Valikko

Kaisaniemen puistoon kerääntyi perjantai-iltana valtava joukko Pokémon-pelaajia epäviralliseen jättitapahtumaan

Pokémon Go -huuma on näkynyt Helsingin katukuvassa jo päiväkausia, ja perjantaina se näkyi erityisen konkreettisesti. Kaisaniemen puistossa järjestettiin nimittäin illalla valtava Pokémon-miitti Night Tour.

Tarkoitus oli, että Pokémon-pelaajat kokoontuvat ensiksi puistoon omien poketiimiensä värisiin asuihin pukeutuneina, ja lähtevät sieltä ryhmissä kaupungille pokémonien metsästykseen.

Puoli kuuden aikaan iltapäivällä Kaisaniemeen oli jo kerääntynyt toistasataa Pokémon-pelaajaa. Varsinaisesti tapahtuman oli määrä alkaa kello 19.

Tapahtumaan oli Facebookissa ilmoittautunut osallistuvansa yli 2 100 ihmistä ja kiinnostuneita oli yli 4 800.

Kun Helsingin Ruttopuistossa järjestettiin viikon alussa vastaava tapahtuma, osallistujia saapui paikalle noin 400. Ilmoittautuneita oli huomattavasti Kaisaniemen tapahtumaa vähemmän.

Perjantaisen tapahtuman yhteyshenkilöiksi olivat Facebookissa ilmoittautuneet Jean Speville ja Samuel Glassar.

Oulussa asuvan Spevillen mukaan kummallakaan ei ole yhteyksiä pelin julkaisijaan Nintendoon tai kehittäjä Nianticiin.

Speville kertoo kuitenkin olleensa lapsesta asti Pokémon-diggari ja tykästyneensä kovasti myös uuteen peliin. Kaisaniemen tapahtumalla halutaan hänen mukaansa tuoda näkyväksi sitä, kuinka sosiaalista Pokémonin pelaaminen on – ja ennen kaikkea saada pelaajia tutustumaan toisiinsa.

”Tarkoitus on saattaa ihmisiä yhteen, luoda ikään kuin tervetuliaistilaisuus kaikille uusille ja vanhoille Pokémon Gon pelaajille”, Speville kertoi ennen tapahtumaa.

Speville, 28, on Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen. Hän on asunut Helsingissä ja nyt Oulussa muutaman vuoden. Suomessa hän pyörittää teknologian alan startup-yritys Vesslaa.

Spevillen mielestä Pokémon Go -ilmiössä kaikkein hienointa on sosiaalisuus: kuinka se saattaa ventovieraita ihmisiä yhteen ennennäkemättömällä tavalla.

”Olen Tukholmasta kotoisin ja huomannut, että kulttuuri on Suomessa ihan erilainen. Mutta Pokémon on saanut suomalaisetkin avoimemmiksi.”

Hän uskoo, että ”pokémania” jatkuu vielä ainakin talveen asti.

”Vaikka pelin ympärillä pyörivä hypetys varmasti laskee, tästä tulee eräänlainen sosiaalinen normi. Ettei enää ole mikään ihme, että ihmiset kävelevät tuolla pelaamassa Pokémonia ja kaikki ymmärtävät, mistä on kyse. Yhteiskunta ja koko systeemi muuttuu tämän pelin takia”, Speville visioi.

Kaisaniemen Pokémon Go Night Tour ei ole varsinainen yleisötapahtuma, vaan miitti Pokémon-pelaajille. Esimerkiksi mitään järjestettyä ohjelmaa ei paikalla ole. Spevillen mukaan poliisille oli tehty kuitenkin ilmoitus tapahtumasta.

Ylikomisario Ari Taipale Helsingin poliisista kertoi ennen tapahtumaa, että ”epävirallinen” tieto Pokémon-miitistä on saatu.

”Eli saatu tieto joltain henkilöltä, mutta ei tiedetä onko tämä järjestäjä vai ei.”

Poliisi on joka tapauksessa tapahtumasta tietoinen, ja jos häiriöitä tulee, niihin puututaan, Taipale sanoo.

