa Youtube-kanavaa hallinnoiva räppäri eikä räppäävä tubettaja. Se on hänen ainut iso tavoitteensa, jonka hän voi paljastaa julkisuuteen. Mutta onko näillä kahdella asialla muka eroa?


”Moni sanoo, ettei niillä enää ole, mutta mulle niillä on selvä ero”, Lindeman sanoo ja virnistää.


Se johtuu siitä, että 19-vuotias Lindeman on oikeastaan Youtube-piireissä vielä niin sanottua vanhaa sukupolvea. Hän sanoo, ettei ymmärrä päivät pitkään ostoskeskuksissa pyöriviä teinejä ja että he eivät välttämättä ymmärrä häntä. Lindeman ei ole ikinä fanittanut yhtään tubettajaa, eikä tubettajaksi pääseminen ole ollut hänen unelmansa.


”Ehkä se räppäriksi pääseminen on ennen kaikkea uskottavuuskysymys. Kun aloitin tubettamisen, oli sellainen meininki, että kuka tahansa yhden Youtube-videon julkaissut oli tubettaja. Tuntui paljon vaikeammalta, että voisi olla oikea rap-artisti. Siihen tähtään nyt”, Lindeman sanoo.


Entä sitten, kun Lindeman on jonain päivänä oman määritelmänsä mukaan enemmän tubettava räppäri kuin räppäävä tubettaja? Sitä Lindeman ei joko tiedä tai uskalla sanoa.


”Pitää muistaa, että olen vielä nuori jätkä. En osaa sanoa, mitä haluan tai edes jaksan tehdä loppuelämän ajan. Teen tätä kaikkea vain sen takia, että tämä tekee minut onnelliseksi. Jos en jonain päivänä tykkää tästä, sitten lopetan. Muistan lukeneeni jonkun Pyhimyksen haastattelun, jossa hän sanoi pyrkivänsä tasaiseen onnellisuuteen. Se on hyvin sanottu.”


Kun Lindeman siteeraa yhtä Suomen taitavimpana rap-artistina pidettyä Pyhimystä, hetki on jännittävällä tavalla symbolinen. Ainakin Lindeman on seurannut henkilöitä, joiden jalanjälkiä hän tahtoo seurata.



Vaikka kaukaiset tavoitteet ovat Lindemanille epäselviä, lähitulevaisuus on tarkkaan mietitty. Lindeman odottaa jo pääsevänsä julkaisemaan seuraavan kappaleen mahdollisimman pian. Heinäkuun alussa hän vieraili Mäkin keikalla Summer Up -festivaaleilla kotikaupungissaan Lahdessa, mutta muita festarikeikkoja ei tänä kesänä ole vielä luvassa. Milloin hänet nähdään isoilla lavoilla?


”Ensi kesänä”, Lindeman sanoo.


Sitten hän nauraa hetken aikaa.


”Joo, ensi kesänä. Sen voit pistää siihen juttuun.”


Sen jälkeen hän hyppää Lahteen vievään junaan kuvatakseen Pokémon Go -videon. Vielä hän ei ole niin pitkälle, että voisi jättää roolinsa tubettajana vähemmälle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • YouTube
  • rap-musiikki
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  2. 2

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  3. 3

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  4. 4

    Arviossa Helsingin keskustan uusi tapaspaikka, josta saa loistavia minipurilaisia

  5. 5

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  6. 6

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  7. 7

    Miesten seksuaalisuus pitää vapauttaa, jotta miehetkin voisivat nauttia seksistä enemmän, sanoo tutkija – ja näin se tapahtuu

  8. 8

    Miksi meikkaaminen on pinnallista, mutta mopojen rassaus kehittävää?

  9. 9

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  10. 10

    Zombielokuvien klassikko, jota ilman The Walking Deadiakaan ei olisi, näytetään pian Helsingissä valkokankaalla – leffan musiikin tehnyt kulttibändi tulee säestämään esitystä livenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  2. 2

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  3. 3

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  4. 4

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Arviossa Helsingin keskustan uusi tapaspaikka, josta saa loistavia minipurilaisia

  7. 7

    JVG esiintyy ensi kesänä Flow-festareilla – sekä ulkomaiset Goldfrapp, The Afghan Whigs ja Death Grips

  8. 8

    Miksi meikkaaminen on pinnallista, mutta mopojen rassaus kehittävää?

  9. 9

    Zombielokuvien klassikko, jota ilman The Walking Deadiakaan ei olisi, näytetään pian Helsingissä valkokankaalla – leffan musiikin tehnyt kulttibändi tulee säestämään esitystä livenä

  10. 10

    Metallican keikan kallein lippu maksaa 2 400 euroa – vip-liput ovat tulleet jäädäkseen, sanoo tapahtumajärjestäjä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  4. 4

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  5. 5

    Some repesi, kun vaalitilaisuudessa Vihteljärvellä mainostettiin tarjoiluna ”kakkoja” – some ei tiennyt, että kakko on oikeasti satakuntalaista leipää

  6. 6

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  7. 7

    Emma Watson petti feminismin paljastamalla rintansa, syyttävät kriitikot – tästä on kyse Kaunotar ja hirviö -tähden kohussa

  8. 8

    Cheekin osaomistama yökerho avataan Makkarataloon parin viikon päästä – nyt paljastettiin nimi Skohan, josta vihjailtiin jo Cheekin ja Elastisen yhteisbiisissä

  9. 9

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  10. 10

    Öljymiljonääri käytti unelmiensa kauhuelokuvaan 13 vuotta ja miljoonia dollareita, teki erikoistehosteetkin itse – elokuva julkaistiin nyt, tekijän kuoleman jälkeen

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

  3. 3

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  4. 4

    Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

  5. 5

    Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

  6. 6

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  7. 7

    Belgian poliisi pidätti miehen, jonka epäillään yrittäneen ajaa väkijoukkoon Antwerpenissa

  8. 8

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  9. 9

    Ylen hallituksen puheenjohtaja: Jääskeläisen irtisanominen olisi ”aivan outo ratkaisu” – arvioi kohun vähentävän painostusyrityksiä

  10. 10

    Yritykset lopettavat Youtube-mainonnan kyseenalaisten videoiden takia: Google pyysi anteeksi, mutta boikotti laajenee

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  3. 3

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  4. 4

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  5. 5

    Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

  6. 6

    Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

  7. 7

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  8. 8

    Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

  9. 9

    Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

  10. 10

    Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  2. 2

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  5. 5

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  6. 6

    Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

  7. 7

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  8. 8

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

  11. Näytä lisää