Valikko

Joonas Nordman on syksyn odotetuin mies, jonka oma tv-sarja on ollut vain ajan kysymys

Joonas Nordmanin komiikan lisäksi tv-syksyssä on tarjolla kovaa draamaa.

Hyviä uutisia syksyn ohjelmakartalta!

Maikkari julkisti Suomi-Areenan yhteydessä, että näyttelijä Joonas Nordman saa syksyllä oman viihdesarjan.

Jos Antti Holman oma show oli viime syksyn ”jo oli aikakin” -tapaus, Nordmanin Pelimies on sille tämän vuoden vastine. Muuntautumiskykyinen koomikko on ollut jo pitkään kehnompienkin Putous-kausien valopilkku ja aateloinut jo ennalta huikeat Siskonpeti-sketsit sarjan kummallakin kaudella.

Nordmanin herttainen poikamaisuus antaa hänelle poikkeuksellista etumatkaa: hän on juuri sopivan symppiksen ja vaarattoman oloinen pystyäkseen tekemään julkuista vähän rankempaakin pilkkaa, ennen kuin kohteiden hermot katkeavat.

Tämä nähtiin jo Suomi-Areenassa, jossa Nordman viskasi tiskiin uskaliaan Hjallis-imitaation, jolle syyskuussa starttaava sarja perustuu.

Pelimiehen ainoa varteen otettava kilpailija on Nelosen Nieminen & Lahtinen, Niina Lahtisen ja Riku Niemisen sketsejä ja musiikkia sotkeva nimikkopläjäys.

Eivätkä lupaavat tulokkaat komedian kentälle jää; myös kotimainen draamasektori kukoistaa tänä syksynä.

Ihmissuhteiden tragikoomisuudella taitavasti leikittelevä Johanna Vuoksenmaa tuo ruutuun Ex-onnelliset, uuteen asumishankkeeseen osallistuvat eroperheet. Sarjan konsepti on niin nerokas, että katsojan tekee mieli täyttää itsekin eropaperit saman tien.

Ykkösen ykkössatsaus on Kotikatsomon KRP-tutkijasta kertova Sorjonen. Suomen ensimmäiseksi nordic noir -draamaksi kunnianhimoisesti luokiteltu uutuus ei voi olla kovin kamala, kun pääroolissa mutisee Ville Virtanen.

Sataisipa jo räntää.

Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  2. 2

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  3. 3

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  4. 4

    Suomalaismuoti kiinnostaa maailmalla! Palkitun suunnittelijan mukaan pukeutumiskulttuurissamme on tekemistä, mutta: ”On ihan ok, että olemme käytännöllisempi kansa”

  5. 5

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  6. 6

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  7. 7

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  8. 8

    Apple paljasti uudet emoji-hahmot – Tulossa ovat muun muassa hijabiin pukeutunut nainen, zombi ja dinosaurus

  9. 9

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  10. 10

    Video irlantilaisista maistelemassa suomalaisia ruokia trendaa netissä, karjalanpiirakoiden ulkomuoto kuohuttaa: ”Tuon piirakan tekijän ei kannattaisi tulla Suomeen ikinä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  3. 3

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  6. 6

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  7. 7

    Timo Soini lähtee Flow-festivaaleille kiskomaan artesaaniseitania! Olli Lindholm lukee Koko Hubaraa!

  8. 8

    Ravintola-arviossa kolmen tähden Sori Taproom, joka on omiaan rentoon oluen hörppimiseen ja ronskiin ruokailuun

  9. 9

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  10. 10

    Apple paljasti uudet emoji-hahmot – Tulossa ovat muun muassa hijabiin pukeutunut nainen, zombi ja dinosaurus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  2. 2

    Keskiviikkona julkaistu sarjakuva oikeuttaa häirintää ja se ei ole ok – näistä syistä

  3. 3

    ”Olet niin hyvässä kunnossa”, sanoi Trump Ranskan presidentin puolisolle kameroiden edessä, äläkkä seurasi – Neuvomme Trumpille: Älä kommentoi naisten ulkonäköä ollenkaan

  4. 4

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  5. 5

    Jaksoarvio: Game of Thronesin seitsemäs kausi alkoi verisellä kostolla ja Ed Sheeranin laulavalla cameolla

  6. 6

    Laulajatähti R. Kellyä syytetään nuorten naisten aivopesusta ja oudon seksuaalisen kultin johtamisesta, Kelly kiistää itse kaiken – tästä on kyse

  7. 7

    Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

  8. 8

    Teinitytön anoreksiasta kertovaa Netflix-leffaa on syytetty maailmalla vakavan sairauden romantisoinnista – tästä on kyse

  9. 9

    Parasta internetissä juuri nyt: Andy Serkis lukee Trumpin twiittejä Klonkun äänellä

  10. 10

    Jenkkiopettaja kirjoitti hittijutun suomalaisten tavoista – ja suututti maanmiehensä

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

  2. 2

    Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

  3. 3

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  4. 4

    Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

  5. 5

    Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

  6. 6

    Mistä Helsingistä saa hyvännäköistä miestenmuotia? Tässä 16 erilaista kivaa kauppaa

  7. 7

    Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

  8. 8

    Pullollinen olutta maksaa 30 senttiä, jos sen panee kotona – kaksiossaan ipaa tehtaileva Otto Hannikainen on osa kotiolutbuumia

  9. 9

    Torille! Monty Python -mies Michael Palin onnittelee 100-vuotiasta Suomea mahtavalla videoviestillä ja laulaa legendaarisen Finland, Finland, Finland -laulun

  10. 10

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  2. 2

    Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

  3. 3

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  4. 4

    Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

  5. 5

    Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

  6. 6

    Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

  7. 7

    16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

  8. 8

    Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

  9. 9

    Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

  10. 10

    Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

  2. 2

    Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

  3. 3

    Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

  4. 4

    Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

  5. 5

    11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

  6. 6

    Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

  7. 7

    Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

  8. 8

    Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

  9. 9

    Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

  10. 10

    Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

  11. Näytä lisää