”Järjestäjän etsiminen tulee kyseeseen silloin, jos sattuu jotain, joka voisi aiheuttaa seuraamuksia.”

Yleisötapahtumalla täytyy olla järjestäjä, joka huolehtii tapahtumaansa järjestyksenvalvonnan ja jätehuollon. Pokémon Go Night Tour on Taipaleen mukaan ”sillä rajalla”, onko kyseessä järjestetty tapahtuma vai ei.

Nykyään, Facebookissa ja muissa somekanavissa kokoonkutsuttavien pop up -tapahtumien aikana, rajanveto onkin vaikeaa.

”Tiukan paikan tulleen se tehdään jälkikäteen, viime kädessä oikeusasteella. Mutta on ollut paljon vastaavia tapahtumia, joista ei ole aiheutunut häiriötä, eikä ole tarvinnut jälkeenpäin alkaa selvittelemään missä se raja menee.”

Oli miten oli, Pokémon Go Night Tour ei taatusti jää viimeiseksi Pokémon-kokoontumiseksi Helsingissä – viralliseksi tai epäviralliseksi.

”Pelaajat kokoontuvat yhteen, vaikka mitään tapahtumaa ei olisikaan”, Speville toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pokemon Go
  • Tapahtumat
  • Helsinki
  • Kotimaa
  • Internet
Nyt.fi luetuimmat
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla

  3. 3

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  4. 4

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Tässä 20 kivaa paikkaa Kalliossa ja yksi uutinen: On The Rocks laajentaa Fleminginkadulle, luvassa keikkojakin

  7. 7

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Aloita uusi vuosi uudella kalenterisysteemillä: Pidimme kaksi viikkoa uutta bullet journalia, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

  10. 10

    Tänne Tukholmassa oikeasti kannattaa mennä – 44 vinkkiä kaupunkilomaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Viikonloppuna paistaa aurinko: näitä kivoja juttuja voi tehdä Helsingissä

  5. 5

    Pikatestissä Ison Roobertinkadun ylistetty ravintola, josta saa Lähi-idän ruokaa – salaatti oli raikasta ja lammas mehevää

  6. 6

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  7. 7

    Ravintolauutisia: Siltasen Lie Mi siirtyy Kamppiin, tilalle Onda

  8. 8

    Menin epäillen katsomaan uutta Kaunotarta ja hirviötä ja yllätyin: Se on alkuperäistä parempi, olennainen päivitys klassikkoon

  9. 9

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  10. 10

    Lasipalatsin kahvilat ja ravintola avautuivat jälleen alkuviikosta, vuoden tauon jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  2. 2

    Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

  3. 3

    Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

  4. 4

    Popin supertähti sairastui syömishäiriöön ja lopetti nettikommenttien lukemisen, kertoo siitä nyt kaikille, koska haluaa tukea naisia samassa taistelussa

  5. 5

    Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

  6. 6

    Maailman huonoimmasta elokuvasta tehtiin Hollywood-leffa, jota ylistetään ja jolle povataan jo Oscaria

  7. 7

    Pelit-lehden ansiosta suomalaisista tuli juuri tällainen pelaajakansa: päätoimittajana 25 vuotta toiminut Tuija Lindén kertoo nyt, miten se kävi

  8. 8

    Näin syntyy täydellinen hampurilainen kotikeittiössä – huippukokki antaa vinkkejä jokaiseen vaiheeseen

  9. 9

    Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

  10. 10

    Saksan internet keksi Angela Merkel -hymiön

  11. Näytä lisää
Luetuimmat
  1. 1

    Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

  2. 2

    Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

  3. 3

    Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

  4. 4

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  5. 5

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  6. 6

    Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

  7. 7

    Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

  8. 8

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  9. 9

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  10. 10

    Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

  2. 2

    Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

  3. 3

    HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

  4. 4

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  5. 5

    USA:n oikeiston bluffi paljastui

  6. 6

    Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

  7. 7

    Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

  8. 8

    Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

  9. 9

    USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

  10. 10

    Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

  2. 2

    Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

  3. 3

    Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

  4. 4

    Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

  5. 5

    En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

  6. 6

    Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

  7. 7

    Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

  8. 8

    Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

  9. 9

    Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

  10. 10

    Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

  11. Näytä lisää